Rakentamisen ja kiinteistöalan näkymät ovat sumuiset niin koko Suomessa kuin pääkaupunkiseudullakin, kertoo ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin katsaus.
Korkojen ja kustannustason nousu sekä talouden epävarmuudet vähentävät rakentamisen ja kiinteistökauppojen määrää. Rakentamisen määrän pääkaupunkiseudulla ennakoidaan laskevan ensi vuonna erityisesti asuntorakentamisessa.
Korjausrakentamisen kysyntä on yhä vakaata pääkaupunkiseudulla. Vuoden 2021 aikana ammattimainen korjausrakentaminen kasvoi nopeasti, ja kasvun ennustetaan jatkuvan aiempaa hitaampana sekä vuonna 2022 että 2023. Pääkaupunkiseudun osuus Suomen korjausrakentamisesta on noin 40 prosenttia.
Rakennuskustannusten raju nousu hiipumassa
Rakennuskustannusten inflaatio on ollut yleistä inflaatiota suurempi, mutta tilanne on muuttunut kuluvana syksynä. Lokakuussa inflaation vuosinousu oli 8,3 prosenttia ja rakennuskustannusten 5,9 prosenttia.
Rakentamisen vahva kysyntä, rakennustuotteiden saatavuus ja nopeat hintamuutokset sekä logistiset ongelmat ovat tuoneet ongelmia sekä rakennuttajille että rakentajille. Myös työvoiman saatavuus haittaa edelleen keskeisesti rakentamista.
Tilanne on syksyllä hieman helpottunut, kun rakentamisen kysyntä hiipuu, rakennuskustannusten nousu on hidastunut ja tuotteiden saatavuus parantunut.
Vuokra-asuntojen kysyntä vahvistunut
Vuokra-asuntojen kysyntä vilkastui kesällä ja tyhjien asuntojen määrä oli laskussa, mutta määrä on kääntynyt nousuun syyskuun jälkeen kaikissa suurissa kaupungeissa.
KTI Kiinteistötiedon uusia asuntovuokrasopimuksia kuvaava vuokraindeksi nousi pääkaupunkiseudulla kesä–elokuussa alkaneissa sopimuksissa 0,6 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Vuokrat nousivat eniten Vantaalla, 1,2 prosenttia, kun taas Helsingissä indeksin vuosimuutos jäi 0,3 prosenttiin. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa suurissa kaupungeissa vuokrien nousuvauhti on pysynyt vahvempana.
Vuokrat nousivat kesällä eniten Jyväskylässä, jossa vuosimuutos oli 2,8 prosenttia. Myös Tampereen ja Turun viime vuosien vahva vuokrakehitys jatkuu edelleen, ja vuokrien vuosinousu oli Tampereella 2,7 ja Turussa 2,6 prosenttia.
Elo–syyskuussa toteutetussa Raklin Vuokra-asuntobarometrissa asiantuntijoiden vuokraodotuksissa tapahtui selkeä käänne etenkin pienissä asunnoissa. Pääkaupunkiseudun kaupungeissa pienten asuntojen vuokraodotusten saldoluku nousi kevään nollatasosta +25–40 prosenttiin. Sekä pienten että suurten asuntojen vuokrien odotetaan nousevan kaikissa suurissa kaupungeissa, eniten Tampereella ja Turussa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään