Vesiputkien pinnoittamista tulisi harkita

Pinnoittamisen riskejä ei tunneta vielä riittävästi. Ministeriö valmistelee parhaillaan asetuksia talousveden kanssa kosketuksissa olevien rakennustuotteiden teknisistä vaatimuksista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Juomaveteen saattaa liueta terveydelle vaarallisia aineita pinnoittamalla kunnostetuista vesijohdoista. Kiinteistöliitto Uusimaan LVI-asiantuntija Arto Kemppainen ei Helsingin Sanomien haastattelussa suosittele taloyhtiöiden vesiputkien pinnoittamista. Myös Matinkylän huollon rakennuttamispäällikkö Hemmo Päivärinne tyrmää lehden haastattelussa vesijohtojen pinnoittamisen.

Toistaiseksi Ympäristöministeriö ei ole antanut vesijohtojen pinnoittele erityisvaatimuksia. Ministeriö viimeistelee paraikaa talousveden kanssa kosketuksissa olevien rakennustuotteiden teknisistä vaatimuksista asetuksia.

Helsingin rakennus­valvonnan talotekniikka­yksikön päällikkö Tomi Marjamäki kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että pinnoitus­menetelmää käytetään verrattain vähän. Lupahakemuksia pinnoittamiseen tulee muutamia vuodessa, kun taas lupahakemuksia putkien uusimiseen käsitellään pari sataa vuodessa.

Lue alkuperäinen uutinen Helsingin Sanomista.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

21.7.2023

Väärin asennettu puhallusvilla luo paloturvariskin

Talojen yläpohjien eristeet tulee asentaa oikealla tavalla ja huomioida myös savupiippujen edellyttämät toimenpiteet ennen eristystöihin ryhtymistä. Väärät ratkaisut piippujen läpivienneissä nostavat tulipalon riskiä suuresti, muistuttaa Tulisija- ja savupiippuyhdistys.

turvallisuus mökillä

5.4.2023

Muista nämä turvallisuusseikat mökkikauden alussa

Talven jälkeen mökkikautta aloittaessa on syytä ottaa huomioon turvallisuusriskit. Palovaroittimen toimivuus tulee testata, tulisijaa lämmittää varovasti ja sähkölaitteiden kunto tarkastaa. Riskitilanteisiin on hyvä varautua, sillä avun saaminen mökille voi kestää.

28.10.2022

Savuhaitat pienemmiksi oikealla tulisijan käytöllä

Puun polton ennakoidaan lisääntyvän tulevana talvena energiakriisin vuoksi. On tärkeää polttaa puita oikealla tavalla, jotta ilmastolle ja hengitysilmalle ei aiheudu haittaa. Savu aiheuttaa terveys- ja viihtyvyyshaittoja ympäristölle.

5.10.2022

Turvallisuus huomioon energiansäästössä

Energiaa säästäessä on tärkeää muistaa turvallisuus. Huolimattomuus ja luovat ratkaisut voivat johtaa onnettomuuksiin. Kotona kannattaa tarkistaa palovaroittimen toimivuus ja tehdä turvallisuuskävely perheen tai asuinkumppanien kanssa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti