Rakennuttajan laiminlyönnit asbestipurkutyössä johtivat sakkoihin

Sisä-Suomen poliisilaitos on antanut 23. lokauuta neljälle rakennuttajan edustajalle sakkorangaistuksia, kullekin kymmenen päiväsakkoa.

Työsuojelutarkastuksella 9.3.2017 todettiin, että rakennuttajana toimiva taho oli laiminlyönyt velvollisuuksiaan rakennustyömaan suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa. Muun muassa turvallisuuskoordinaattoria ei ollut nimetty, eikä asbestikartoitusta ollut tehty. Puutteet olivat johtaneet siihen, että rakennustyömaalla oli suoritettu asbestipurkutyötä ilman vaadittuja työmenetelmiä ja pölyä oli päässyt leviämään rakennustyömaan ulkopuolelle ympäröiviin tiloihin. Koska asbestipitoista pölyä oli päässyt leviämään rakennustyömaan ulkopuolelle, jouduttiin tästä johtuen suorittamaan rakennustyömaan ulkopuolellakin puhdistustöitä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) työsuojelun vastuualue haluaa muistuttaa, että rakennuskohteissa rakennuttajan on huolehdittava omista velvollisuuksistaan. Rakennuttajan on mm. huolehdittava, että rakennustyömaasta on tehty asbestikartoitus ennen rakennustöiden aloittamista. Rakennustyömaalla on kunkin osapuolen huolehdittava siitä, ettei työstä aiheudu vaaraa työmaalla työskenteleville eikä muille työn vaikutuspiirissä oleville henkilöille.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.5.2023

Kattoyritykselle yhteisösakkoja puutteista työturvallisuudessa

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut kattoalan yritykselle 25 000 euron yhteisösakot työturvallisuuspuutteista. Yrityksellä on takanaan lukuisia aiempia yhteisösakkoja. Erityisesti puutteita oli putoamissuojauksessa ja asbestityön turvallisuudessa.

vakuutus korvasi

23.2.2023

Vakuutus korvasi uuden rivitalon palaneen tilalle

Viime kesänä Mäntsälässä palaneen rivitalon tilalle nousee uudisrakennus. Vakuutuksen turvin siitä rakennetaan lähes entisenkaltainen. Rivitalopalot ovat Suomessa valitettavan yleisiä, mutta palo-osastointi voi auttaa vähentämään niiden aiheuttamia tuhoja.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

kunnossapitovastuu taloyhtiössä

8.9.2023

Miten kunnossapitovastuu taloyhtiössä jakautuu?

Asunto-osakeyhtiölaki määrää, mitkä kunnossapitotoimet kuuluvat taloyhtiölle ja mitkä osakkaalle. Yhtiö vastaa rakenteiden, eristeiden ja perusjärjestelmien kunnossapidosta. Osakkeenomistajalle kuuluu vastuu huoneiston sisäosien ja kiinteiden kalusteiden kunnossapidosta.

Tilaajille

taloyhtiöriidat

18.1.2023

Taloyhtiöriidat kannattaa ratkoa sopimalla

Taloyhtiössä voi syntyä riitoja muun muassa remonteista, maksulaiminlyönneistä ja häiriökäyttäytymisestä. Riidoissa kannattaa pyrkiä aina ensisijaisesti sopuratkaisuun, ja oikeusprosessiin lähteä vasta huolellisen harkinnan jälkeen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti