Sähkön hintoihin odotetaan turbulenssia ensi talvenakin

Lämmitys kuluttaa eniten energiaa suomalaiskodeissa. Viimeistään tämä talvi on osoittanut, että suhdanteet sähkömarkkinoilla ovat herkkiä.

Sähkön tukkuhinta määräytyy pohjoismaisessa Nord Pool -sähköpörssissä, ja maakohtaiset hintaerot johtuvat siirtokapasiteetin pullonkauloista maiden välillä.

Sähkön keskimääräinen tukkuhinta on vaihdellut vuositasolla 30–50 euron välillä megawattitunnilta, nyt loppuvuoden poikkeusolosuhteet sähkömarkkinoilla nostivat koko vuoden 2021 keskihinnan 72 euroon. Hurjimmillaan joulukuussa 2021 käytiin tuntihinnoissa yli 1000 euroa/MWh tasolla, mikä on siis yli euro/kWh.

Vaikka kuluva talvi on ollut poikkeuksellinen sähkön korkean markkinahinnan vuoksi, ovat sähkön kokonaiskustannukset nousseet muutoinkin viimeisten vuosien aikana.

Sähkön kokonaiskustannus, joka sisältää markkinahinnan mukaisen sähkön, sähköveron sekä sähkönsiirron, on kasvanut noin 42 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2021. Korotukset tuntuvat erityisesti sähkö- sekä lämpöpumppulämmittäjän kukkarossa.

Markkina-analyytikkojen mukaan tämä talvi ei todennäköisesti jää ainoaksi hintatornadoksi, vaan nyt jo ennakoidaan, että sähkömarkkinoilla on kiehuntaa mahdollisesti myös ensi talvena.

Tänä talvena monien myyntiyhtiöiden ennakoidaan tehneen merkittäviä tappioita kiinteähintaisten määräaikaisten sähkönmyyntisopimusten vuoksi. Sähköyhtiöt ottavat jatkossa tarkemman linjan hinnoittelussaan ja pyrkivät ennakoimaan riskejä aiempaa tarkemmin, mikä voi aiheuttaa hintapainetta.

− Odotettavissa olevat talvien hintapiikit tullaan hinnoittelemaan myös määräaikaisiin sopimuksiin nykyistä tarkemmin, ennakoi Tampereen Sähkölaitoksen asiakkuusjohtaja Mikko Erma.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.5.2025

Sähkön siirtohinnoissa suuria eroja jakeluverkkoyhtiöiden välillä

Sähkön siirtohinnat vaihtelevat suuresti eri yhtiöiden välillä. Selvityksen mukaan kalleimman ja halvimman yleissiirron perusmaksun välillä eroa on noin 36 euroa kuukaudessa. Vertailussa ovat mukana Suomen kaikki jakeluverkkoyhtiöt.

sähkönsiirron tehomaksut

16.6.2025

Tehomaksut nostavat taloyhtiöiden sähkökustannuksia

Sähkönsiirron tehomaksuja peritään nykyisin yhä useammin myös taloyhtiöiden kiinteistösähkön siirrosta. Tehomaksut ovat keskimäärin nostaneet kiinteistösähkön kokonaiskustannuksia niissä taloyhtiöissä, joissa maksua peritään.

1.10.2025

Sähkön varttihinnoittelu alkaa – mitä se tarkoittaa?

Pörssisähkösopimuksissa siirrytään lokakuun alussa niin sanottuun varttihinnoitteluun. Se tarkoittaa, että sähkön spot-hinta päivittyy 15 minuutin välein, kun se aiemmin päivittyi kerran tunnissa. Muutoksen tavoitteena on vakaammin toimiva sähköverkko ja kulutuksen tehokkaampi ohjaus.

Lumen väheneminen kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa.

15.9.2025

Lumen väheneminen kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa Suomessa

Lumipeite usein estää tai pienentää aurinkopaneelien sähköntuotantoa kylmänä vuodenaikana. Kun ilmasto lämpenee, lumipeite vähenee. Tämä saattaa lisätä vuotuista aurinkosähkön tuotantoa Suomessa 10–20 prosentilla.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti