Taloyhtiön osakkaat eivät aina tunne oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan

Yli 2 miljoona suomalaisista asuu asunto-osakeyhtiössä. Osalle taloyhtiön toiminta on tuttua, mutta joillekin yhtiön toimintatavat ovat täyttä hepreaa. Uutuusopas Sata ja yksi kysymystä taloyhtiöstä auttaa vähentämään osakkaiden epätietoisuutta ja murtamaan vääriä käsityksiä osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista.

Taloyhtiössä asuminen herättää kysymyksiä

Taloyhtiöasumiseen pätevät eri pelisäännöt kuin omakotiasumiseen. Kun osakas ostaa asunnon taloyhtiöstä, hän saa kaupan päälle joukon oikeuksia ja velvollisuuksia vastikkeenmaksusta asunnon huolelliseen hoitoon. Osakkailla herää usein kysymyksiä taloyhtiössä asumiseen ja yhtiön toimintaan liittyen.

”Osakkaita askarruttavat tavallisimmin huoneiston kunnossapitovastuut, osakkaan remontit sekä taloyhtiön korjaushankkeet”, kertoo Kiinteistöliitto Uusimaassa lakimiehenä työskentelevä Katriina Sarekoski. Sarekoskelta on juuri ilmestynyt kirja, Sata ja yksi kysymystä taloyhtiöstä (Kiinteistöalan Kustannus Oy), jossa vastataan yleisimpiin osakkaiden taloyhtiöaiheisiin kysymyksiin.

Kirjeidea syntyi työn tuoksinassa. ”Olen saanut työssäni Kiinteistöliitto Uusimaalla ja aiemmin Suomen Vuokranantajissa hyvän käytännön tuntuman siihen, mitä taloyhtiöihin ja asumiseen liittyviä asioita kysytään eniten. Halusin kirjoittaa aiheesta käytännön oppaan, sillä sellaiselle selvästi on kysyntää”, Sarekoski selvittää.

Osakkaan kannattaa perehtyä oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa

Vaikka iso osa suomalaisista asuu taloyhtiössä, kaikille ei ole selvää, mitä taloyhtiössä asuminen ja osakkeiden omistaminen tarkoittaa. Taloyhtiöiden osakkaat eivät välttämättä tunne oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan. Sarekosken mukaan esimerkiksi yhtiökokouksia pidetään yhdentekevinä, vaikka todellisuudessa juuri yhtiökokouksessa osakas pääsee osallistumaan taloyhtiön päätöksentekoon.

Toisinaan osakkailla on suoranaisia väärinkäsityksiä asumiseen ja taloyhtiön toimintaan liittyvistä asioista. Osa osakkaista jopa luulee, että he omistavat osakkeiden sijaan osan rakennuksesta ja voivat siten asua huoneistossa kuin omakotitalossa, lain ja yhtiöjärjestyksen määräyksistä ja muista osakkaista piittaamatta. ”Tällöin osakas voi virheellisesti esimerkiksi luulla, että hänellä on oikeus tehdä millaisia remontteja tahansa ilman lupaa ja yhtiölle ilmoittamatta”, Sarekoski kertoo.

Sarekoski kannustaa jokaista osakasta selvittämään Sata ja yksi kysymystä taloyhtiöstä -oppaan avulla, mitä osakkuus taloyhtiössä tarkoittaa. Yhteiselo sujuu taloyhtiössä paremmin, kun kaikki tuntevat perusasiat ja pelisäännöt. Omien oikeuksien ja taloyhtiön asioiden pitäisi kiinnostaa jokaista myös siksi, että asunto on merkittävä sijoitus. Monilla suurin osa omaisuudesta on kiinni juuri asunnossa.

”Kannattaa selvittää omat oikeudet ja velvollisuudet – esimerkiksi mitä huoneiston hallintaoikeus tarkoittaa, miten vastikkeenmaksuvelvollisuus määräytyy ja mitä remontteihin liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia osakkaalla on. Myös yhtiöjärjestykseen sekä taloyhtiön päätöksentekoon on hyvä perehtyä”, Sarekoski sanoo.

Sata ja yksi kysymystä taloyhtiöstä auttaa ymmärtämään yhtiön toimintaa

Miten taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä voisivat sitten auttaa osakkaita ymmärtämään taloyhtiön toimintaa? Yksi hyvä keino on hankkia kaikille talon osakkaille Sata ja yksi kysymystä taloyhtiöstä -opas. ”Oppaassa käsitellään jokaisessa taloyhtiössä tuttuja tilanteita. Oppaan luettuaan osakas ymmärtää, mitkä ovat hänen oikeutensa ja velvollisuutensa, mitkä ovat taloyhtiön toimijoiden roolit ja miten taloyhtiön asiat käytännössä hoidetaan”, Sarekoski kertoo.

Opas vastaa osakkaiden tavallisimpiin kysymyksiin, joten sen hankkiminen voi vähentää hallitukselle ja isännöitsijälle tulevien kyselyjen määrää. Tällöin hallitukselle ja isännöitsijälle jää enemmän aikaa muiden asioiden hoitamiseen.

Sarekoski kannustaa ylipäänsä kehittämään taloyhtiön viestintää. Osakkaiden epätietoisuutta vähentää tehokkaasti se, että heidät pidetään ajan tasalla taloyhtiön toiminnasta ja tärkeimmistä tapahtumista. ”Hyvin hoidettu ja riittävän avoin viestintä auttaa. Viestiä pitää myös yhtiökokouksen välillä. Tänä päivänä tähän on myös moderneja välineitä, joita osa taloyhtiöistä on jo mukavasti ottanut käyttöön, kuten taloyhtiön omat Facebook-sivut.”

Sata ja yksi kysymystä taloyhtiöstä ilmestyi 28.10.2015. Oppaaseen on koottu kaikki yleisimmät kysymykset, jotka askarruttavat osakkaita taloyhtiöissä. Kysymykset käsittelevät osakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia, hallituksen ja isännöitsijän rooleja, kunnossapitovastuuta, osakkaan ja taloyhtiön remontteja, autopaikkojen jakoa, järjestyssääntöjä sekä vuokratun huoneiston käyttöä. Kysymyksiin annetaan oppaassa napakat ja selkeät vastaukset. Opas on tarkoitettu osakkaille, asukkaille ja taloyhtiön hallinnossa toimiville. Sen on kirjoittanut lakimies, VT Katriina Sarekoski ja kustantanut Kiinteistöalan Kustannus Oy.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

19.3.2025

Yhtiökokous tunnissa? Näillä vinkeillä onnistut

Hyvin hoidetussa yhtiökokouksessa asiat käsitellään selkeästi ja ripeästi. Kokouksen sujuvuutta edesauttaa, kun se valmistellaan asianmukaisesti. Kokouksen puheenjohtaja voi toiminnallaan jouduttaa päätöksentekoa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti