Puurakentaminen tasavertaiseksi vaihtoehdoksi Järvenpäässä

Järvenpään kaupunki on käynnistänyt hankkeen puurakentamisen edistämiseksi kaupungissa tänä keväänä. Hanke saa rahoitusta ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelmasta.

Hankkeessa kehitetään kaupungin rakentamiseen liittyvää suunnitteluprosessia tuottamalla vähähiilisen rakentamisen työkirja ja toimintaohje kesään 2021 mennessä. Kehittämishanke tuottaa ajankohtaista tietoa puurakentamisen kustannus-, päästö- ja muista vaikutuksista.

Päätavoitteena on, että pienen hiilijalanjäljen massiivipuurakentamisesta muodostuisi tasavertainen vaihtoehto muiden rakennusmateriaalien rinnalle ja sen mahdollisuudet huomioitaisiin jo rakennushankkeiden kilpailuttamisessa Järvenpäässä.

Tasavertaisella tarkoitetaan sitä, että puurakentamisen hyödyt ja kustannukset huomioidaan muun muassa hankekilpailutuksissa, kun rakennuttamisesta päätetään. Rakennuttamisessa tulee pohtia investointikustannusten lisäksi rakennuksen koko elinkaarta. Nykyoletuksella massiivipuu olisi 10 % kalliimpi kuin vertailtavat materiaalit – tämän olettamuksen todenperäisyys selvitetään hankkeen aikana.

Puurakentamisen hanke vastaa vuonna 2019 Järvenpäässä tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa puurakentamista haluttiin lisätä Järvenpäässä. Aloitteessa puurakentaminen nähtiin tehokkaana keinona saavuttaa asetetut ilmastotavoitteet ja edistää esimerkiksi täydennysrakennusta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rakentamisen

11.9.2025

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousussa – perheasunto kallein Järvenpäässä

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet edellisvuotta vähemmän. Monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat vesi- ja kaukolämpökustannukset, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

hoitokuluissa tuntuvaa kasvua

10.1.2025

Hoitokuluissa edelleen tuntuvaa kasvua

Taloyhtiöiden hoitokulut jatkavat tuntuvaa kasvuaan myös tänä vuonna, arvioi Kiinteistöliitto. Kulujen kehityksessä on kuitenkin merkittäviä paikkakuntakohtaisia eroja. Erityisesti vesimaksuja korotetaan monessa kunnassa.

Karkkila Kuva: Pixabay

27.6.2025

Uudenmaan ilmanlaatu oli viime vuonna hyvää tai tyydyttävää

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla oli viime vuonna enimmäkseen hyvää tai tyydyttävää. Eniten ilmanlaatuun vaikuttavat tieliikenne ja kotitalouksien puunpoltto. Tiedot käyvät ilmi Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisemasta raportista.

Kerrostaloja lähiömaisemassa Turun Hepokullassa.

19.6.2025

Hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna maltillisesti

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet ovat tänä vuonna nousseet kahta edellisvuotta maltillisemmin, ilmenee Kiinteistöliiton kyselystä. Kunta- ja kiinteistökohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Hoitovastike on noussut kerrostaloissa keskimäärin 2,5 prosenttia ja rivitaloissa 3,5 prosenttia kuluvana vuonna.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti