Rakennusliiton Suokas: esitys alepalkasta ymmärtämättömyyttä

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas pitää talouspolitiikan arviointineuvoston esittämää ”väliaikaista alepalkkaa” joko täydellisenä ymmärtämättömyytenä tai yrityksenä lakaista ikävät asiat maton alle, kertoo Rakennusliiton tiedote. Pian 30 vuotta työnantajien kanssa rahasta vääntänyt Suokas kirjoittaa blogissa huomanneensa, ettei heillä ole koskaan rahaa.

-Jos palkat pudotetaan vitoseen, niitä ei enää koskaan ole varaa korottaa. Halukkaat tekijät vain kärrätään yhä kauempaa entistä matalamman elintason maista.

-Professorit ovat tutkimuksessaan tehneet myös sen yllättävän havainnon, että palkkojen alentamisen myötä syntyy paine riittävästä toimeentulosta. Todella oivaltavaa. Tulee mieleen takavuosien väitöskirjatasoinen tutkimus, jossa todettiin, että rappusia konttimalla pesevän selkä kipeytyy todennäköisemmin kuin varrellista moppia käyttävällä.

Suokkaan mukaan Rakennusliiton kuuden euron työkokeilu ei ole mikään yleisesti sovellettavissa oleva palkka-ale.

– Se perustuu tarkoin säädeltyyn paikalliseen sopimiseen ja ihmisten vapaaseen tahtoon. Jos mallia yritetään käyttää keppihevosena kurjassa asemassa olevien duunareiden edelleen kurjistamiseen, pilataan totaalisesti tämäkin vilpitön yritys.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

1.5.2026

Osakas, näillä vinkeillä selviydyt kevään yhtiökokouksesta

Taloyhtiön varsinainen yhtiökokous on asunnon omistajalle merkittävä tapahtuma. Yhtiökokouksessa tehdään taloyhtiötä koskevia tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat myös osakkaan omaan talouteen. Näillä vinkeillä valmistaudut kokoukseen.

26.3.2026

Asunto-osakeyhtiölain uudistus edistäisi asumishäiriöihin puuttumista

Hallituksen esitys asunto-osakeyhtiölaiksi helpottaisi taloyhtiön mahdollisuuksia ottaa huoneisto hallintaansa lyhytvuokrauksen häiriötilanteissa. Poliisiraportteja ei vieläkään olisi tulossa taloyhtiöiden käyttöön. 

1.6.2026

Huoneenvuokralaki uudistuu – ilmoitusten tiedoksiannot helpottumassa

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettua lakia ollaan uudistamassa. Uudistus koskee myös taloyhtiöitä silloin, kun taloyhtiö vuokraa omistamiaan tai hallintaanottamiaan huoneistoja. Ennen uuden lain voimaantuloa on hyvä tarkastella muutamia keskeisiä ehdotettuja muutoksia.

Tilaajille

2.4.2026

Esitys: Taloyhtiöiden opastettava asukkaita jätteiden lajitteluun

Lausuntokierrokselle tullut jätelain muutosesitys velvoittaisi taloyhtiöt opastamaan asukkaita oikeaoppiseen jätteiden lajitteluun. Opastus tarkoittaisi esimerkiksi jätehuollon esitteiden jakamista asukkaille. Muutos tulisi voimaan ensi vuonna.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti