
Isännöintikartelli johti miljoonien seuraamusmaksuihin
Markkinaoikeus on antanut päätöksen helmikuussa 2021 esiin tulleesta isännöintikartellijutusta. Asianosaiset määrättiin maksamaan liki viiden miljoonan euron seuraamusmaksut.
Tietosuojavaltuutetun toimisto on julkaissut ohjeita vuonna 2018 voimaan tulleen EU:n tietosuoja-asetuksen soveltamisesta taloyhtiöiden toiminnassa. Ohjeet on koottu yhdessä asumis- ja kiinteistöalan toimijoiden kanssa.
Usein kysyttyä henkilötietojen käsittelystä taloyhtiöissä -sivulla käsitellään tyypillisimpiä taloyhtiön toiminnassa esiin tulevia tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. Tällaisia ovat muun muassa se, milloin taloyhtiö saa käsitellä henkilötietoja, kenen henkilötietoja saa käsitellä, missä laajuudessa henkilötietoja saa käsitellä ja mitkä kaikki eri luettelot ovat henkilörekistereitä. Sivustolla otetaan huomioon tietojen kirjaaminen lakisääteisesti ylläpidettäviin rekistereihin ja muihin asiakirjoihin sekä otetaan kantaa muun muassa valvontakameran asentamiseen liittyviin tietosuojakysymyksiin.
Tietosuojavaltuutetun toimiston sivustolla annetaan ohjeita myös henkilötietojen käsittelystä sopimiseen yhteistyökumppanien, kuten isännöinti- tai huoltoyrityksen kanssa. Tietosuojavaltuutettu on myös ottanut kantaa paljon puhuttuun kysymykseen rappukäytävien asukasluetteloista: niitä ei pidetä itsenäisinä henkilörekistereinä.
Lue lisää Tietosuojavaltuutetun Usein kysyttyä henkilötietojen käsittelystä taloyhtiöissä -sivulta.
Markkinaoikeus on antanut päätöksen helmikuussa 2021 esiin tulleesta isännöintikartellijutusta. Asianosaiset määrättiin maksamaan liki viiden miljoonan euron seuraamusmaksut.
Millaisia asioita taloyhtiön laajakaistan valinnassa kannattaa ottaa huomioon? Entä mistä kaivaa lisätietoa, kun nettiliittymien sanasto hämmentää? DNA Taloyhtiöpalvelun ammattilaistiimi auttaa valitsemaan sopivimmat palvelut taloyhtiölle.
DNA ja Wattinen
Isännöintiliitto on hyväksynyt isännöinnin uudet eettiset ohjeet, joita on valmisteltu kolme vuotta. Eettiset ohjeet tulevat voimaan helmikuun alussa 2023.
Talojen yläpohjien eristeet tulee asentaa oikealla tavalla ja huomioida myös savupiippujen edellyttämät toimenpiteet ennen eristystöihin ryhtymistä. Väärät ratkaisut piippujen läpivienneissä nostavat tulipalon riskiä suuresti, muistuttaa Tulisija- ja savupiippuyhdistys.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään