Talousarviosta ja yhtiövastikkeesta päättäminen

Yhtiökokouksessa taloyhtiön osakkeenomistajat päättävät talousarviota käsitellessään siitä mihin taloyhtiön varoja käytetään ja millaisiksi yhtiövastikkeet muodostuvat. Hallitus ja isännöitsijä ovat valmistelleen yhtiökokoukseen osakkeenomistajien käsiteltäväksi esityksen talousarvioksi sekä vastikkeiksi.

Osakkeenomistaja on velvollinen maksamaan yhtiön menojen kattamiseksi yhtiövastiketta yhtiöjärjestyksessä määrättyjen perusteiden mukaan. Vastikkeen maksuperusteena voi olla esimerkiksi huoneiston pinta-ala, osakkeiden lukumäärä taikka veden, sähkön, lämmön tai muun hyödykkeen todellinen tai luotettavasti arvioitavissa oleva kulutus.

Osakkeenomistajan on ilmoitettava yhtiölle huoneistossa asuvien tai sitä muuten käyttävien henkilöiden lukumäärä, jos henkilömäärä on vastikkeen maksuperusteena.

  1. Yhtiövastikkeella voidaan kattaa yhtiön menot, jotka aiheutuvat:
  2. kiinteistön hankinnasta ja rakentamisesta
  3. kiinteistön ja rakennusten käytöstä ja kunnossapidosta
  4. kiinteistön ja rakennuksen perusparannuksesta, lisärakentamisesta ja lisäalueen hankkimisesta (uudistus)
  5. yhtiön toimintaan taikka kiinteistön tai rakennuksen käyttöön liittyvän hyödykkeen yhteishankinnasta sekä
    muista yhtiölle kuuluvista velvoitteista.

Yhtiövastike voidaan yhtiöjärjestyksessä määrätä maksettavaksi siten, että tiettyjä menoja varten on eri maksuperuste tai että maksuvelvollisuus koskee vain tiettyjen osakkeiden omistajia.

Jos yhtiöjärjestyksessä määrätään pääomavastikkeesta ja jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä, pääomavastikkeella katetaan pitkävaikutteiset menot, jotka aiheutuvat kiinteistön ja rakennuksen hankinnasta, rakentamisesta, peruskorjauksesta ja uudistuksesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lisärakentaminen

7.12.2022

Lisärakentaminen – mitä, miten ja miksi?

Lisärakentamisessa olemassa olevaa rakennusta laajennetaan, korotetaan tai tontille rakennetaan täysin uusi rakennus puretun tilalle. Usein lisärakentaminen toteutetaan rakentamalla yksi tai kaksi uutta kerrosta vanhan rakennuksen päälle.

Tilaajille

15.3.2023

Kiinteistölehden vaalikysely: Ville Valkonen / Kokoomus

Kokoomuksen Ville Valkosen vastaukset Kiinteistölehden eduskuntavaalikyselyyn.

vastuuvapaus

22.5.2023

Milloin hallituksen vastuuvapaus on syytä evätä?

Yksi yhtiökokousten esityslistalle kuuluvista päätettävistä asioista on vastuunvapauden myöntäminen hallitukselle – tai sen epääminen. Kyse on merkittävästä päätöksestä, jonka tekeminen edellyttää riittäviä tietoja.

Tilaajille

ikkunaremontti

6.4.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kaikki, mitä taloyhtiön ikkunaremontista on hyvä tietää

Ikkunaremontti on yksi taloyhtiön yleisimmistä remonteista. Se tuo taloyhtiölle asumismukavuutta sekä usein myös rahallista säästöä arvon nousun ja lämmityskulujen laskun myötä. Miten remontissa onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla?

Raksystems

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti