Vältä klassiset perusvirheet talon maalaamisessa

Talon maalaaminen itse on edullista, mutta muutamat perusvirheet kannattaa välttää.

Oma talo on yleensä yksi ihmisen arvokkaimmista omistuskohteista, josta haluaa pitää erityisen hyvää huolta. Kun suunnittelet talosi julkisivun maalausta, on hyvä välttää tiettyjen klassisten virheiden tekemistä, sillä ne voivat vaikuttaa paitsi lopputulokseen myös omaan terveyteesi.

Virhe 1: Maalaaminen huonolle ja likaiselle pinnalle

Vanhan maalin poistaminen heti alkuun on tärkeää, ja sen tekee helpoiten kaapimella ja teräsharjalla. Raaputtamisen jälkeen esiin tulleet paljaat kohdat pitäisi pohjustaa hyvin ennen varsinasta maalaamista.

— Jos irtoilevaa vanhaa maalia ei poista, voi käydä niin, että uusi kerros alkaa hilseillä jo hyvin lyhyen ajan päästä, sanoo Frode Jørgensen, Bilteman maaliasiantuntija.

Tämän jälkeen julkisivu tulisi pestä hyvin, jotta maalauspinta olisi mahdollisimman puhdas. Huuhtele julkisivupinnat ensin vedellä, levitä niille sitten julkisivunpesuainetta paineilmaruiskulla ja pese ne puhtaaksi harjalla. Lopuksi huuhtele vielä vedellä.

– Julkisivunpesuaine on vahvaa, joten käytä käsineitä ja suojalaseja, peitä ikkunat ja siirrä kukat ja kasvit syrjään, Jørgensen muistuttaa.

Virhe 2: Väärän maalin valitseminen

Sekä pohjustus että maali voivat suojata taloasi hyvin useita vuosia. Eri tuotteiden laadussa ja kestävyydessä on kuitenkin isoja eroja. Kun valitset oikean maalin, ei taloa tarvitse maalata uudelleen jopa 15 vuoteen.

– On myös tärkeää, että maali vastaa hyvin toimivuus-, ympäristö- ja terveysvaatimuksia. Kallein ei välttämättä ole paras, ja on olemassa erittäin hyviä vesipohjaisia vaihtoehtoja, Jørgensen kertoo.

Virhe 3: Maalaaminen kostealle pinnalle

Anna julkisivupintojen kuivua ainakin vuorokauden ajan pesun jälkeen. Varjokohdat kuivuvat hitaammin kuin aurinkoa saavat pinnat. Jos kärsimättömänä maalaat kostealle pinnalle, kosteus voi jäädä seinän sisään, mikä voi aiheuttaa vaurioita ja maalin hilseilyä.

– Puun kosteustason voi selvittää kosteusmittarilla. Jotta maalaamisen voisi aloittaa, kosteusprosentin pitäisi olla alle 18. Myöskään sadesäällä ei ole hyvä maalata, Jørgensen ohjeistaa.

Virhe 4: Maalin roiskiminen kaikkialle

Levitä terassin lattialle suojamuovia. Käytä maalarinteppiä ikkunoiden ja muiden pintojen suojaamiseen. Jotta maalaaminen onnistuisi mahdollisimman hyvin ikkunanpielien kohdalla, kannattaa varata työhön myös pienempiä, ohuempia siveltimiä.

– Mikäli maalia kuitenkin pääsee roiskumaan, voit huuhdella roiskeet pois vedellä. Kannattaa kuitenkin olla nopea, ettei maali ennätä kuivua kiinni, Jørgensen sanoo.

Virhe 5: Putoaminen tikkailta

Joka kesä sairaaloita työllistävät tikkailta pudonneet maalarit ja remontoijat. Jos siis joudut kiipeämään tikkaille ylettääksesi maalaamaan, varmista, että tikkaat ovat tukevat ja etteivät ne pääse liukumaan tai kaatumaan. Paras varmistus on pyytää joku avuksesi pitämään tikkaista kiinni siihen saakka, että olet taas turvallisesti kiivennyt alas.

– Vaihtoehtoisesti voit hankkia teleskooppivarren, johon siveltimen tai telan voi kiinnittää. Pitkän varren avulla ylettää hyvin useiden metrien korkeudelle, jolloin tikkaita ei välttämättä tarvitse lainkaan, Jørgensen sanoo.

Virhe 6: Maalaaminen suorassa auringonpaisteessa

Suora auringonpaiste voi kuivattaa maalin liian nopeasti, ja seinään voi jäädä ikäviä raitoja. Paras valinta onkin pilvinen ja lämpötilaltaan yli viisi astetta oleva maalaussää.

– Jos kuitenkin joudut maalaamaan aurinkoisena päivänä, huolehdi maalattavan kohdan varjostamisesta terassipurjeella, markiisilla tai jollain vastaavalla sääsuojalla, Jørgensen neuvoo.

Virhe 7: Liian maalin käyttäminen

On houkuttelevaa ottaa paljon maalia kerralla siveltimeen tai telaan, kun haluaa varmistaa, että maalattava pinta peittyy mahdollisimman hyvin. Liian suuri määrä maalia voi kuitenkin toimia täysin päinvastoin, kuin on tarkoitus.

– Maalaa mieluummin useita ohuita kerroksia päällekkäin. Työskentele ylhäältä alaspäin suuntautuvin vedoin. Jos maalaat telalla, kannattaa jälki viimeistellä vielä siveltimellä. Tällöin vältät maalivalumat, ja lopputuloksesta tulee siisti, Bilteman Frode Jørgensen toteaa.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

puutaloyhtiössä

22.6.2023

Hyvää elämää puutaloyhtiössä

Turkulaisessa puutaloyhtiössä As Oy Nummenpuistokatu 9:ssä elämä on yhteisöllistä ja tunnelma idyllinen. Seitsemän asunnon yhtiössä on tekninen isännöinti ja kunnossapitotyöt otettu omiin osaaviin käsiin. Kulut pysyvät kurissa, kun korjaukset tehdään vähin erin.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

26.4.2023

Energiatodistusten hinnat nousseet hieman

Energiatodistusten hinnat ovat nousseet lievästi parin vuoden takaisesta, käy ilmi valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan selvityksestä. Energiatodistus tarvitaan, kun rakennusta tai huoneistoa myydään tai vuokrataan.

vanha hevostalli

18.11.2022

Vanha hevostalli muuttui asunnoiksi

Helsinkiläisen taloyhtiön sisäpihalla on vanha hevostalli, joka on muutettu asuinkäyttöön. Talli oli jo purku-uhan alla, mutta Helsingin kaupungin suojelu pelasti sen. Uudistetussa tallissa on säilytetty yli sadan vuoden takainen henki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti