Rakennusalan vahvistuva suhdanne voimistaa tulosnäkymiä

Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton mukaan rakentaminen kasvaa tänä vuonna jopa seitsemän prosenttia. Vuoden 2016 aikana rakentamaan aloitettavien asuntojen määrä on kymmenen prosenttia korkeampi kuin viime vuonna. Rakennettavista asunnoista 80 prosenttia on vapaarahoitteisia.

RT:n arvion mukaan myös korjausrakentamisella menee lujaa, ja se tulee tänäkin vuonna ohittamaan arvoltaan uudisrakentamisen.
Teknisen Kaupan Liiton mukaan rakentamiseen liittyvien palveluiden ja tuotteiden myynti on kasvanut noin 20 prosentilla.

Rakentajien pörssikurssit ovat nousseet buumin mukana vauhdikkaasti. Esimerkiksi korjausrakentaja Constin osake on noussut tänä vuonna yli 70 prosenttia, kertoo Kauppalehti.
Lehto Groupin osake on kevään listautumisen jälkeen noussut yli 75 prosenttia, ja vahvinta kasvu on ollut Asunnot-palvelualueella.

Rakennusalalle on vuoden aikana myös syntynyt rutkasti uusia työpaikkoja. Vuoden aikana syntyneiden uusien työpaikkojen määrä lähentelee Rakennusliiton mukaan 10 000:tta. Rakennusalalle avautuvien uusien töiden määrä on vauhdittanut myös henkilöstövuokrausta. Työvoimaa rakennustyömaille vuokraavan ResRent Finland Oy:n toimitusjohtaja Rami Rintanen uskookin, että vuokratyövoiman kysynnän kasvu jatkuu ensi vuoden puolella.

Analyysipalvelu Inderesin mukaan alan osakkeiden korkeat arvostustasot ovat perusteltuja ainakin lyhyeällä tähtäimellä perustuen vahvaan markkinakehitykseen ja matalaan korkotasoon.
Korjausrakentamisella on vakaa näkymä kasvulle. Kiinteistöliitto arvioi, että korjaussuman huippu ajoittuu 2020- ja 2030-luvuille.

Linkki lähteeseen

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.10.2025

Talotekniikka-alan näkymät pysyvät heikkoina – alueelliset erot suuria

Talotekniikka-alalla uudistuotannon lasku jatkuu, selviää alan suhdannekyselystä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset. Asuntokorjauksia hidastaa myös monien taloyhtiöiden vaikeus saada lainaa, erityisesti hiljaisten markkinoiden alueilla.

24.3.2026

Rakennusteollisuus: Asuinrakentamisen lasku jatkuu ensi vuoteen asti 

Asuntorakentamisen aloitusmäärät laskevat tänä vuonna edelleen, ennustaa Rakennusteollisuus RT suhdannekatsauksessaan. Asuntoaloitukset ovat historiallisen alhaalla, 1950-luvun tasolla. Kasvua ei ole näkyvissä ensi vuonnakaan.

asuntojen kysyntä

17.6.2025

Ennuste: Asuntojen kysyntä piristyy, mutta tarjonta elpyy hitaasti 

Asuntokauppa piristyy tänä vuonna, ja vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen odotetaan kasvavan noin 1,5 prosenttia, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan. Asuntojen kysyntä on kohentunut, ja asuntojen kauppamäärät lähestyvät pitkän aikavälin keskiarvotasoja.

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi.

2.9.2025

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi – asuinrakentamisen toipuminen hidasta

Rakentamisen kehitys on ollut odotettua heikompaa alkuvuoden aikana. Asuinrakentaminen elpyy hitaammin kuin ennakoitiin, mutta kiinteistösijoitusmarkkina on selvässä kasvussa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn