Talokeskus liittyi Ilmastokumppanit-verkostoon

Talokeskus on liittynyt Helsingin kaupungin ja elinkeinoelämän Ilmastokumppanit-verkostoon. Liiketoimintajohtaja Pertti Virtanen allekirjoitti ilmastositoumuksen kaupunginjohtaja Jussi Pajusen kanssa Helsingin kaupungintalolla pidetyssä tilaisuudessa 19.3.2015.

”Olemme tehneet energiaseurantaa kiinteistöille yli 30 vuotta. Haluamme sitoutua omassa toiminnassamme hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja entistäkin paremmin auttaa myös asiakkaitamme saavuttamaan omat energiatehokkuustavoitteensa”, Pertti Virtanen sanoo.

Ilmastokumppanit-verkosto on osa Helsingin kaupungin tekemää ilmastotyötä, joka tähtää 30 prosentin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen vuoteen 2020 mennessä. Verkoston tavoitteena on sitoumusten lisäksi vahvistaa yritysten kilpailukykyä, löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja edistää yhteistyötä verkoston jäsenten kesken. Verkostoon kuuluu jo yli 50 suurta yritystä.

”Ilmastokumppani-yritykset ovat tehneet jo noin 180 ilmastositoumusta, joista osa on toteutettu. Aluksi sitoumuksissa luvattiin parantaa energiatehokkuutta, nyt mukaan ovat tulleet myös uusiutuvan energian tuottaminen ja liikkumisen ilmastovaikutusten vähentäminen. Keinovalikoima on laajentunut ja ilmastotyö nähdään jo osana liiketoiminnan kehittämistä”, Ilmastokumppaneiden koordinaattori Mira Jarkko Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta kertoo.

Lisätietoa: www.ilmastokumppanit.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

27.10.2022

Kuukauden kasvo: Takaisin kasvu-uralle

Talokeskuksen uusi toimitusjohtaja Anssi Väätäinen aikoo viedä Talokeskuksen uudelle vuosisadalle. Se tarkoittaa yrityksen mielikuvan kirkastamista: Talokeskus on paljon muutakin kuin kuntoarvioiden tekijä.

patteriverkosto

19.10.2022

Pidä patteriverkosto kunnossa

Taloyhtiössä kannattaa sopia yksi lämpötila, johon kaikki huoneistot säädetään. Jos lämpötila silti vaihtelee, vika voi olla ilmanvaihdossa. Myös patteriverkosto voi tarvita säätöä.

20.6.2022

Mitä maalämpö vaatii?

Maalämpöjärjestelmä voi olla taloyhtiölle hyvä vaihtoehto lämmityskustannusten leikkaamiseen. Järjestelmää harkittaessa kannattaa kuitenkin perehtyä sen reunaehtoihin ja teknisiin vaatimuksiin.

huonelämpötilaa

12.12.2022

Alenna huonelämpötilaa oikein

Huonelämpötilan pienentämiseen ei riitä pelkkä patterin termostaatin pyöräytys pienempään asentoon. Rakennuksessa, jossa on vesikiertoinen patteri- ja lämmitysjärjestelmä, voidaan lämmityksen tehoa säätää verkostoon menevän veden lämpötilaa alentamalla. Tämä tehdään automaattisen säätöjärjestelmän avulla.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti