Uusi viemäri ei aina ole huoleton

Perinteisin menetelmin, putket uusiin metalliputkiin vaihtamalla tehty remontti ei aina anna huolettomia vuosikymmeniä. Sisäpuolelta jo tehtaalla pinnoitetuissa, uusissa viemäriputkissa on ilmennyt laadun vaihtelua ja sen seurauksena korroosiota jo muutaman vuoden kuluttua remontista.

Pian postiluukustasi putoaa Suomen Kiinteistölehden huhtikuun numero. ”Tehdaspinnoitettujen” putkien ongelmista kertoo Riitta Malve-Tammisen artikkeli.

Huolettomana pitävät varmaan monet myös uutta taloa. Sitä se onkin korjausvelkapommiin verrattuna. Uudella talolla ja sen omistavalla taloyhtiöllä on kuitenkin omat muistamista vaativat asiansa. Vuositarkastus on niistä tärkeimpiä. Siitäkin kertoo huhtikuun Kiinteistölehti.

Taloyhtiön historian tutkimisesta ja kenties peräti historiikin julkaisemisesta voi olla monenlaista iloa ja hyötyä. Se lisää osakkaiden, asukkaiden ja liikehuoneistovuokralaistenkin kiinnostusta taloon. Historian tunnetuksi tekeminen on myös brändäyskeino, kertoo Heini Ynnilän artikkeli.

Maalämpöön yhdessä naapuritalojen kanssa? Ainakin Espoon Soukassa se onnistui alkuhankaluuksien jälkeen hyvin, todetaan Mervi Ala-Prinkkilän artikkelissa. Kaukolämmön kallistuessa päättivät kolme taloyhtiötä siirtyä maalämpöön yhteisessä hankkeessa.

Kaksi seikkaa on taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden huomioitava talon rekistereitä ja arkistoja hoitaessaan. Sähköinen rekisteröinti muuttaa lähitulevaisuudessa taloyhtiön osakastietojen hallinnan perusteellisesti. Uuden tietosuojalain käytännön soveltaminen taas alkaa jo 25. toukokuuta. Uudistuksista ja muutoksista kertoo kahden asiantuntija-artikkelin paketti.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta.

Lehteä jaetaan Taloyhtiö 2018 -tapahtumassa. Maksuttomassa neuvonta- ja näyttelytapahtumassa on ohjelmaa isännöitsijöille, taloyhtiön hallituksille, toiminnantarkastajille, vuokranantajille ja kaikille kiinnostuneille. Ilmoittaudu mukaan! www.taloyhtiotapahtuma.net.

Tutustu Taloyhtiö 2018 -tapahtuman tapahtumaoppaaseen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.4.2026

Kaupallinen yhteistyö

Ikäpoistot, kuin lorahdus viemäriin

Toimiva putkisto on arkikäytössä vähälle huomiolle jäävä arjen luksus. Kun viemäri lakkaa toimimasta ja punkeaa ”sitä itseään” väärään suuntaan, ymmärtää putkiston arvon. Tämä on tarina erään kerrostalon hieman iäkkäämmästä viemäristä.

Howden Finland Oy

6.11.2025

Mitä putkia kerrostalossa kulkee? Tunne taloyhtiön tärkeimmät putket

Kerrostalossa kulkee monenlaista putkistoa. Niistä tavallisimmat ovat lämmitys-, vesijohto- ja viemärijärjestelmän putket. Taloyhtiön hallituksen jäsenen on hyvä tuntea kiinteistönsä putket korjausrakennushankkeista päättäessään.

21.10.2025

Viemäriongelmille etsitään vastuunkantajia – vuotoja jopa alle 10-vuotiaissa valurautaviemäreissä

Monissa 2000-luvulla asennetuissa epoksipinnoitetuissa valurautaviemäreissä on havaittu huolestuttavan paljon vuotoja ja tukkeutumisia. Useat taloyhtiöt vaativat joko asennustyössä vaurioituneiden putkien korjaamista tai korjauskulujen maksamista.

26.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Putkiremontin toteutustavat vertailussa: sukitus vai perinteinen?

Putkiremontin toteutustavat ovat kehittyneet viime vuosina nopeasti, ja erityisesti viemärin sukitus on vakiinnuttanut asemansa perinteisen putkiremontin rinnalla. Kysyimme projektinjohtaja Jari Heikkilältä, miten nämä menetelmät eroavat toisistaan ja milloin kumpikin on järkevin valinta.

Sustera

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti