Rakentamisessa ennakoitua kovempi kasvu

Rakentamisen suhdannekäänne on toteutumassa odotettua jyrkempänä. Kun huhtikuussa Rakennusteollisuus RT ennusti täksi vuodeksi 3,5 prosentin kasvua, elokuisessa välikatsauksessaan se on korottanut ennustetta 6,5 prosenttiin. Nousu jatkuu ensi vuonna, mutta selvästi maltillisempana.

Talonrakennustöiden aloitusten arvioidaan tänä vuonna yltävän 38,5 miljoonaan kuutiometriin. Se on edelleen vähemmän kuin pitkän aikavälin keskiarvo, mutta lähes viidenneksen viime vuotta enemmän. Vastaavalla tasolla oltiin viimeksi viitisen vuotta sitten. Välissä on ollut monta heikkoa vuotta, mutta nyt uudisrakentaminen on vilkastunut kaikilla sektoreilla. Asuntojen lisäksi tehdään etenkin toimitiloja ja julkisia rakennuksia, kuten kouluja.

”Myönteisen kehityksen taustalla on kaupunkien imu ja talouden lievä elpyminen. Työttömyyden hieman helpotettua kotitaloudet ovat aktivoituneet myös asuntokaupoille ja patoutunut kysyntä purkautuu. Rakentaminen puolestaan kannattelee kotimarkkinoita”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen kuvaa.

Asuntorakentamisen vauhdittuminen on vapaarahoitteisten kerros- ja rivitalojen ja erityisesti pienten asuntojen varassa. Omakotitalojen iso pudotus on pysähtynyt ja luvassa on jopa hienoista kasvua. Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto vähenee viime vuoteen verrattuna.

”Pitkään odotettu lyhyt korkotukimalli ei ole tuomassa toivottua lisäystä vuokra-asuntojen tuotantoon. Sille myönnetyt valtuudet riittävät vain muutaman sadan asunnon aloittamiseen ensi vuonna. Asumisen korkea hinta kasvukeskuksissa estää jatkossakin työvoiman liikkuvuutta ja siten työllisyyden paranemista, ellei asuntopolitiikassa ryhdytä järeisiin toimiin”, RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Sekä tänä että ensi vuonna arvioidaan aloitettavan kaikkiaan 34 000 asunnon rakentaminen. Tälle vuodelle olisi kysyntää enempäänkin, mutta aloituksia arvioidaan siirtyvän ensi vuodelle muun muassa tuoteteollisuuden toimitusaikojen venyessä äkillisen suhdannenousun vuoksi.

Infrarakentamista lisää väyläverkoston kunnossapitotöiden ja talonrakentamisen pohjatöiden kasvu. Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Tero Kiviniemi pitää kuitenkin valitettavana, että valtio on siirtämässä ensi vuodeksi varatusta perusväylänpidon lisäpaketista 100 miljoonaa euroa vuodella eteenpäin. ”Bitumin hinnan noustessa samalla rahalla saa entistä vähemmän tienpintaa”, Kiviniemi toteaa.

Kiviniemi muistuttaa pitkäjänteisen infrapolitiikan merkityksestä. ”Ennustettavuus tehostaa resurssien käyttöä ja parantaa yritysten investointivalmiutta.”

Rakentamisen työllisiä oli tammi-kesäkuussa keskimäärin reilut 11 300 enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Työllisyyden lisäys rakentamisessa vastaa jo yli kymmentä prosenttia hallituksen työllisyystavoitteesta vaalikauden loppuun mennessä. Rakennusalalla olisi töitä tarjolla enemmänkin, mutta kaikissa ammattiryhmissä ei löydy kasvaville kaupunkiseuduille tarpeeksi tekijöitä.

Rakennusteollisuus RT julkaisee syksyn suhdannekatsauksensa 11. lokakuuta.

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluu kaikkiaan viisi toimialaa: Talonrakennusteollisuus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, Pinta ja LVI-tekninen urakointi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

syystalkoissa

18.8.2023

Syksy sopii hyvin uusien kasvien istutuksiin pihalle

Hyvä kasvu- ja istutuskausi jatkuu monin paikoin Suomea lokakuulle asti. Monet syksyllä istutetut kasvit ilahduttavat ensi keväänä, kun kasvit ovat ehtineet juurtua hyvin syksyn kosteassa ja lämpimässä maassa.

12.10.2022

Asuntorakentaminen kannattelee rakennusalaa

Vahvana jatkuneen asuntorakentamisen vuoksi rakentaminen kasvaa kuluvana vuonna parilla prosentilla. Rakennusalaa kurittaa kuitenkin jo kolmas kriisi lyhyen ajan sisällä: energiapulan aiheuttama inflaatio.

hoitovastikkeet kasvussa

28.3.2023

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet kovassa kasvussa

Hoitokulujen nousu uhkaa useamman kuin joka viidennen taloyhtiön maksukykyä, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Vastikerästit ovat kuitenkin pysyneet maltillisina, eikä valtaosa yhtiöistä ole joutunut perimään ylimääräisiä vastikkeita.

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti