Rakentamisessa heikkoja merkkejä paremmasta

Rakentamisen suhdannetilanne säilyy vaikeana, ja Rakennusteollisuus RT on tarkistanut kuluvan vuoden ennustettaan alaspäin. Talonrakentamisen aloitusten kasvu alkuvuonna ja rakennusyritysten tilauskannan vähittäinen elpyminen enteilevät kuitenkin loivaa myönteistä käännettä ensi vuodeksi.

Rakentaminen on ollut kuluvan vuoden aikana ennakoitua verkkaisempaa vaatimattomaksi jääneen yleisen talouskehityksen vuoksi. Rakennusteollisuus RT arvioi rakentamisen vähenevän tänä vuonna 1,5 prosenttia edellisvuodesta, kun keväällä odotettiin laskun jäävän puoleen prosenttiin.

”Ensi vuonna on mahdollisuus 2–3 prosentin kasvuun, mikäli tämän vuoden lopulla käynnistyy hankkeita suunnitellusti. Lähtötaso on huono, eikä vahvempaa kasvua ole vielä näköpiirissä. Suomen talous asettaa raamit rakentamiselle”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen.

Talonrakennustöiden aloitusten arvioitu määrä tänä vuonna on runsaat 32 miljoonan kuutiometriä, mikä on hivenen enemmän kuin viime vuonna. Tämän ja viime vuosien luvut on nyt korjattu uusien, tilastointikatkoksen jälkeisten tilastojen perusteella.

”Tilastokeskuksen rakentamisen tilastojen mittava uudistustyö on vihdoin saatu loppuun. Muutosten vuoksi luvuissa on ollut suurta häilyvyyttä ja tietoihin kannattaa yhä suhtautua varauksella”, Pakarinen muistuttaa.

Omakotitalojen aloitukset yhä lasku-uralla

Tänä vuonna arvioidaan käynnistyvän 12 200 vapaarahoitteisen kerros- ja rivitaloasunnon rakentaminen, joka on 600 asuntoa viime vuotta enemmän. Kerrostalorakentamista kannattelee yhä sijoittajien aktiivisuus kasvukeskuksissa. Valtion tukema asuntotuotanto nousee tänä vuonna 8 000 asuntoon. Pienten asuntojen osuus aloituksista on kasvanut, minkä johdosta aloituskuutiot eivät nouse samassa suhteessa kuin lukumäärä.

Pientalojen aloitukset ovat jatkaneet edelleen laskuaan vaikka taso on parempi kuin mitä puutteellisten tilastojen vuoksi pahimmillaan pelättiin. Kuluvana vuonna arvioidaan aloitettavan 6 000 pientalon rakentaminen.

Viime vuonna asuntoaloituksia arvioidaan kertyneen kaikkiaan 26 000. Tänä ja ensi vuonna käynnistynee 26 500 asunnon rakentaminen.

Toimitilarakentaminen on myös vilkastumassa kuluvana vuonna. Yksittäiset suuret hankkeet nostavat niin liike- kuin teollisuusrakentamisenkin aloituksia.

Maa- ja vesirakentamisen liikevaihtotiedot näyttävät kasvua. Myynnin määrään vaikuttaa kuitenkin yksittäisten suurten hankkeiden valmistuminen ja tulouttaminen. Maa- ja vesirakentamisen ennakoidaan supistuvan tänä vuonna ja pysyvän ensi vuonna ennallaan.

”Hallitusohjelma sisältää useita rakentamista vauhdittavia tekijöitä. Ratkaisevaa on, kuinka toimenpiteitä lähdetään toteuttamaan ja miten esimerkiksi panostukset perusväylänpitoon saadaan sovitettua budjettiin”, toteaa Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Rakennusteollisuus RT julkaisee syksyn suhdannekatsauksensa 6. lokakuuta.

Rakentamisen suhdanteiden välitarkistus, keskeiset suhdannekuvaajat ja asuntotuotantotaulukko ovat Rakennusteollisuus RT:n internetsivuilla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ryhmärakentaminen

3.6.2025

Ryhmärakentamisella turvallista ja yhteisöllistä asumista loppuiäksi

Ryhmärakentaminen tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle grynderirakentamiselle. Turussa neljä pariskuntaa löi hynttyyt yhteen ja lähti toteuttamaan toimivaa, turvallista ja energiatehokasta rivitaloyhtiötä omien toiveiden mukaisesti.

21.10.2025

Viemäriongelmille etsitään vastuunkantajia – vuotoja jopa alle 10-vuotiaissa valurautaviemäreissä

Monissa 2000-luvulla asennetuissa epoksipinnoitetuissa valurautaviemäreissä on havaittu huolestuttavan paljon vuotoja ja tukkeutumisia. Useat taloyhtiöt vaativat joko asennustyössä vaurioituneiden putkien korjaamista tai korjauskulujen maksamista.

Aurinkovoimala-asennukset

11.6.2025

Aurinkosähköjärjestelmän hankinta – mitä kannattaa huomioida?

Jos taloyhtiö harkitsee aurinkopaneelien hankkimista, on hyvä ymmärtää, mitä asioita on selvitettävä ennen asennusta, järjestelmää valittaessa ja asennuksen aikana. Esimerkiksi katon kunto ja rakenteellinen kestävyys pitää tarkistaa.

sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot

23.7.2025

Myrskyistä ja tulvista maksetaan yhä enemmän vakuutuskorvauksia

Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot ovat yleistyneet, ja niistä maksetut vakuutuskorvaukset ovat kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa.
Esimerkiksi viime vuoden rankkasade- ja tulvavahingoista on maksettu ja maksetaan edelleen miljoonien eurojen korvauksia.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti