Tarkasta kotisi kunto

Toukotalkoot-kampanja muistuttaa jo kymmenennen kerran siitä, että vähintään kerran vuodessa on hyvä tehdä tarkastuskierros vakituisen asunnon ja loma-asunnon taloteknisten ja turvallisuutta lisäävien laitteiden kunnon toteamiseksi.

Kiinteistöalan, asumisen, turvallisuuden sekä talotekniikan yhteisöjen yhteinen kampanja tarjoaa asukkaiden avuksi kättä pidempää: suomen-, ruotsin, englannin ja venäjänkieliset tarkastuslistat helpottavat tarkastamista, olipa asumismuotona sitten kerros- tai omakotitalo.

Tarkastuslistat on laadittu erikseen kerros- ja omakotitaloille, sillä asukkaan vastuulla olevat työt vaihtelevat asumismuodon mukaan. Listoissa käydään läpi yksinkertaiset, asukkaan itsensä tehtävänä olevat tarkastustoimet liittyen muun muassa turva- ja sähkölaitteisiin, vesi- ja viemärijärjestelmään, lämmitykseen ja ilmanvaihtoon. Pientalojen osalta on huomioitu myös salaoja- ja sadevesijärjestelmät.

Korvaukset vahingoista satoja miljoonia

Huoltotoimet lisäävät asumismukavuutta, saavat aikaan energiansäästöä, ja parantavat oman kodin turvallisuutta ja asumisterveyttä sekä ylläpitävät kiinteistön tai huoneiston arvoa. Useimmille meistä oma koti on koko elämän suurin investointi, joten siitä kannattaa pitää hyvää huolta!

Ennalta ehkäisevien tarkastustoimien merkitys on suuri, sillä vakavimmillaan kyse voi olla ihmishengistä ja vahinkoihin liittyvät taloudelliset menetykset ovat suuria. Vakuutusyhtiöt maksoivat kotivakuutuksista vuonna 2016 vuotovahinkokorvauksina 174 miljoonaa euroa ja palovahingoista 159 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan asuin- ja asuinkäytössä olevissa lomarakennuksissa on vuosittain runsaat 3 000 tulipaloa. Vesivahinkoja havaitaan noin 100 kappaletta joka päivä. Turvallisuuden parantamisen lisäksi kodin teknisten järjestelmien kunnossapito ja oikea käyttö pienentää asumiskustannuksia.

Toukotalkoot-kampanja myös muistuttaa, että suuri osa talotekniikan kunnossapidosta on ammattilaisten työtä. Turvallisuus- ja vastuukysymykset painottuvat esimerkiksi ostettaessa uusia sähkölaitteita kiertäviltä kauppiailta tai verkkokaupasta ja käytettyjä laitteita kirpputoreilta tai verkkohuutokaupasta.

Oikea kierrätys erikoisteemana

Vuoden 2018 Toukotalkoiden eräs pääteema on kierrätys. Kevään huoltotoimien yhteydessä on hyvä tarkastaa sähkölaitteiden toimivuus, korjauttaa tai hävittää nurkkiin kertynyt elektroniikkaromu ja tyhjentää laatikot vanhoista paristoista ja vikaantuneista lampuista. SE-romua ja lamppuja varten on yli 450 keräyspistettä. Paristot voi palauttaa kaupan keräyspisteisiin, akulliset laitteet sekä esimerkiksi freoneja sisältävät laitteet puolestaan luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Toimivia laitteita voi kierrättää edelleen hyötykäyttöön esimerkiksi kirpputoreille ja hyväntekeväisyyteen.

Vuosittain järjestettävässä Toukotalkoot-kampanjassa ovat mukana Suomen Kiinteistöliitto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL, Suomen Omakotiliitto ja Lämmitysenergia Yhdistys.

www.Toukotalkoot.fi -sivustolta löytyvät muun muassa asukkaille tarkoitetut, ladattavissa olevat tarkastuslistat.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

märkätilat

13.7.2023

Märkätilat on syytä tarkastaa säännöllisesti

Kun taloyhtiön märkätilat tarkastetaan säännöllisesti, voidaan välttyä kosteusvauroilta ja kalliilta korjauksilta. Märkätilatarkastus antaa tärkeää ja hyödyllistä informaatiota tilojen kunnosta, riskeistä ja vaurioista sekä korjaustarpeista ja niiden kiireellisyydestä.

ikkunat huolto

16.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Mistä tietää, että taloyhtiön ikkunat ovat huollon tarpeessa?

Parhaatkin ikkuna- ja ovituotteet tarvitsevat huolenpitoa kestääkseen pitkään. Säännöllinen huolto tuo myös säästöä. Pihla kokosi vinkit siihen, mistä tietää ikkunoiden tarvitsevan huoltoa.

Pihla-Tiivi

1.9.2023

Näin laadit kunnossapitotarveselvityksen

Asunto-osakeyhtiön tilinpäätöskokouksessa on esitettävä kunnossapitotarveselvitys. Selvityksen tarkoituksena on kiinnittää huomiota pitkäjänteisen kiinteistön hoidon tarpeeseen ja tulevien toimenpiteiden rahoituksen järjestämiseen.

leikkipaikan turvallisuus

13.11.2023

Muista tarkastaa leikkipaikan turvallisuus

Taloyhtiön on huolehdittava leikkipaikan turvallisuudesta, vaikka se ei olisikaan aktiivisessa käytössä. Puutteellisuuksien havaitsemiseksi leikkipaikka tulee tarkastaa säännöllisesti. Tarkastusten järjestämisestä huolehtivat taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti