Ulkomaille tapahtuva hallintaanottomenettely helpottuu

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Erityisesti Venäjälle tapahtuvat huoneiston hallintaanottomenettelyä koskevat tiedoksiannot ovat osoittautuneet ongelmallisiksi, ja hallintaanotto on usein estynyt. Ulkomaille tapahtuvaa tiedoksiantomenettelyä halutaankin helpottaa 16.5. annetulla hallituksen esityksellä asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (HE 48/2024 vp).

Asunto-osakeyhtiölain mukaan huoneiston hallintaanottoa koskeva varoitus ja yhtiökokouksen hallintaanottoa koskeva päätös on annettava tiedoksi siten kuin haasteen tiedoksi antamisesta säädetään tai muuten todistettavalla tavalla.

Kun tiedoksiannon vastaanottaja oleskelee ulkomailla, tiedoksianto tapahtuu lähtökohtaisesti haastemiestä käyttämällä, oikeudenkäymiskaaren 11 luvun säännösten mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren mukaan: ”Jos tiedoksiannon vastaanottaja oleskelee ulkomailla ja hänen osoitteensa on tiedossa, tiedoksi annettavien asiakirjojen lähettämisestä tulee huolehtia siten kuin siitä on erikseen säädetty tai asianomaisen vieraan valtion kanssa sovittu.”(OK 11:8) Tällaisia säädöksiä ja sopimuksia ovat muun muassa EU:n tiedoksiantoasetus, niin sanottu siviilioikeusapulaki, Haagin tiedoksiantosopimus sekä Pohjoismaiden välinen sopimus oikeusavusta tiedoksiannon toimittamisessa ja todistelussa.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Mia Pujals

Kirjoittaja on varatuomari ja Kiinteistöliitto Uusimaan lakiasiainjohtaja.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

3.12.2025

Hallintaan otetun huoneiston vuokraaminen – huomioi nämä asiat

Huoneistojen hallintaanottotilanteet ovat yleistyneet taloyhtiöissä. Kun hallintaanottopäätös on tehty yhtiökokouksessa ja annettu lain mukaisesti tiedoksi eikä sitä ole moitittu, on huoneiston vuokraamisen aika.

Tilaajille

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.

huoneistojen hallintaanotto

15.8.2025

Työryhmä esittää helpotusta huoneistojen hallintaanottoon 

Huoneistojen hallintaanottoa halutaan helpottaa, jotta asumishäiriöihin ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan aiheuttamiin merkittäviin haittoihin tai lisäkustannuksiin voitaisiin puuttua. Asia ilmenee asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtineen työryhmän mietinnöstä.

Hallintaanotettu huoneisto on vuokrattava viipymättä.

1.9.2025

Hallintaanotettu huoneisto on vuokrattava viipymättä

Jos asunto on otettu yhtiön hallintaan, hallituksen on lain mukaan viipymättä vuokrattava se käyvästä vuokrasta sopivalle vuokralaiselle hallintaanoton ajaksi. Yhtiöllä on lisäksi velvollisuus selvittää paikkakunnan käypä vuokrataso.

Tilaajille