Poliisi varoittaa kiinteistöhuoltoon liittyvistä petoksista

kiinteistöhuoltoon liittyvä petos

Länsi-Uudellamaalla on alkuvuoden aikana havaittu ilmiö, jossa kiinteistöhuollon nimissä toteutetaan ammattimaisesti petoksia. Tammikuussa tapauksia on ollut ainakin kuusi ja joitakin myös aiemmin, kertoo poliisi.

Tapaukset ovat edenneet niin, että epäillyt ovat perustaneet kiinteistöhuoltoon liittyvän yrityksen ilman tosiasiallista liiketoimintaa. Tämän jälkeen epäillyt ovat lähettäneet laskuja yrityksen nimissä rikoshyödyn saamiseksi. Vastaanotettuja laskuja on saatettu maksaa erehdyksessä, vaikka todellisuudessa mitään kiinteistöhuoltoon liittyvää palvelua ei ole saatu.

Vaikka suuri osa teoista jää yrityksen asteelle, osa kuitenkin toteutuu petoksena, kun laskuja vahingossa maksetaan. Tutkinta on kesken, ja tapauksia tutkitaan nimikkeillä törkeä petos ja törkeän petoksen yritys.

Suojaudu petoksilta

Joissakin tapauksissa yhtiön vastuuasemiin, esimerkiksi hallituksen jäseniksi, on kirjattu henkilöitä, jotka eivät välttämättä tiedä asiasta tai liity asiaan mitenkään. Tarkoituksena on vahvistaa mielikuvaa uskottavasta yhtiöstä. Poliisi muistuttaa, että tällaista toimintaa vastaan on olemassa suojaustoimenpiteitä, joilla oman identiteetin käyttämisen petollisesti voi estää.

– On mahdollista ilmoittaa Patentti- ja rekisterihallitukseen, että sinua ei saa merkitä yrityksen tai yhteisön vastuuhenkilöksi kaupparekisteriin, yhdistysrekisteriin tai säätiörekisteriin ilman erillistä suostumustasi, sanoo rikoskomisario Aapo Turpeinen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Taloyhtiöiden on syytä olla tarkkana laskujen hyväksymisen ja maksamisen hetkellä. Laskujen hyväksymisprosessissa kannattaa määritellä selkeät vastuut ja roolit eri tahojen kesken.

Suosituksena on, että yhtiön hallitus osallistuu laskujen hyväksymisprosessiin isännöitsijän lisäksi. Tällöin laskujen tarkastaminen on perusteellisempaa ja virheiden sekä mahdollisten ylilaskutusten havaitseminen todennäköisempää.

Lue lisää: Vältä ylilaskutus – laskujen tarkastamisessa on syytä määritellä selkeät vastuut

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.11.2024

Mitä tehdä hylätyille polkupyörille?

Syksyisin polkupyörät on hyvä siirtää pois lumiaurojen tieltä sisätiloihin kevättä odottamaan. Haasteita saattaa tulla, jos pyörävarasto on jo valmiiksi täynnä. Pyöräongelman voi selättää koko taloyhtiön yhteisillä pyörävaraston siivoustalkoilla.

Tilaajille

25.3.2025

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan

Pyörävarkauksia tehtiin viime vuonna vähemmän kuin edellisvuonna. Toisaalta varastetuista pyöristä maksetut korvaukset jatkoivat kasvuaan. Kasvanutta korvaussummaa selittää sähköpyörien ja kalliiden polkupyörien yleistyminen, kertoo Finanssiala.

Asumishäiriöihin haluttaisiin puuttua tehokkaasti.

3.9.2025

Asumishäiriöt kasvussa – lakiin halutaan toimivia puuttumiskeinoja

Vakavat asumishäiriöt ovat lisääntyneet Suomessa viime aikoina. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista asumishäiriöihin puuttumista nopeasti ja tehokkaasti, toteavat kiinteistöalan järjestöt yhteisessä kannanotossaan. 

5.3.2025

Sähköautojen laturit toivat ongelmia taloyhtiölle – ”Sotkun selvittäminen vei aikaa vuoden”

Espoolainen taloyhtiö joutui ongelmiin sähköautojen latausjärjestelmän hankintaprosessissa, koska latauslaitteet eivät olleet vaatimusten mukaisia. Aikaa ja reklamaatioita tarvittiin siihenkin, että urakoitsija ja latureiden toimittaja saivat laitteet toimimaan suunnitellusti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti