Puun polton ennakoidaan lisääntyvän merkittävästi tulevana talvena ostoenergian hinnan nousun sekä sähkön säästön vuoksi.
– Puun pienpoltto on tärkeä osa keinovalikoimaa, joilla varmistetaan energian riittävyys tänä talvena. Kun puuta poltetaan nyt tavanomaista enemmän, on tärkeää huolehtia, että se tapahtuu mahdollisimman puhtaasti, muistuttaa erityisasiantuntija Katja Ohtonen ympäristöministeriöstä.
Puun oikeat polttotavat ehkäisevät savuhaittoja, vähentävät päästöjä ja säästävät samalla polttopuuta. Tulisijassa kuuluu polttaa ainoastaan kuivaa ja puhdasta puuta, eikä esimerkiksi roskia tai muita jätteitä. Maalattua tai kyllästettyä puuta ei saa polttaa tulisijassa. Jätteille on Suomessa hyvät lajittelumahdollisuudet, ja jätteet tulee toimittaa lajitellen asianmukaisiin jätekeräyksiin.
Lisäksi on tärkeää muun muassa noudattaa oman tulisijan käyttöohjeita, poistaa tuhkat usein ja huolehtia lakisääteisistä nuohouksista. Jos tulisija on ollut yli kolme vuotta käyttämättä, nuohoojan tulee tarkistaa ja huoltaa tulisija ja savuhormi ennen käyttöönottoa.
Kuntien viranomaiset vastaanottavat Suomessa vuosittain jopa satoja puun pienpoltosta aiheutuvia savuhaittoja koskevia valituksia. Savu aiheuttaa paikallisia terveys- ja viihtyisyyshaittoja, joiden selvittäminen voi olla haastavaa. Ympäristöministeriö on julkaissut viranomaisille ohjeen puun pienpolton savuhaittatapausten käsittelystä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään