Vain kolmannes muovista kierrätykseen – taloyhtiö, tässä voit säästää

Juttu tiivistettynä

  • Viime vuonna pantittomista muovipakkauksista lajiteltiin muovinkeräykseen vain hieman yli kolmannes. Suurin osa päätyy edelleen sekajätteeseen, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia taloyhtiöille.
  • Suomi maksaa vuosittain 90 miljoonan euron laskun kierrättämättömistä muovipakkauksista.
  • Muovipakkauksia ei tarvitse pestä ennen lajittelua, riittää että pakkaus on tyhjä.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.

Viime vuonna pantittomista muovipakkauksista lajiteltiin muovinkeräykseen vain hieman yli kolmannes. Suurin osa muovista päätyy edelleen sekajätteeseen, kertoo Suomen Pakkauskeräys RINKI Oy.

EU on asettanut jäsenmailleen tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä 55 prosenttia muovipakkauksista tulisi kierrättää. Suomi maksaa vuosittain 90 miljoonan euron laskun kierrättämättömistä muovipakkauksista, joten tavoitteeseen pääseminen toisi myös säästöä.

– Tavoite olisi, että kahdeksan kymmenestä muovisesta kuluttajapakkauksesta lajiteltaisiin. Tämä antaisi mahdollisuuden saavuttaa EU:n asettama kierrätystavoite, kertoo RINKI Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen

Aktiivisempi lajittelu toisi säästöä myös taloyhtiöille ja niiden asukkaille. Taloyhtiöt maksavat ylimääräistä sekajätteeseen päätyvästä muovista, sillä sekajäteastian tyhjennys on kalliimpaa kuin muoviastian tyhjennys.

Muovipakkauksia ei tarvitse pestä

Muovipakkauksia päätyy sekajätteeseen huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden lisäksi myös tiedonpuutteen vuoksi. 

Yleisin uskomus on, että muovipakkaukset pitäisi pestä ennen roskiin laittamista. Se ei kuitenkaan ole tarpeellista, vaan riittää, että pakkaus on tyhjä. 

Muovinkeräykseen saa laittaa ainoastaan muovipakkauksia, ei muovisia esineitä. Muoviesineet voi viedä esimerkiksi kuntien jäteasemille. 

– Jotta muovin lajittelu kotona onnistuu, sen pitää olla yhtä helppoa kuin sekajätteeseen laittamisen. Kodin jätepiste kannattaa järjestellä siten, että kaikille pakkausjätteille on oma paikkansa, Tanskanen suosittelee. 

Muovipakkausten erilliskeräyksen järjestäminen on pakollista kaikissa vähintään viiden huoneiston taloyhtiöissä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

taloyhtiön energiankulutus

10.10.2025

Taloyhtiön energiankulutus kuriin – hyödynnä alueellista energianeuvontaa

Monissa taloyhtiöissä tuskaillaan nousevia energiakustannuksia, tiukentuvia ympäristötavoitteita ja kiinteistöjen kunnossapitoon liittyviä haasteita. Energianeuvojat auttavat selvittelemään alustavasti tarvittavia energiatoimenpiteitä, ja neuvontaa saa remontin kaikissa vaiheissa ideasta toteutukseen.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

15.10.2025

Roosa-Adalmiina Kesti on kokenut taloyhtiöaktiivi, mutta ei omista yhtään asuntoa

Monissa taloyhtiöissä kaivattaisiin lisää nuoria mukaan hallituksen toimintaan. Turkulainen Roosa-Adalmiina Kesti on oiva esimerkki aktiivisesta hallituslaisesta, joka haluaa olla mukana vaikuttamassa taloyhtiön asioihin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti