Sitra palkittiin maailman johtavana kiertotaloustoimijana

Sitra on valittu maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi The Circulars Awards -kilpailussa Maailman talousfoorumin yhteydessä Davosissa, Sveitsissä.

The Circulars Awards -kilpailussa valitaan vuosittain maailman johtavat kiertotaloustoimijat seitsemässä eri kategoriassa. Sitra oli jo viime vuonna yksi sijoittaja-kategorian finalisteista.

– Sitran nimeäminen maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi on osoitus monen vuoden hyvästä yhteistyöstä kiertotalouden saralla eri toimijoiden välillä. Haluammekin kiittää kumppaneitamme hienosta yhteistyöstä. Tämä on voitto koko Suomelle, sanoo Sitran projektijohtaja Kari Herlevi.

Sitra kirittää Suomea siirtymään ensimmäisenä maailmassa sellaiseen tapaan elää, joka kantaa pitkälle 2100-luvulle asti. Tarvitaan julkisen sektorin vahvaa kansallista sitoutumista ja myös laaja-alaisia käytännön kokeiluja, joita toteutetaan toimiala- ja sektorirajat ylittäen. Sitra on vastannut maailman ensimmäisen kansallisen kiertotalouden tiekartan laatimisesta. Sen pohjalta on myös tehty Suomen hallituksen ja Sitran yhteinen syksyllä 2017 julkaistu kiertotalouden toimenpideohjelma.

Tiekartan toimeenpanossa on toimenpiteitä ja pilottihankkeita, kuten kiertotalousopetuksen tarjoamista kaikille koulutusasteille Suomessa, kiertotalouden soveltamista arktiseen teollisuuteen, Suomen kiinnostavimpien kiertotalousyritysten esille nostaminen ja maailman ensimmäisen World Circular Economy Forumin järjestäminen Helsingissä kesällä 2017.

Kiertotalouden mahdollisuudet voivat tuoda jopa kahden miljardin euron lisän Suomen talouteen vuoteen 2030 mennessä ja samalla merkittävästi säästää luontoa ja vähentää päästöjä. Mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin rohkeita toimia niin yrityksiltä, lainsäätäjiltä kuin kansalaisiltakin.

Tulevaisuustalon tavoitteena on jatkaa yhä useampien kiertotalousratkaisujen kokeilemista ja juurruttamista Suomeen yhteistyössä eri alojen kanssa seuraavien vuosien aikana. Myöhemmin tänä vuonna on odotettavissa myös World Circular Economy Forum 2018, jonka Sitra ja Japanin ympäristöministeriö järjestävät yhteistyönä 22.-24. lokakuuta Yokohamassa, Japanissa. Foorumi juhlii samalla Suomen ja Japanin välistä satavuotista ystävyyssuhdetta.

Vuonna 2019 World Circular Economy Forum järjestetään taas Helsingissä Suomen EU-puheenjohtajuuskautta silmällä pitäen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Picote Open House

25.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Picote Open House – vuosittainen viemärisaneeraustapahtuma

Vuosittainen Picote Groupin Open House -tapahtuma Porvoossa on vakiinnuttanut asemansa viemärisaneerauksen tärkeimpien innovaatioiden ja asiantuntijuuden esittelypaikkana. Viime viikolla Porvoossa järjestetty tapahtuma keräsi jälleen yhteen alan asiantuntijoita 21 maasta ympäri maailman.

Picote

asuntojen hinnat

13.2.2025

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun 

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun tänä vuonna, ja myös vuokrat nousevat yhä maltillisesti, ilmenee PTT:n asuntomarkkinaennusteesta. Asuntojen hinnannousun ajureina ovat laskevat korot, reaalitulojen kasvu ja suurten kaupunkien väestönkasvu.

vuoden hallituksen puheenjohtaja ja taloyhtiöteko

29.4.2025

Vuoden hallituksen puheenjohtaja pelasti taloyhtiönsä konkurssilta

Vuoden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja -palkinnon on saanut kemijärveläisen As Oy Riekko-Haan hallituksen puheenjohtaja Satu Karjalainen. Vuoden taloyhtiöteoksi on puolestaan valittu jyväskyläläisen As Oy Säynätsalon Lehtisaaren kriisitilanteen hoitaminen.

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti