Vahvoja kavereita

Tampereen Sotkankadulla Pyynikintorin suuntaan on korkeita 1930-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Niistä keskimmäisen ylimmästä kerroksesta ostimme 1990-luvun alussa kolmion. Samasta talosta, jonka Näsijärven puoleisessa rapussa oli taiteilija Matti Ala-Potin työhuone/galleria.

Ostamamme asunto oli käsistään kätevän remontoijan unelma, koska se oli niin rähjäisessä kunnossa, että kaiken mahdollisen saattoi surutta kantaa ulos ja ruveta miettimään, mitä uutta mahdollisesti laittaisi tilalle.

Opiskelukaverini Jari tuli apuun siinä vaiheessa, kun kylpyhuoneesta piti hävittää vanha valurautainen, jalallinen amme. Yhden ihmisen voimin raskas amme ei olisi liikahtanut mihinkään, mutta ei meinannut liikahtaa kahdestaankaan.

Hammasta purren ja hauista pingottaen kuitenkin saimme ammeen raahattua rappukäytävään ja käännettyä pystyyn vanhaan veräjähissiin. Niin, että itse pystyin hengitystä pidätellen seisomaan hississä ja vahtimaan, että myös amme pysyi kunniallisesti pystyssä sillä aikaa, kun Jari juoksi raput alas ja tuli ottamaan meitä vastaan.

Hissistä sitten saimme raahattua ja punnerrettu ammeen ulko-ovella odottaneeseen vuokrattuun pakettiautoomme, jolla ajoimme ammeen kaatopaikalle. Olimme hiukan väsyneitä mutta myös huojentuneita, kun kaatopaikalla kippasimme ammeen ja muut autossa kuljettamamme romppeet ulos.

Remontti kesti aikansa, mutta oli jo onnellisesti ohi ja kämppä hieno, kun joimme tupaantuliaiskaljoja muutaman kaverin kanssa. Kerroin, minkälainen työ raskaan ammeen raahaamisessa oli ollut, kun yksi heistä – viisas rakennusinsinööri – kysyi: Miksette lyöneet sitä ammetta lekalla kylkeen? Sehän on valurautaa ja murenee kappaleiksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sähköautojen latauslaitteiden myynti laski.

22.8.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski alkuvuonna

Kiinteistöihin asennettavia sähköauton latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 13 306 kappaletta. Se on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liitto. 

paljut ja porealtaat taloyhtiössä

20.5.2025

Palju tai poreallas taloyhtiössä? Ota nämä huomioon

Porealtaat, paljut ja kylpytynnyrit ovat yleistyneet myös taloyhtiöiden huoneistopihoilla. Jos rivitalon piha-alue on taloyhtiön hallinnassa, osakas tarvitsee asennukseen yhtiön luvan. Myös osakkaan hallinnassa olevalle pihalle tuotavasta altaasta on tehtävä etukäteen kirjallinen muutostyöilmoitus.

vuosikello lokakuu

1.10.2025

Taloyhtiön vuosikello: lokakuu

Lokakuussa hallitus käy läpi mahdollisen osakaskyselyn tulokset ja päivittää strategian niiden perusteella. Kiinteistönhoidossa keskitytään erilaisiin tarkastustehtäviin ja siirretään ajastukset talviaikaan. Lokakuussa vietetään valtakunnallista Energiansäästöviikkoa.

Kasvit viilentävät ympäristöään.

11.9.2025

Varaudu tuleviin helteisiin istutuksin – kasvit viilentävät ympäristöään

Kesät lämpenevät ilmastonmuutoksen myötä. Puut ja pensaat luovat pihoille varjoja ja auttavat vähentämään rakennusten viilentämisen tarvetta. Pihalle voi istuttaa uusia kasveja hyvin myös syksyllä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti