Vahvoja kavereita

Tampereen Sotkankadulla Pyynikintorin suuntaan on korkeita 1930-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Niistä keskimmäisen ylimmästä kerroksesta ostimme 1990-luvun alussa kolmion. Samasta talosta, jonka Näsijärven puoleisessa rapussa oli taiteilija Matti Ala-Potin työhuone/galleria.

Ostamamme asunto oli käsistään kätevän remontoijan unelma, koska se oli niin rähjäisessä kunnossa, että kaiken mahdollisen saattoi surutta kantaa ulos ja ruveta miettimään, mitä uutta mahdollisesti laittaisi tilalle.

Opiskelukaverini Jari tuli apuun siinä vaiheessa, kun kylpyhuoneesta piti hävittää vanha valurautainen, jalallinen amme. Yhden ihmisen voimin raskas amme ei olisi liikahtanut mihinkään, mutta ei meinannut liikahtaa kahdestaankaan.

Hammasta purren ja hauista pingottaen kuitenkin saimme ammeen raahattua rappukäytävään ja käännettyä pystyyn vanhaan veräjähissiin. Niin, että itse pystyin hengitystä pidätellen seisomaan hississä ja vahtimaan, että myös amme pysyi kunniallisesti pystyssä sillä aikaa, kun Jari juoksi raput alas ja tuli ottamaan meitä vastaan.

Hissistä sitten saimme raahattua ja punnerrettu ammeen ulko-ovella odottaneeseen vuokrattuun pakettiautoomme, jolla ajoimme ammeen kaatopaikalle. Olimme hiukan väsyneitä mutta myös huojentuneita, kun kaatopaikalla kippasimme ammeen ja muut autossa kuljettamamme romppeet ulos.

Remontti kesti aikansa, mutta oli jo onnellisesti ohi ja kämppä hieno, kun joimme tupaantuliaiskaljoja muutaman kaverin kanssa. Kerroin, minkälainen työ raskaan ammeen raahaamisessa oli ollut, kun yksi heistä – viisas rakennusinsinööri – kysyi: Miksette lyöneet sitä ammetta lekalla kylkeen? Sehän on valurautaa ja murenee kappaleiksi.