Vesivahinko voi keskeyttää vuokratulojen maksun

Asuntosijoittamisen suosion kasvu näkyy myös vakuutusyhtiöissä. Yhä useampi vuokranantaja on kiinnostunut vakuutusturvasta vuokratulojen keskeytymisen, asunnon sisustuksille sattuvien vahinkojen ja riita-asioista aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen varalle.

– Asuntosijoittajilta saamamme palautteen perusteella toimme uuden vakuutuksen, joka korvaa vuokra-asunnon omistajalle esinevahinkojen lisäksi myös vuokratulon keskeytymisen ja riitatilanteissa oikeudenkäyntikuluja, kertoo LähiTapiolan uusista turvallisuuden palveluista vastaava johtaja Anu Koskenvuo.

Vuokranantajille merkittäviä riskejä ovat vahinkotilanteet, joiden vuoksi asunto on asuinkelvoton. Korjauskustannukset, vuokratulojen keskeytyminen ja mahdollinen riitatilanne asukkaan tai taloyhtiön kanssa voivat aiheuttaa useiden tuhansien yllättävän kuluerän.

– Viallisten kodinkoneiden tai suihkun lattiakaivon päälle sammumisesta aiheutuneet vesivahingot ovat esimerkkejä tilanteista, joista voi aiheutua vuokranantajalle merkittäviä taloudellisia kustannuksia, kertoo Koskenvuo.

–  Huoneistoturvavakuutus tarjoaa asuntosijoittajille työkalun vuokratulojen keskeytymisen varalle ja muihin asunnon omistamiseen liittyvien riskien hallintaan. Tämä on erityisen tärkeää velkavipua hyödyntäville asuntosijoittajille, joiden budjetti on mitoitettu säännöllisten vuokratulojen varalle, kertoo Koskenvuo.

Kotivakuutuksen päättymisestä ei tietoa vuokranantajalle

Moni vuokranantaja pitää voimassaolevaa kotivakuutusta ehtona asunnon vuokraukselle ja se yleensä myös tarkistetaan vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan voi välittää vuokranantajalle tietoa siitä, jos vakuutus päätetään.

– Vuokralaisen kotivakuutus on ensisijainen vakuutus, josta korvataan esimerkiksi vuokra-asunnon parketille aiheutunut vesivahinko. Huoneistoturvavakuutuksen avulla voi varmistaa, että sijoitusasunto on vakuutettu myös tilanteissa, joissa vuokralaisen kotivakuutus ei ole voimassa, Koskenvuo toteaa.

Kotivakuutus on suomalaisten selvällä enemmistöllä. Finanssialan vuoden 2016 Vakuutustutkimuksen mukaan vuokra-asunnossa asuvilla 87 prosentilla on kotivakuutus.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vastuuvapaus

4.5.2023

Näin ilmoitat vuokratulosi verottajalle

Vuokratuloja tai -tappioita ilmoitetaan joka vuosi enemmän, kertoo Verohallinto. Myös lyhytaikaisesta vuokraamisesta, kuten Airbnb:n kautta vuokratusta asunnosta saadut tulot pitää ilmoittaa. Vuokratulojen ilmoittaminen onnistuu helpoiten OmaVerossa.

vuokranantajan vakuutus

31.10.2023

Vuokranantajan vakuutus tuo lisäturvaa

Vuokralaiselta vaadittava kotivakuutus ei aina riitä kattamaan kaikkia vuokranantajan riskejä. Vuokranantajien tarpeisiin on kuitenkin tarjolla vakuutuksia, jotka täyttävät vuokralaisen kotivakuutuksen ja taloyhtiön kiinteistövakuutuksen aukkoja.

osakkaan maksukyvyttömyys

27.3.2023

Kuinka toimia osakkaan ollessa maksukyvytön?

Kotitalouksien maksuvaikeudet ovat lisääntyneet inflaation kiihtymisen ja korkojen nousun myötä. Asunto-osakeyhtiöissä tämä ilmenee kasvavina vastikerästeinä. Taloyhtiö voi yrittää periä vastiketta osakkaalta, ja jos se ei onnistu, yhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Tilaajille

yrityslaina

30.5.2023

Kaupallinen yhteistyö

Parhaat vinkit ja vaihtoehdot yrityslainan hakemiseen

Joskus yritys tulee tilanteeseen, jossa laina on paras vaihtoehto. Aihe voi tuntua vieraalta ja jopa hieman pelottavalta. Tässä artikkelissa on tietoa yrityslainan hakemisesta ja hyviä vinkkejä ja vaihtoehtoja yrityksille, jotka harkitsevat yrityslainan ottamista.

Halvinlaina.fi

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti