Taloyhtiön muistilista talven varalle

Vaikka talvikunnossapito olisi ulkoistettu huoltoyhtiölle, on taloyhtiö viime kädessä aina vastuussa turvallisesta liikkumisesta kiinteistöllä. Muistilista taloyhtiölle kertoo, mitä pitää huomioida talviaikana.

Taloyhtiön kannattaa huomioida seuraavat asiat, kun lunta pyryttää:

  1. Talvikunnossapito ja usein myös velvoite lumitilanteen tarkkailusta on useimmiten ulkoistettu huoltoyhtiölle. Taloyhtiön tulee valvoa, että huoltoyhtiö toimii sopimuksen mukaisesti. Valvonta on tärkeää, koska sopimuksesta huolimatta ensisijainen vastuu kiinteistön turvallisuudesta on kiinteistönomistajalla eli taloyhtiöllä.
  2. Yön aikana yllättäen satanut lumi voi kuitenkin edellyttää myös taloyhtiöltä kiireistä reagointia, sillä äkillinen myräkkä saattaa sekoittaa huoltoyhtiön aikatauluja. Mikäli huoltoyhtiö ei pääse paikalle heti riskitilanteen havaitsemisen jälkeen, on taloyhtiön taattava turvallinen liikkuminen kiinteistön alueella.
  3. Katolle kertyvä lumi tai pihan liukkaus eivät saa aiheuttaa vaaratilanteita. Riskialue on eristettävä puomein tai lippusiimoin niin, että alue on mahdollista kiertää turvallisesti.
  4. Tärkeää on varmistaa myös, ettei pelastusteiden tai porttikäytävien edessä ole lumikasoja. Hälytysajoneuvojen on kaikissa olosuhteissa päästävä kiinteistöille.
  5. Mahdollisessa vahinkotapauksessa ensisijainen korvausvastuu säilyy – sopimuksesta huolimatta – taloyhtiöllä. Jos siis kiinteistön vastuulla olevalla alueella liikkuva henkilö loukkaa itsensä, joutuu taloyhtiö kiinteistönomistajana korvaamaan syntyneen vahingon, kuten lääkäri- tai sairaanhoitokustannukset ja mahdollisesti aineelliset vahingot. Taloyhtiö puolestaan voi vaatia sopimuskumppaniltaan korvausta jälkikäteen, jos esimerkiksi huoltoyhtiö ei ole noudattanut sopimusta lumitilanteen valvonnasta ja vaaratilanteiden hoitamisesta.
  6. Lumitöiden teko maksaa. Jos lunta tulee koko talven ajan runsaasti, kannattaa taloyhtiön varmistaa, että yhtiön taloudessa on varauduttu kiinteistönhuollon korkeampiin kustannuksiin.

Huolellisuus ja valvonta tärkein velvollisuus sekä taloyhtiöllä että asukkailla

Vaikka taloyhtiöllä on paljon vastuullaan turvallisuuden ja huoltoyhtiön toiminnan valvomisessa, ei taloyhtiön hallitukselta vaadita kuitenkaan supervoimia. Tarkkaavaisuus, huolellisuus ja rohkeus puuttua huoltoyhtiön toimintaan, jos se on puutteellista, riittävät jo pitkälle.

– Valvonta ja välittäminen ovat taloyhtiön ykkösvelvollisuus, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Vaikka taloyhtiö on ensisijaisesti vastuussa turvallisuudesta, kannattaa myös asukkaiden tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa havaitsemistaan vaaratilanteista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi.

– Myös kadulla liikkuvien tulee olla valppaina – asetettuja puomeja ei saa missään tapauksessa siirtää. Varovaisuutta ja kärsivällisyyttä vaaditaan kaikilta, kehottaa Pynnönen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

13.1.2023

Mitä on vastuullisuus taloyhtiössä?

Vastuullisuuskeskustelu ulottuu lähivuosina myös taloyhtiöihin, ja hyvin hoidetut taloyhtiöt nousevat arvoon. Vastuullisuuteen kuuluu niin ekologinen, taloudellinen kuin sosiaalinen vastuu. Suunnitelmallinen kiinteistönpito on keskeinen osa vastuullisuuden johtamista.

pelastussuunnitelma

27.11.2022

Onko pelastussuunnitelmasi kunnossa?

Pelastussuunnitelma on taloyhtiön turvallisuuden perusta. Sen ajantasaisuus kannattaa tarkistaa vuosittain. Erityisesti palovaroittimia koskevat määräykset tulee selvittää tarkoin.

erillisvaraston hallinnasta

9.1.2023

Erimielisyys erillisvaraston hallinnasta

Turun hovioikeus antoi tuomion osakkeenomistajan ja taloyhtiön välisessä riita-asiassa, jossa oli kyse taloyhtiön yhtiökokouksen päätöksen pätevyydestä. Kyse oli tarkemmin ottaen siitä, oliko yhtiökokous voinut päättää erillisvaraston vuokraamisesta ja vuokrasta ilman osakkeenomistajan suostumusta.

Tilaajille

taloyhtiön vakuutukset

1.3.2023

Taloyhtiön vakuutukset kannattaa kilpailuttaa

Taloyhtiön kannattaa kilpailuttaa vakuutuksensa säännöllisesti. Tinkiminen ei vakuutusasioissa kannata. Erityisesti ison ja kalliin korjaushankkeen lähestyessä taloyhtiön hallituksen on huolehdittava, että kiinteistövakuutus on voimassa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti