Piha täynnä lunta − Minne taloyhtiön lumet voidaan kolata?

Varsinkin tiiviisti rakennetuilla uudisalueilla taloyhtiöiden pihat ovat usein niin pieniä, ettei niissä ole ylimääräistä tilaa, johon lunta mahtuisi kasaamaan. Kantakaupungissa tilanne on sama.

Lunta ei saa kolata naapurikiinteistön puolelle eikä kaupungin omistamalle maalle, toteaa vs. johtava lakimies Mia Pujals Kiinteistöliitto Uusimaasta. Taloyhtiön tulee löytää omalta kiinteistöltä paikka lumien kasaamiselle ja jos tällaista ei ole, tulee lumet kuljettaa pois kaupungin osoittamaan lumien vastaanottopaikkaan.

Koska lumen poiskuljettaminen maksaa, yritetään sopiva lumien kasaamispaikka löytää taloyhtiön omalta pihalta. Taloyhtiö vastaa kiinteistön turvallisuudesta, joka tulee huomioida myös lumien sijoittamisessa, opastaa Mia Pujals.

Jyrkän rinteen reunalle kasattu lumi saattaa esimerkiksi muodostaa vaaratilanteen lasten leikeille. Pelastusteille lunta ei saa myöskään kasata. Lumien kasaamisella ei saa aiheuttaa haittaa eikä vahinkoa. Lunta ei siten tulisi kasata myöskään suoraan naapuritontin rajalle eikä omaa tai toisen omaisuutta vahingoittaen.

Vältä vahinkoja

Jos taloyhtiön omalta pihalta ei löydy sopivaa sijoituspaikkaa lumille, taloyhtiö voi väliaikaisesti myös ottaa käyttöönsä esimerkiksi yhtiön hallinnassa olevat vierasautopaikat lumen kasaamista varten. Lumien kasaaminen osakkaan hallinnassa olevalle autopaikalle edellyttää luonnollisesti osakkaan suostumusta, Mia Pujals toteaa.

Joskus lumen kasaamisesta taloyhtiön pihalle saattaa aiheutua vahinkoa. Esimerkiksi keväällä saatetaan huomata, että yhtiön aita on keikahtanut kumoon, koska painavaa lunta on kolattu aitaa vasten.

– Huolimattomuudella tai laiminlyönnillä aiheutetut vahingot tulee vahingon aiheuttajan korvata, Pujals muistuttaa.

Osana suunnitelmallista talvikunnossapitoa, taloyhtiön on hyvä etukäteen määritellä myös auratun ja kolatun lumen sijoituspaikat kiinteistöllä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön piha

27.7.2023

Taloyhtiön piha vaatii hoitamista

Kun taloyhtiön pihaa halutaan hoitaa hyvin, kannattaa ensin keskustella tavoitteista ja sitten määritellä omalle pihalle sopiva hoidon taso. Pihan hoidossa voi käyttää apuna viheralan ammattilaista. Hänet kannattaa ottaa mukaan myös tavoitekeskusteluun.

piha turvalliseksi

29.3.2023

Taloyhtiön piha turvalliseksi kaikille

Miten taloyhtiö voi parantaa pihan turvallisuutta? Parasta olisi, että autoilijoille ja kevyelle liikenteelle olisi omat väylät ja lasten reitti pihan läpi olisi turvattu. Autoilija voi lisätä turvallisuutta lähtemällä liikkeelle keula edellä.

osakkaan piha

31.7.2023

Mitä omalla pihalla saa tehdä?

Jos osakas haluaa tehdä pihallaan muutostöitä, hänen täytyy selvittää, onko piha hänen vai yhtiön hallinnassa. Yhtiön hallinnassa olevalla pihalla ei saa tehdä muutostöitä, eikä osakkaan hallinnassa olevalla pihallakaan saa tehdä mitä tahansa.

osakas piha

3.7.2023

Kuka vastaa osakkaan käyttöön rajatun piha-alueen hoidosta?

Yhtiöjärjestyksessä määrätään, onko osakkaan käyttöön rajattu piha taloyhtiön vai osakkaan hallinnassa. Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa pihojen hallinnasta, on pihan kunnossapitovastuu yhtiöllä. Osakkaalla on kuitenkin aina hoitovastuu käytössään olevasta pihasta.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti