Ostin muutama vuosi sitten huoneiston, jonka omistaja oli kyseisen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Asuntokauppaa tehdessämme myyjä kysyi, olisinko ollut kiinnostunut ottamaan myös huoneistossa olleen ylimääräisen pakastimen. Minulla sille ei ollut tarvetta ja myyjä lupasin sen toimittaa muualle.
Kävipä erään lomakauden aikana niin, että naapurin vanhempi rouva oli keksinyt mielestään hyvän konstin estää kylpyhuoneen lattiakaivon hajulukon kuivumisen. Hän oli päällystänyt lattiakaivon tuorekelmulla, ettei vesi haihtuisi vesilukosta ja ikävä viemärin tuoksu valtaisi huoneistoa. Loman aikana kylpyhuoneessa tapahtui putkirikko.
Juttukeikoilla käydessäni pääsen tutustumaan erilaisiin taloyhtiöihin. Moni niistä huokuu historiaa. Varsin moni taloyhtiö on halunnut muistaa talossa asuneita asukkaita heidän kuolemansa jälkeen.
Kaverini Markku asui 1990-luvun alussa Klaavuntiellä Helsingin Puotilassa, niissä kolmikerroksisissa hissittömissä maan ensimmäisissä betonielementtitaloissa, jotka eivät edes näytä elementtitaloilta. Kerran hän oli ullakolla pyykkikorin kanssa ripustamassa vaimon pesemiä pyykkejä kuivumaan, kun sinne tuli taloyhtiössä vähän aikaa vaikuttanut talonmies, varsinainen Puuha-Pete. Talonmiestä harmitti se, että ullakolla pyykkien ripustamista vaikeuttivat sellaiset pystypuut, tolpat, joita oli aika tiheässä.
Tampereen Sotkankadulla Pyynikintorin suuntaan on korkeita 1930-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Niistä keskimmäisen ylimmästä kerroksesta ostimme 1990-luvun alussa kolmion. Samasta talosta, jonka Näsijärven puoleisessa rapussa oli taiteilija Matti Ala-Potin työhuone/galleria.