Uudet urakkamallit lisäävät osaamisvaatimuksia

Nykyisin korjausrakentamissa – ja varsinkin suurissa uudishankkeissa – suositut urakkamallit perustuvat vahvaan yhteistyöhön. Ne myös asettavat uudenlaisia vaatimuksia talotekniikka-alan yritysten henkilöstölle.

Uudet urakkamallit muuttavat perinteistä hanketyötä. Hankkeen perustana on urakan eri osapuolten yhteistyö, ja esimerkiksi Big Room -työskentely vaatii tiedon jakamisen lisäksi vahvaa yhteistyökykyä.

– Allianssiryhmää kasatessa yrityksen osaamisen ja referenssien lisäksi halutaan varmistaa henkilöiden osaaminen, sillä hankkeeseen tarvitaan toimiva tiimi. Näin varmistetaan vaativan hankkeen onnistuminen. Uudet urakkamallit vaativat niin projekti- ja työnjohdolta kuin LVI-asentajilta hyviä viestintätaitoja, jotta työskentely työmaan eri sidosryhmien kanssa on sujuvaa, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n hallituksen puheenjohtaja, Are Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pesu toteaa.

Toimintamallin muutostarve

Heikki Pesun mukaan henkilökohtaisten osaamisvaatimusten lisäksi urakkamallit pistävät yritysten perinteiset työtavat koetukselle. Yritysten on mietittävä ja muokattava omia toimintatapojaan.

– Jatkuva uuden oppiminen on tämän päivän työelämässä lähes pakollista ja sama pätee myös talotekniikka-alaan. Projektit koostuvat paljolti erilaisista toimijoista, ja tiedon jakaminen toimijoiden ja projektin eri osa-alueiden välillä voidaan kokea hankalaksi. Avoimuus, sujuva tiedonvälitys ja vuorovaikutus ovat kuitenkin ainoa tapa päästä aitoon yhteistyöhön ja saavuttaa asetetut tavoitteet.

Lue uusiin urakkamalleihin liittyvä juttu, joka on julkaistu Suomen Kiinteistölehdessä 6/2017

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntokauppalain päivitys

7.4.2025

Miksi asuntokauppalain päivitys on tarpeen?

Nykyisessä asuntokauppalaissa on useita kohtia, jotka eivät vastaa tämän päivän rakentamisen ja asuntokaupan tarpeita. Uudistuksen myötä odotetaan selkeämpiä säännöksiä, jotka parantavat ostajien ja asunto-osakeyhtiöiden asemaa.

Tilaajille

18.3.2025

Kuukauden kasvo: Hyvään sisäilmaan voi vaikuttaa

Hyvä sisäilma edistää terveyttä ja lisää asumisviihtyvyyttä. Ilmassa voi kuitenkin esiintyä monenlaisia epäpuhtauksia, joiden ennaltaehkäisy olisi helppoa. Pahimmillaan epäpuhtaudet aiheuttavat ikäviä oireita ja sairauksia, sanoo Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola.

12.9.2025

Rakennusten radonongelmat ovat vähentyneet – mittauksia pitäisi kuitenkin lisätä

Radonpitoisuudet ovat nykyään pienempiä ja radonaltistuminen kodeissa ja työpaikoilla vähäisempää kuin 2010-luvulla. Asuntojen radonmittauksia tehdään kuitenkin melko vähän. Radontietokannan tietojen perusteella radonkorjauksia tehtiin vuosina 2019–2023 arviolta 1 000 asunnossa.

keväällä ilmanvaihdon suodattimet

3.6.2025

Uudellamaalla katupölyn määrä jäi aiempaa vähäisemmäksi

Pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla oli tänä keväänä pölyisiä päiviä hieman vähemmän kuin edeltävien viiden vuoden aikana. Katupölyä oli ilmassa helmikuusta toukokuuhun.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti