Uusi asetus edistää esteetöntä rakentamista

Esteettömyyttä koskevilla vähimmäisvaatimuksilla halutaan edistää ihmisten yhdenvertaisuutta. Uusi asetus selkeyttää esteettömään rakentamiseen liittyviä vaatimuksia ja vähentää kuntien välisiä tulkintaeroja. Jatkossa rakentajat pystyvät paremmin ennakoimaan säännösten soveltamista, mikä sujuvoittaa koko rakennusprosessia.

Uudella asetuksella täsmennetään useita esteettömään rakentamiseen liittyviä mittoja, jotka ovat olleet tähän saakka tulkinnanvaraisia.

”Sekä asukkaat että rakennusala hyötyvät, kun kunnat tulkitsevat esteettömyysvaatimuksia samalla tavalla”, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Esimerkiksi hissillisen kerrostaloasunnon wc- ja pesutilassa edellytettävän vapaan tilan mitoitus on aiemmin ollut ohje ja sitä on sovellettu hyvin eri tavoin eri puolella Suomea. Nyt asetuksessa on annettu yksiselitteiset mitat toimimiseen tarvittavalle tilalle. Pientaloissa oven vähimmäisleveyttä koskeva vaatimus on rajattu selkeästi koskemaan sisäänkäyntikerroksen ovia.

Vain osa opiskelija- ja nuorisoasunnoista esteettömiksi

Esteettömyysvaatimukset on kohdennettu kustannustehokkaasti erityyppisiin rakennuksiin niiden käyttötarkoituksen mukaan. Uusista opiskelija- ja nuorisoasunnoista 95 prosenttia on vapautettu wc- ja pesutilaa koskevasta mitoitusvaatimuksesta hallitusohjelman kirjausten mukaisesti. Opiskelija- ja nuorisoasunnoissa suurin osa asukkaista on liikkumis- ja toimimiskykyisiä, ja niissä asukkaiden vaihtuvuus on myös tavallisia asuntoja suurempaa.

Viisi prosenttia opiskelija- ja nuorisoasunnoista on rakennettava esteettömiksi, jotta esteettömiä opiskelija-asuntoja on jatkossakin riittävästi. Lisäksi kohteiden yhteistiloissa on oltava esteettömät wc-tilat vierailijoille.

Hyvin suunniteltu rakennus on esteetön, ja esteetön rakentaminen palvelee monenlaisia asukkaita. Esteettömyysasetuksessa on otettu huomioon myös väestön ikääntyminen. Jotta ihmiset voivat asua kotona entistä pidempään ja elää itsenäisesti, tulee asuntojen, muiden rakennusten ja rakennetun ympäristön olla nykyistä esteettömämpiä ja turvallisempia. Ehdotuksessa helpotetaan itsenäistä liikkumista esimerkiksi siten, että kynnykset ovat vaivattomia ylittää ja ovet helppoja avata.

Asetus tulee voimaan 1.1.2018.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

15.3.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kierrätys lisääntyi ja monipuolistui uusitun jätepisteen ansiosta

Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOASin kohteisiin uusittiin Molok-syväkeräyspisteet. Kierrätysaste nousi sen jälkeen kaikissa uusituissa kohteissa, ja osassa se tuplaantui.

Molok

vaihtaa huoneisto-ovet

3.2.2023

Olisiko aika vaihtaa huoneisto-ovet?

Kerrostalojen huoneisto-ovet eivät ole ikuisia. Kun ovi muuttuu salmiakin muotoiseksi ja päivä alkaa paistaa sen raoista, on aika vaihtaa ovi uuteen. Ovien uusiminen kannattaa erityisesti paloturvallisuuden ja äänieristyksen takia.

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti