Suomalaisten vuokra-asuntojen arvioidaan kiinnostavan ulkomaalaisia sijoittajia

Vahva vuokrakysyntä houkuttelee lisää investointeja vuokra-asuntomarkkinoille. Kaikkien omistajaryhmien ennakoidaan kasvattavan asunto-omistuksiaan. Kiivas asuntorakentaminen nostaa rakentamisen kustannuksia ja kiristää työvoiman saatavuutta, vastaajat arvioivat. Suurin muutos edellisiin barometreihin verrattuna on tapahtunut kansainvälisten sijoittajien toimintaan liittyvissä arvioissa. Ulkomaisten sijoittajien kasvava kiinnostus sekä kevään ja kesän aikana tehdyt kaupat ovat nostaneet ulkomaisten sijoitusten kasvuun uskovien vastaajien osuuden noin 70 prosenttiin, kun vielä viime keväänä alle puolet vastaajista ennakoi ulkomaisten sijoittajien lisäävän vuokra-asunto-omistuksiaan Suomessa.

Vuokra-asuntojen tarjonnan arvioidaan jatkavan kasvuaan etenkin vapaarahoitteisessa asuntokannassa. Lähes kaksi kolmasosaa barometrin vastaajista ennakoi myös valtion tukeman vuokra-asuntokannan kasvavan. Vahvinta kasvua odotetaan edelleenkin kotimaisiin asuntosijoitusrahastoihin, mutta myös instituutiosijoittajien asuntosalkut ovat vahvassa kasvussa.

Vahva kysyntä pitää pienten asuntojen vuokrat nousussa

Vuokra-asuntobarometrin vastaajat ennakoivat pienten asuntojen vuokrien jatkavan nousuaan kaikissa kasvukeskuksissa ainakin vielä seuraavan vuoden aikana. Tarjonnan kasvun vaikutukset alkavat kuitenkin jo näkyä asiantuntijoiden vuokraodotuksissa, joissa ei nyt ole havaittavissa yleensä syksyisin nähdyn kysyntäpiikin aiheuttamaa nousua. Odotukset ovat samalla tasolla kuin keväällä.

Pienten asuntojen vuokrien nousuodotukset ovat nyt vahvimpia Tampereella, jossa niiden nousuun uskoo 84 prosenttia vastaajista. Pääkaupunkiseudulla pienten asuntojen vuokrien nousuodotukset ovat edelleen vahvimpia Helsingissä, jossa yli 80 prosenttia vastaajista ennakoi vuokrien jatkavan nousuaan. Vantaalla pienten asuntojen vuokrien odottaa nousevan hieman useampi vastaaja kuin keväällä (syksy 71 %, kevät 68 %), mutta Espoossa pienten asuntojen vuokrien nousun jatkumiseen uskovien vastaajien määrä on vähentynyt (syksy 62 %, kevät 68 %). Turussa nousuun uskovien vastaajien osuus on alle 70 prosenttia. Kasvukeskuksista perää pitävät edelleen Lahden ja Oulun seudut, joilla enemmistö vastaajista uskoo vuokrien säilyvän nykytasolla. Molemmissa kaupungeissa vastaajista noin 15 prosenttia ennakoi vuokrien jopa laskevan myös pienissä asunnoissa.

Suurten asuntojen vuokraamisen näkymät entistä negatiivisempia

Suurten asuntojen vuokrien kehitystä kuvaavat saldoluvut ovat nyt kaikissa kaupungeissa negatiivisia, eli vuokrien laskuun uskoo suurempi osuus vastaajista kuin niiden nousuun. Suurten asuntojen kysyntänäkymät ovat kaikissa kaupungeissa lähempänä toisiaan kuin pienten asuntojen: Helsingin saldoluku oli nyt -2 prosenttia ja Lahden -28, kun pienissä asunnoissa suurimman ja pienimmän saldoluvun erotus oli peräti 68 prosenttiyksikköä.

Normien purku tärkeää kohtuuhintaisen tarjonnan lisäämiseksi

Vaikka investointihalukkuus on suurta, näkevät barometrivastaajat myös haasteita asuntotuotantonsa kasvattamisessa. Rakentamiskelpoisten tonttien huono saatavuus on edelleen rakentamisen pahin hidaste, ja kohtuuhintaisten tonttien tarjonnan lisääminen nähdään keskeisimpänä keinona vuokra-asuntotarjonnan kasvattamiseksi ja vuokrien nousun hillitsemiseksi. Rakennuskustannukset ja enenevässä määrin myös työvoiman saatavuus nähdään tekijöinä, jotka vaikeuttavat vuokra-asuntojen rakentamista.

Barometrivastaajat peräänkuuluttavat myös normien purkua: kaavoituksen edistämistä, lupaprosessien nopeuttamista sekä rakentamismääräysten järkeistämistä pidetään toimivina keinoina asuntotarjonnan kasvattamiseen. Kohtuuhintaista tarjontaa on monen vastaajan mielestä mahdollista kasvattaa myös rakentamisen prosesseja tehostamalla, esimerkiksi moduulirakentamisen toimintatapoja kehittämällä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokralainen vuokrasopimus

2.5.2023

Milloin vuokralainen voi purkaa vuokrasopimuksen ennenaikaisesti?

Vuokralainen purki vuokrasopimuksen, kun taloyhtiö uhkasi ottaa huoneiston hallintaansa. Vuokrasopimus koski liiketoiminnan aloittamista huoneistossa, vaikka taloyhtiö oli kieltänyt liiketoiminnan kyseisessä huoneistossa. Asiaa puitiin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Tilaajille

rakennuskustannukset

16.9.2022

Kustannukset rajoittavat vuokra-asuntojen rakentamista

Rakennuskustannusten arvioidaan vaikeuttavan uusien vuokra-asuntojen rakentamista, selviää Raklin vuokra-asuntobarometrista. Ammattimaiset toimijat kuitenkin jatkavat sijoitustensa kasvattamista epävarmoista ajoista huolimatta.

17.5.2023

Takausta ei ole tarkoitettu säännölliseen vuokranmaksuun

Korkein oikeus päätyi ennakkoratkaisussaan kohtuullistamaan yksityishenkilön vuokrasopimuksen velvoitteiden vakuudeksi antamaa takaussitoumusta. Vuokranantajien mukaan henkilötakaus on yhä varteenotettava vakuusmuoto.

vuokranantajan vakuutus

2.11.2022

Vuokranantajan syytä perehtyä vakuutusturvaan

Vuokralaiselta vaadittava kotivakuutus ei aina riitä kattamaan kaikkia vuokranantajan riskejä. Siksi vuokranantajan kannattaa ottaa itselleen vakuutus tuomaan lisäturvaa. Vakuutus on hyvä valita oma sijoitusstrategia mielessä pitäen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti