Sodan aikainen sotilassairaala kaivetaan esiin Inarissa

Yleisökaivaukset toisen maailmansodan aikaisella saksalaisten sairaala-alueella Inarissa alkavat elokuussa.

Lapin synkkä kulttuuriperintö -projekti (Helsingin ja Oulun yliopistot) ja saamelaismuseo Siida järjestävät yhdessä kaivaukset toisen maailmansodan aikaisella saksalaisten sairaala-alueella Inarissa 1.–5.8.2016. Toivotamme vapaaehtoiset tervetulleiksi ottamaan osaa kaivauksiimme, joko yhdeksi päiväksi tai vaikka koko viikon ajaksi (päivittäinen kaivausaika klo 10–12 ja 13–15).

Vapaaehtoiset tulevat ottamaan osaa Lapin sodan aikana vuonna 1944 poltetun saksalaisten sotilassairaala-alueen raunioiden kaivamiseen ja dokumentoimiseen.  Toisen maailmansodan aikaisia sairaala-alueita ei ole aiemmin tutkittu arkeologisesti Suomessa tai muuallakaan Euroopassa. Tiedämme haastatteluista, että saksalaisten sotilaiden lisäksi kohteella hoidettiin myös inarilaisia ja kohde on tärkeä osa paikallista kulttuuriperintöä: paikkakuntalaiset ovat tunteneet kohteen aina, mutta kulttuuriperintöviranomaisilla ei ollut mitään tietoa kohteesta ennen vuotta 2015.

Kesän 2016 tutkimusten päätavoitteina on dokumentoida ja analysoida kohteen rakenteita ja tilanjakoa sekä tutkia millaista esineellistä materiaalia kaivauksissa löytyy.

Lisää tietoa ja ilmoittautuminen

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

1.10.2026

Syöpyykö putkisto mineraaleista? Näin veden laatu vaikuttaa asumiseen

Suomessa raakaveden laatu vaihtelee raakavesilähteen sekä sitä ympäröivän maa- ja kallioperän mukaan. Mineraalipitoinen kova vesi aiheuttaa kalkkisaostumia, mikä täytyy ottaa huomioon esimerkiksi pyykin pesussa. Hanasta virtaa kuitenkin aina juomakelpoista vettä.

26.5.2026

Radioääni Kalle Talonen puhuu lähiöiden puolesta

Radiostakin tutuksi tullut Kalle Talonen liputtaa lähiöiden puolesta ja on tehnyt podcast-sarjan turkulaisista lähiöistä. Hän itse viihtyy perheineen Turun Hepokullan lähiössä luonnon, liikuntamahdollisuuksien ja hyvien palveluiden äärellä.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

vinyyliaita

11.3.2026

Kaupallinen yhteistyö

Pohjoisen olosuhteisiin suunniteltu vinyyliaita kestää aikaa ja katseita

As Oy Rovaniemen Vartiohelmen pihan ympärille asennettiin viime kesänä kestävä ja siisti vinyyliaita. Vinyyliaita on helppohoitoinen ja soveltuu loistavasti Pohjoisen olosuhteisiin. Aidan toimitti Vinyylitalo Oy.

Vinyylitalo

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti