Piia Sormunen on valittu vuoden LVI- Naiseksi

Piia Sormunen, Grandlund Consulting toimialajohtaja, on valittu Vuoden 2015 LVI-Naiseksi. Sormunen toimii aktiivisena alan kehittäjänä. Hän on tekniikan tohtori ja on toiminut nykytehtävänsä lisäksi monipuolisissa tehtävissä alalla, kehitysinsinööristä, ryhmäpäälliköstä alan opettajaksi.

”Sormusen ammattitaito pääsee meillä vahvasti esiin ja hänen osaamistaan arvostetaan paljon. Alamme tarvitsee osaavia naisia ja Piia on kehdottomasti sellainen”, Pekka Metsi Grandundin toimitusjohtaja kommentoi uudesta LVI naisesta.

Sormunen kokee tärkeänä olla kehittämässä alan kilpailukykyä työnsä avulla. Hän tuo alalle uusia käytäntöjä sekä tuoreita tapoja saattaa osaamista yhteen. Erityisen tärkeäksi Sormunen kokee asiakas- ja käyttäjänäkökulman. Hän korostaa toiminnassaan myös digitalisaation mahdollisuuksia sekä kestävää kehitystä. Sormunen onkin tuonut käytäntöihin uusia toimintamalleja, kuten hänen käyttämä Big room –menetelmä, jonka avulla hän opettaa toimintaa tehostavia työpaja- ja fasilitointimenetelmiä perinteikkäällä rakentamisen alalla. Työskentelyn avulla saadaan yhteistyötä hankkeen eri osapuolien avulla ja näin vahvistetaan ihmisten johtamista. Grandlund Oy on teknisellä alalla poikkeuksellinen yritys, jossa johtoryhmästä 75% on naisia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuoden hallituksen puheenjohtaja ja taloyhtiöteko

29.4.2025

Vuoden hallituksen puheenjohtaja pelasti taloyhtiönsä konkurssilta

Vuoden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja -palkinnon on saanut kemijärveläisen As Oy Riekko-Haan hallituksen puheenjohtaja Satu Karjalainen. Vuoden taloyhtiöteoksi on puolestaan valittu jyväskyläläisen As Oy Säynätsalon Lehtisaaren kriisitilanteen hoitaminen.

talvi nuohous

20.1.2026

Paranna tulisijan energiatehokkuutta – talvi hyvää aikaa nuohoukselle

Tulisijojen nuohous ajoitetaan usein lämmityskauden alkuun, vaikka todellisuudessa sen voi suorittaa milloin vain. Syksyllä nuohoojien työjonot ovat pitkiä, ja palvelua voi joutua odottamaan pitkään. Talvella tilaaminen onnistuu helpommin.

vastuu kiinteistön turvallisuudesta

15.12.2025

Talvi tulee – kuka vastaa kiinteistön turvallisuudesta?

Lähtökohtaisesti vastuu talvikunnossapidosta on kiinteistönomistajalla. Usein taloyhtiö tekee kuitenkin sopimuksen huoltoyhtiön kanssa. Laatimalla sopimuksen huolellisesti taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä voivat siirtää vastuuta osittain huoltoyhtiölle.

Tilaajille

lumityöt oikein

10.12.2025

Näin teet lumityöt oikein

Lumityöt sujuvat helpommin, kun käytössä on oikeanlaiset välineet ja säänmukaiset vaatteet. Kehoa kannattaa huoltaa ennen ja jälkeen lumenluonnin. Työn touhussa on muistettava hyvät työasennot, jotta rasitus jakautuu tasaisesti koko kehoon.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn