Purkava uusrakentaminen vauhdittaa asuntorakentamista

Oikeusministeri Antti Häkkänen pitää purkavaa uusrakentamista konkreettisena keinona helpottaa kasvualueiden asuntorakentamista ja alueiden kehitystä koko Suomen menestykseksi. Tärkeää on, että samalla turvataan osakkaiden asuminen sekä yhtiön ja osakkaiden asema.

Oikeusministeri Häkkänen asetti viime vuonna työryhmän pohtimaan purkavan uusrakentamisen helpottamista, jotta asuntorakentaminen vauhdittuisi kasvavilla kaupunkiseuduilla. Työryhmä ehdotti tänään oikeusministerille luovuttamassaan mietinnössä erilaisia keinoja, joilla taloyhtiöissä voidaan edistää purkavaa uusrakentamista.

– Olen tyytyväinen asiantuntijatyöryhmän työhön. Tällä ehdotuksella uudistetaan asuntokantaa, vastataan asuntojen kysyntään, lisätään asumisen valinnanvapautta ja vastataan asuntotarpeen rakenteen muutokseen. Ehdotukset helpottavat erityisesti kehittyvien kaupunkialueiden maankäyttö- ja asuntopolitiikkaa, Häkkänen sanoo.

Ministeri muistuttaa, että merkittävä osa Suomen kansallisvarallisuudesta on asuinrakennuksissa ja niiden kiinteistöissä.

– Asunto-osakeyhtiöissä on noin puolet maamme asunnoista, ja näistä valtaosa on pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa, Häkkänen sanoo.

Ennusteiden mukaan kasvualueille on odotettavissa reipasta väestönkasvua. Samaan aikaan vanhojen taloyhtiöiden vuosittainen korjaustarve on miljardiluokkaa.

– Kaupunkien merkitys Suomen kasvulle ja kehitykselle on ratkaisevan tärkeä. Asuntopolitiikassa tarvitsemme rakentamista vauhdittavia uudistuksia. Tämä ehdotus onkin siksi hyvin merkittävä asunto- ja kaupunkipoliittinen uudistus. Purkavassa uusrakentamisessa on mahdollisuuksia aivan uudenlaiseksi aluerakentamiseksi, jossa kasvualueiden maankäyttöä voidaan merkittävästi tehostaa ja samalla parantaa huoneistojen käytettävyyttä, Häkkänen sanoo.

– Seuraavaksi pyydämme työryhmän mietinnöstä lausuntoja avoimella laajalla lausuntokierroksella, joka päättyy heinäkuussa. Tavoitteeni on, että purkavaa uusrakentamista koskeva lakiehdotus annetaan eduskunnan käsiteltäväksi ensi syksynä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokra-asunto

5.4.2023

Vuokra-asuntotarjonnan kasvuvauhti hiipuu

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu hiipuu, selviää Raklin Vuokra-asuntobarometristä. Rakentamisen rahoitus ja työvoima kallistuvat, mikä vaikeuttaa vuokra-asuntorakentamista. Vuokra-asunnoille on kuitenkin kysyntää.

kannustinloukku

6.3.2023

Hypo: Kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa

Asuntomarkkinoiden kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa, kertoo Hypo-pankki asuntomarkkinakatsauksessaan. Korkokatot saavat ihmiset odottamaan uuden asunnon ostamista pidempään. Hypo ennustaa asuntojen hintojen laskevan entisestään.

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

asuntorakentamisen lasku

24.5.2023

Rakennusteollisuus RT: Asuntorakentamisen lasku vaatii toimia

Asuntorakentamisen poikkeuksellisen voimakas lasku uhkaa heikentää asuntojen saatavuutta, talouskasvua, työllisyyttä ja verokertymää, varoittaa Rakennusteollisuus RT. Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell vaatii poliittisia päätöksiä asian korjaamiseksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti