Vuokralaiselta ei saa udella mitä tahansa

Vuokralaiset ry:stä tiedustellaan toisinaan vuokranantajien asukaskandidaateille esittämien kysymyksien sopivuudesta. Vaikka vuokranantajan on hyvä tarkastaa esimerkiksi vuokralaisen henkilöllisyys ja maksukyky, ei kaikenlaisia kysymyksiä kuitenkaan tule esittää, kirjoittaa Ilta-Sanomat (29.9.2020).

Mahdolliselta tulevalta vuokralaiselta ei saa tiedustella uskonnosta, poliittisista näkemyksistä tai ammattiyhdistystoimista, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo. Yksityiselämän piiriin kuuluvat asiat eivät myöskään kuulu vuokranantajalle. Vaikka kyseessä olisi yhteisvastuullinen vuokrasopimus, ei esimerkiksi vuokralaisten seksuaalinen suuntautuminen liity vuokraukseen laisinkaan, Viita toteaa.

Vaikka uuden vuokralaisen vedenkulutustottumukset saattaisivat huolettaa, ei vuokranantajan kuitenkaan ole sopivaa tiedustella, kuinka usein suihkua käytetään tai ketkä siellä käyvät. Jatkossa taloyhtiöiden vesilaskutus tulee EU-direktiivin mukaisesti perustumaan huoneistokohtaiseen kulutuksen mittaamiseen, Viita muistuttaa.

Vuokranantaja saa selvittää, onko vuokralainen maksukykyinen, mutta palkkaa ja työtä koskevien kysymysten esittämisessä kannattaa noudattaa huomaavaisuutta. Jos esimerkiksi vuokranantaja tahtoo nähdä palkkakuitin, on vuokrasopimuksen allekirjoitushetki parempi ajankohta kuin asuntonäyttö, ehdottaa Viita.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.3.2025

Sähköautojen laturit toivat ongelmia taloyhtiölle – ”Sotkun selvittäminen vei aikaa vuoden”

Espoolainen taloyhtiö joutui ongelmiin sähköautojen latausjärjestelmän hankintaprosessissa, koska latauslaitteet eivät olleet vaatimusten mukaisia. Aikaa ja reklamaatioita tarvittiin siihenkin, että urakoitsija ja latureiden toimittaja saivat laitteet toimimaan suunnitellusti.

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

taloyhtiön sopimukset ja hinnankorotukset

23.9.2025

Taloyhtiön sopimukset ja hinnankorotukset – mitä hallituksen tulee tietää?

Taloyhtiön hallituksen on syytä olla perillä siitä, mitä isännöinnistä ja kiinteistönhuollosta on sovittu ja mitä niistä maksetaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan puheenjohtajista kuitenkin vain neljännes kertoo tuntevansa isännöintisopimuksen kohtuullisesti.

vuokralaisen valinta

12.6.2025

Näin onnistut vuokralaisen valinnassa

Vuokralaisen taustojen selvittäminen on olennainen osa vuokralaisvalintaa. Tiedot tulisi kerätä lähtökohtaisesti vuokralaisehdokkaalta. Tarpeellisia tietoja ovat yleensä sellaiset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa vuokralaisen henkilöllisyys, maksukyky ja huoneiston huolellinen hoitaminen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti