Puolet suomalaisista kokee asuvansa ahtaasi suuren tavaramäärän takia

Tuoreen tutkimuksen mukaan (n=712) ahtaudesta kärsitään eniten suurissa kaupungeissa. Tavarat täyttävät kodin erityisesti lapsiperheissä. Ylimääräinen varastotila lisää kodin viihtyisyyttä.

Pienvarastoyhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan 54 prosenttia 35-54-vuotiaista suomalaisista kokee, että kodissa on nykyisin liian vähän tilaa tavaroille. Tavarapaljoudesta johtuva ahtaus vaivaa erityisesti suurten kasvukeskusten asukkaita sekä lapsiperheitä.

”Tilan puutetta voi lievittää kahdella tapaa: hankkimalla lisää tilaa tai vähentämällä tavaroita. KonMarin myötä tavaroista luopuminen on suosittua, mutta samaan aikaan yhä useampi haluaa löytää tavaroilleen säilytyspaikan kodin ulkopuolelta. Ylimääräisen säilytystilan avulla kodista voi tehdä käytännöllisemmän ja viihtyisämmän”, sanoo Pienvarastoyhdistyksen puheenjohtaja Jussi Tolvanen.

Pienten lasten vanhemmista peräti 67 prosenttia sanoo, että kodissa on nykyisin liian vähän tilaa tavaroille. Yli puolet pienten lasten vanhemmista harkitseekin lähitulevaisuudessa tavaroille uusia säilytyspaikkoja tai pohtii luopuvansa osasta tavoita. Lapsiperheistä yli puolet myös sanoo, että säilytystilatarve vaihtelee selvästi vuodenajan mukaan.

”Varastotilan on oltava hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja sijainniltaan helposti tavoitettavissa, sillä esimerkiksi talviurheiluvälineiden palauttaminen varastoon kevään tullen käy muuten hankalaksi. Koska noin 80 prosenttia pienvarastojen asiakkaista on yksityishenkilöitä, on uusia varastoja perustettu kasvaviin kaupunginosiin”, Tolvanen kertoo.

Muutto vaatii lisätilaa

Pienvarastomarkkina on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, sillä yhä useampi kaupunkilainen tarvitsee lisätilaa tavaroilleen. Varastoja vuokrataan erilaisiin käyttötarpeisiin, mutta yleisin syy lisätilan tarpeelle on muutto.

”Muuttoa helpotetaan ja vaiheistetaan vuokravaraston avulla: tavarat laitetaan turvaan remontin alta tai tehdään myytävästä asunnosta houkuttelevampi viemällä turhat tavarat varastoon. Pitkäaikaisia asiakkaita ovat muun muassa lisää tilaa kotiin järjestävät taloudet, ulkomaille muuttajat, harrastevälineiden säilyttäjät sekä joustavia varastoratkaisuja tarvitsevat pienyritykset”, Tolvanen kertoo.

Nuorista aikuisista joka neljäs harkitsee isomman asunnon hankkimista, jotta tavarat saadaan mahtumaan asuntoon. Naiset puolestaan harkitsevat miehiä useammin vähentävänsä uusien tavaroiden hankintaa.

”Varastotilan vuoksi uutta asuntoa tuskin kannattaa ostaa. Yksi tapa järjestää tavarat on hankkia varasto kodin ulkopuolelta, jota voi vaihtaa pienemmäksi sitä mukaa, kun tavarat saa lajiteltua säilytettäviin ja kirpputorikuormaan”, Tolvanen vinkkaa.

Tutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Pienvarastoyhdistyksen toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä 12.-26.12.2016 ja siihen vastasi 712 (n=712) henkilöä YouGov Groupin kuluttajapaneelista, johon kuuluu 20 000 suomalaista. Tutkimuksen luottamusväli 95 prosentin luottamustasolla on ±3,2 %-yksikköä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

akut ja paristot

3.11.2023

Käytetyt akut ja paristot aiheuttavat tulipaloriskin

Kotona lojuvat käytetyt paristot ja akut muodostavat suuren tulipaloriskin. Käytöstä poistetut akut ja paristot täytyy irrottaa laitteista ja niiden navat täytyy teipata oikosulun estämiseksi. Akut ja paristot voi kierrättää palauttamalla ne kauppaan.

taloyhtiöriidat

18.1.2023

Taloyhtiöriidat kannattaa ratkoa sopimalla

Taloyhtiössä voi syntyä riitoja muun muassa remonteista, maksulaiminlyönneistä ja häiriökäyttäytymisestä. Riidoissa kannattaa pyrkiä aina ensisijaisesti sopuratkaisuun, ja oikeusprosessiin lähteä vasta huolellisen harkinnan jälkeen.

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

huoneistoa hoidetaan huonosti

17.2.2023

Vuokrasopimuksen voi purkaa, jos huoneistoa hoidetaan huonosti

Jos vuokralainen hoitaa asuntoa huonosti, vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus. Huoneiston huolelliseen hoitamiseen voidaan katsoa kuuluvan ainakin huoneiston tavanomainen puhtaanapito ja sen siivoaminen. Suuri tavaramäärä asunnossa vaikeuttaa siivousta ja on paloturvallisuusriski.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti