Vedenpuhdistuslaiteriitaan ratkaisu korkeimmasta oikeudesta

Vantaalainen Bauer Watertechnology Oy on lopullisesti voittanut oikeusjutun, jossa vantaalaisen Vesitekno Oy:n kaksi johtohenkilöä tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin kilpailumenettelyrikoksesta. Korkein oikeus ei myöntänyt hävinneille valituslupaa Helsingin hovioikeuden runsaan vuoden takaisesta tuomiosta.

Vesiteknon toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan rangaistukset ovat 50 päiväsakkoa. Toimitusjohtajan sakkosumma on 3 000 euroa ja toisen tuomitun 1 600 euroa. Lisäksi he joutuvat yhteisvastuullisesti korvaamaan Bauerille tuoton menetyksestä 50 000 euroa sekä muun muassa liikemaineen menettämisestä ja asiakassuhteiden häiriintymisestä 20 000 euroa.

Vesiteknon toimitusjohtaja rekisteröi vuonna 2013 verkkosivuston, jonka tunnus oli lähes sama kuin Bauerin tunnus. Sivustolla annettiin ymmärtää, että Bauerin vedenpuhdistuslaitteet olisi tutkitusti todettu terveydelle vaarallisiksi.

Verkkosivut olivat netissä useiden kuukausien ajan, kunnes Viestintävirasto peruutti rekisteröinnin.

Hovioikeuden mukaan tuomitut miehet olivat jo aiemmin saaneet Säteilyturvallisuuskeskukselta (Stuk) ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes) yksiselitteisen tiedon, etteivät Bauerin laitteet aiheuttaneet terveyshaittoja ihmisille tai häiriöitä muille sähkölaitteille.

Harhaanjohtavaa tietoa antaessaan miesten on hovioikeuden mukaan täytynyt pitää varmana tai todennäköisenä, että heidän menettelystään aiheutuu väärinkäsityksiä ja vahinkoa Bauerin elinkeinotoiminnalle.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

17.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Pieni avain, suuri vahinko – VastuuPLUS toi ratkaisun

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja kadotti yhtiön yleisavaimen. Taloyhtiöllä oli onneksi Howdenin Vastuuplus-asiakasetutuote, joka korvaa myös yleisavaimen katoamisia hallituksen jäsenen hallusta.

Howden Finland Oy

vesilaskutus

10.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Tehokkuutta ja tarkkuutta kiinteistöjen vedenhallintaan

Tiedätkö, paljonko kiinteistöissäsi kulutetaan vettä? Smartvattenin palveluiden avulla kiinteistöjen vedenkulutuksen mittaaminen ja asukkaiden vesilaskutus hoituvat moderneilla työkaluilla, jotka auttavat optimoimaan vedenkulutusta ja säästämään kustannuksissa.

Smartvatten

uhkasakon määrääminen taloyhtiölle

11.8.2025

Milloin taloyhtiölle voidaan asettaa uhkasakko?

Uhkasakon määrääminen taloyhtiölle edellyttää, että sillä on tosiasiallinen ja oikeudellinen mahdollisuus noudattaa sitä päävelvoitetta, jonka noudattamisen tehosteeksi sakko määrätään. Yhtiön mahdollisuuksia velvoitteen noudattamiseksi on arvioitava huolellisesti.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti