Taloyhtiöt ja yritykset voivat säästää led-valojen avulla

Valaistuksen uudistaminen on helpoimpia keinoja säästää sähkönkulutuksessa. Mahdollisuudet tunnetaan yrityksissä ja taloyhtiöissä huonosti.

Taloyhtiöt ja yritykset voisivat säästää tuhansista kymmeniin tuhansiin euroihin vuodessa, kunnat jopa satoja tuhansia, ottamalla käyttöön led-valot ja niiden mahdollistaman tehokkaan valaistuksen ohjauksen. Ohjauksella tarkoitetaan esimerkiksi, että valot ohjelmoidaan loistamaan kirkkaammin töistäpaluuaikaan, kun ihmisiä on paljon liikkeellä ja vastaavasti himmeämmin yöaikaan.

”Lamppujen, valaisimien ja valaistuksen ohjauksen tekniikka ovat kehittyneet harppauksin viime vuosina. Tämä tuo käyttäjille uusia mahdollisuuksia parantaa valaistusta ja saada säästöä.” muistuttaa asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta.

”Energiatehottoman valaistuksen uudistaminen on helpoimpia keinoja säästää energiaa, rahaa ja ympäristöä. Samalla valaistuksen laatu paranee. Ulkovalaistuksessa uudistuksiin ajaa myös se, että elohopealamput poistuvat pikku hiljaa markkinoilta ensi vuodesta lähtien. Moni on jo ymmärtänyt mahdollisuudet ja ryhtynyt toimeen, mutta paljon on vielä tekemättä ”, Ilmastoinfon energia-asiantuntija Teemu Kettunen sanoo.

Mellunmäkeläisessä taloyhtiössä Helsingissä säästetään pihavalaistuksen sähkökuluissa 75 %, kun pihan elohopealamput vaihdettiin tuntikohtaisesti ohjattavaan led-valaistukseen. Jumbon parkkihallissa säästettiin valaistuksen energiakuluissa yli 60 % vaihtamalla loisteputket ledeihin ja samalla huoltovälit pitenivät. Toteutunut vuotuinen säästö oli noin 80 000 euroa. Helsingissä otetaan parhaillaan käyttöön koko julkisen ulkovalaistuksen kattavaa älykästä ohjausta.

Tällä viikolla vietetään Energiansäästöviikkoa. Ilmastoinfo on koonnut fiksun valaistuksen kohteita ja säästöideoita osoitteeseen www.säästänyt.fi. Sivuilla voi myös äänestää omaa suosikkikohdettaan ja voittaa valaistussuunnitelman kotiin tai mahdollisuuden muuntaa oman pyörän sähköpyöräksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

loisteputket

29.11.2022

Loisteputket poistuvat markkinoilta lähivuosina

Loisteputkilampuille heitetään hyvästit lähivuosina, kun laajasti käytettyjä T5- ja T8-putkia ei saa enää tuoda markkinoille vuoden 2023 elokuun jälkeen. Tämä vauhdittaa taloyhtiöiden siirtymistä energiatehokkaisiin ledeihin.

älykäs valaistus

30.9.2022

Älyä valaistukseen

Älyvalaistus on yksi hyvä ratkaisu energiansäästöön ja ylläpitokulujen pienentämiseen. Se paitsi säästää energiaa, myös parantaa turvallisuutta ja luo viihtyisyyttä. Älyvalaistuksen suunnittelu ja toteutus on vaivatonta.

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti