Rakennusalan yleiset sopimusehdot uudistetaan

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

Rakennusalan yleisten sopimusehtojen (YSE) uudistamistyö on käynnistetty. YSE-ehdot on tarkoitettu rakennusurakoiden sopimussuhteiden hallintaan tilaajien ja urakoitsijoiden välillä. Ne säätelevät myös taloyhtiöiden peruskorjausurakoita.

Uudistuksista neuvottelevat Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ja Rakennusteollisuus RT. Ehdot on uudistettu viimeksi vuonna 1998.

– Olemme uudistamassa rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja nykyisessä laajuudessa ja käyttötarkoituksessa sekä vallitsevien perusperiaatteiden mukaisesti, Raklin toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen sanoo.

Uudistuksessa tarkastellaan toimintaympäristön kehittymisen sekä osapuolten yhdessä toteamien muutostarpeiden vaikutuksia ehtoihin. Neuvotteluissa käsitellään muun muassa urakan sisältö- ja aikataulumuutoksia sekä osapuolten yhteistoimintaa koskevia ehtoja.

– Tarkoituksena on helpottaa osapuolten yhteistoimintaa ja häiriötilanteiden ratkaisua sekä siten parantaa rakentamisen sujuvuutta ja viime kädessä tuottavuutta. Pyrimme selkeyttämään YSEä ja erityisesti sen tulkintaepäselvyyksiä aiheuttavia kohtia, RT:n varatoimitusjohtaja Kim Kaskiaro toteaa.

Neuvottelijoina toimivat Raklin ja RT:n kokoamat henkilöt rakentamisen eri toimialoilta. Raklin neuvottelijat edustavat asunto-, infra- ja toimitilarakennuttamista.

RT:n neuvottelijat edustavat vastaavasti urakoinnin eri sektoreita, kuten talonrakentamista, infraa, talotekniikkaa ja pintatoimialoja. Lisäksi neuvotteluihin osallistuu Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL.

Rakli ja RT ovat asettaneet uudistamisen tavoiteaikatauluksi kolme vuotta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön sopimukset ja hinnankorotukset

23.9.2025

Taloyhtiön sopimukset ja hinnankorotukset – mitä hallituksen tulee tietää?

Taloyhtiön hallituksen on syytä olla perillä siitä, mitä isännöinnistä ja kiinteistönhuollosta on sovittu ja mitä niistä maksetaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan puheenjohtajista kuitenkin vain neljännes kertoo tuntevansa isännöintisopimuksen kohtuullisesti.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

6.5.2026

Urakoitsija vältti vastuun – taloyhtiö, tarkasta työn jälki hyvissä ajoin

Urakoitsijan mahdollisesti tekemät virheet olisi hyvä havaita kahden vuoden sisällä korjausurakan valmistumisesta. Sen jälkeen urakoitsijan saaminen vastuuseen vaikeutuu. As Oy Merenkäynnissä toteutetun saumaustyön urakoitsija vältti vastuunsa, sillä virheet havaittiin vasta 11 vuoden kuluttua.

Espoolaisen taloyhtiön laaja peruskorjaus tehtiin KVR-urakkana.

30.9.2025

Espoolaisen taloyhtiön laaja peruskorjaus tehtiin KVR-urakkana

Espoolaisen As Oy Kirstilaxin peruskorjaus toteutettiin urakkamallilla, jossa urakoitsija vastaa sekä töiden suunnittelusta että tekemisestä. Onnistumisen edellytyksenä on saumaton yhteistyö taloyhtiön, urakoitsijan ja valvojan kesken.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti