Säästä sähköä ja säädä termostaatit oikein

Talven ja pakkasten alettua Etelä-Suomessakin on hyvä huomioida termostaattien oikea asetus. Säädöt saadaan parhaiten kohdalleen sitten, kun varsinainen lämmityskausi on alkanut ja jo jonkin aikaa kestänyt. Suorissa sähkölämmitysjärjestelmissä ei säätötarpeita juurikaan ole, mutta aina on hyvä tarkistaa, etteivät termostaattien säädöt ole siivouksesta tai muista toimenpiteistä johtuen muuttuneet.

Mukavuuslattialämmitykset, joita on viime aikoina asennettu enenevästi mm. kerros- ja rivitalojen märkätilojen lattioihin, ovat huomionarvoisia. Ne eivät ole näissä tapauksissa yleensä rakennuksen päälämmitysmuotona ja siksi niiden oikea säätö voi helposti unohtua.

– Kun tilanne on kuitenkin se, että mitään muita asumismukavuutta lisääviä kustannustehokkaita ratkaisuja ei märkätiloihin ole tarjolla, niihin asennettujen sähköisten lattialämmitysten käyttöön on kiinnitettävä erityistä huomiota. Virheellisellä käytöllä ne voivat saada aikaan melkoisesti turhaa kulutusta, mutta oikein säädettynä ja käytettynä äskettäin mediassakin esillä ollut 1 700 kWh vuosikulutus (ks. YLE:n uutinen)  saadaan putoamaan 500 kWh:iin, jopa sen alle. Onneksi nykypäivänä jokainen voi niin halutessaan seurata sähkön kulutustaan tuntitason tietona ja siten nopeasti havaita esim. tällaisen termostaatin tahattoman asetusarvon muutoksen ja siitä seuraavan sähkön kulutuksen lisääntymisen, tietää Sähkötreffit-palvelun asiantuntija Arto Saastamoinen.

Toisen ja itse asiassa usein paljon suuremman ongelman muodostavat ne tilat, joiden lämmitystä ei saada riittävälle tasolle ilman pistotulppaliitäntäisiä sähköllä toimivia lisälämmittimiä. Useimmiten kyseessä ovat rakennukset, joiden lämmitys on toteutettu muulla kuin suoralla sähkölämmityksellä tai tilat ovat käytössä, joka poikkeuksellisesti edellyttää niiden lämmittämistä.

Lisälämmittimet on usein varastoitu kesäajaksi paikkaan tai tavalla, jossa termostaatin asetusarvo voi muuttua ja siksi on hyvä tarkistaa termostaattiasetus ennen lämmittimen käyttöön ottoa. Lisälämmitin saattaa joskus kylmien säiden jälkeen unohtua päälle, vaikka sitä ei enää tarvittaisikaan ja siitä tietysti syntyy turhia kuluja.

Saastamoinen muistuttaa, että termostaatin säätö on tarkkuuslaji.

– Millimetrin siirto suuntaan tai toiseen voi vaikuttaa jo monta astetta. Tässä mielessä uudet elektroniset termostaatit, joissa asetusarvo näytetään numeronäytöllä digitaalisesti, ovat parhaita. Vanha termostaatti kannattaa usein vaihtaakin uuteen, jolloin säädettävyys ja säädön tarkkuus muuttuvat oleellisesti paremmaksi. Lattialämmitystermostaattien säädössä ei tule myöskään kiirehtiä. Kun säädetään vaikkapa 0,5 °C suuntaan tai toiseen, on syytä odotella lämmityksen tasaantumista 1 – 2 vrk ennen uudelleen säätöä.

Jos termostaatissa on mahdollisuus ajastuksella toimivaan lämpötilan pudotukseen, se kannattaa hyödyntää aina kun vain on mahdollista. Sillä voi parhaassa tapauksessa säästää vielä kymmeniä prosentteja kokonaiskulutuksesta. 1 700 KWh:n kulutus saadaan laskemaan 400 kWh:iin vuodessa eli vajaaseen ¼ alkuperäisestä tilanteesta.

Kun myönteisinä asioina otetaan huomioon asumismukavuuden parantuminen, tilojen nopeampi kuivuminen ja homevaurioiden estäminen, aiheutuneita lisäkustannuksia voidaan pitää varsin maltillisina vuosikustannuksen jäädessä 50 euron tuntumaan.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

tietoa sähköautoilusta

4.8.2022

Taloyhtiöille tietoa sähköautoilusta

Sähköautojen määrä kasvaa koko ajan. Niiden käyttöön ja lataukseen liittyy kuitenkin myös epäluuloja. Sähköautoista kaivataan enemmän tietoa, ja sitä on nyt saatavilla Sähköautoillen.fi-sivustolta, jossa kerrotaan sähköautoista kansantajuisesti.

hiilinegatiivinen

29.8.2022

Rohkeat energiaratkaisut tekivät taloyhtiöstä hiilinegatiivisen

Tamperelainen As Oy Pohjolankatu 18 - 20 on Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen taloyhtiö. Se käyttää kaksisuuntaista kaukolämpöä, eli myy lämpöä takaisin energiayhtiölle. Energiaa saadaan taloyhtiössä monesta lähteestä, esimerkiksi aurinkokeräimistä.

sähköautonlataushanke

10.3.2023

Sähköautonlataushanke sai vauhtia avustuksesta

Helsingissä 29 taloyhtiötä hankki viiden autohallin yhteensä 845 autopaikkaan sähköautojen latausmahdollisuudet. ARAn avustus auttoi kustannusten kattamisessa. Nyt latauslaitteita on jo 200 autopaikassa.

28.10.2022

Kaupallinen yhteistyö

Mitä kannattaa ottaa huomioon taloyhtiön energiaremontissa?

Taloyhtiön kannattaa korjaushankkeen aikana parantaa myös energiatehokkuuttaan, sillä energiatehokas rakennus tuo säästöä tulevaisuudessa. Energiaremonttia voi rahoittaa avustuksilla.

Raksystems

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti