Paljonko jouluna kuluu sähköä?

Joulun aika ei näy sähkön kulutushuippuina, niin kuin ennen vanhaan, koska tavat ovat muuttuneet. Kaikille samanlaista joulunviettotapaa ei enää ole.

Monelle todellinen joulu alkaa edelleen siitä, kun saa valvoa aaton vastaisen yön kinkun paistumista uunissa. Moni tekee porkkana-, peruna- ja lanttulaatikoita sekä valmistaa tortut itse.

Perinteiden rinnalle on tullut uusia tottumuksia. Yhä useampi syö jouluna kasvispainotteista ruokaa ja esimerkiksi ruokaisia salaatteja, jolloin uunia ei edes tarvita. Onpa sellaisiakin perheitä, joissa perinteiset jouluruuat korvataan vaikkapa sushilla.

Kinkun paistaa noin eurolla

Monien sähköyhtiöiden sivuilta voi seurata omaa sähkönkulutustaan jopa tunnin tarkkuudella. Sähkönkulutusta voi arvioida itsekin.

Helenin laskelmien mukaan laatikkoruuan paistaminen kuluttaa 1,5 kilowattituntia eli maksaa sähkön nykyhinnalla noin 25 senttiä. Kinkun paistaminen kestää useita tunteja mutta lämpötila on matalampi, joten kustannus on euron luokkaa. Lieden käyttö maksaa noin 15 senttiä, jos sitä käyttää tunnin pari.

Tottumuksiaan muuttamalla jouluvalmisteluissa voi säästää aikaa ja energiaa – myös omaa energiaa. Kymmenen kilon kinkun sijaan voi valita kompaktin juhlakinkun, josta ei jää viikkokausiksi tähteitä. Sitä ei tarvitse pitää uunissa tuntikausia.

Kylmälaitteet koetuksella

Jääkaappi ja pakastin kannattaa pitää puhtaina ja jäättöminä – niin jouluna kuin muutenkin. Jääkaapin suosituslämpötila on noin +5 astetta ja pakastimen –18 astetta.

Erityisesti jouluna on hyvä muistaa, että liian täyteen ahdettu jääkaappi kuluttaa enemmän sähköä kuin väljästi täytetty. Ruokia ei pidä jättää liian pitkäksi aikaa huoneenlämpöön. Jos ulkona ei ole pakkasta, parvekkeellakin voi väliaikaisesti säilyttää ruokia hyvin suojattuna ja säästää jääkaapin kapasiteettia.

Entä raaskiiko joulusaunaa lämmittää? Kerrostalon saunavuoro ei kasvata kotitalouden sähkölaskua. Omaan saunaan kannattaa mennä heti, kun se on lämmin, eikä vasta sitten, kun on ensin katsottu jouluelokuva tai syöty riisipuuroa.

Puolitoista tuntia päällä oleva sauna kuluttaa energia 8 kilowattituntia, mikä maksaa noin 1,20 euroa. Jos sauna on päällä tuntikausia, energiaa kuluu turhaan.

Näin käytät sähköä fiksusti jouluna – Helenin 5 vinkkiä

• Paista jouluruuat ja leivonnaiset kerralla. Uunin lämmittäminen kuluttaa enemmän energiaa kuin sen lämpimänä pitäminen.
• Suosi puolivalmiita juuressoseita, jotta sinun ei tarvitse pestä, kuoria, pilkkoa ja keittää lanttuja, perunoita sekä porkkanoita. Säästät sähköä ja omaa energiaasi joulunviettoon!
• Siivoa jääkaappi ja säädä lämpötila riittävän viileäksi. Karsi turhat ja vanhentuneet ruuat pois ja tee tilaa isommille ruokamäärille. Sopiva lämpötila on noin viisi astetta; voit joutua viilentämään lämpötilaa normaalista, jos ruokaa on paljon.
• Etukäteen tehdyn ruuan voi pienelle porukalle mainiosti lämmittää mikroaaltouunissa. Isot laatikot kuumenevat kätevimmin kiertoilmauunissa.
• Keskitä saunominen niin, että kaikki saunovat kerralla tai ihan peräkkäin.

Katso esimerkkejä sähkölaitteiden kulutuksesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.3.2025

Sähköautojen laturit toivat ongelmia taloyhtiölle – ”Sotkun selvittäminen vei aikaa vuoden”

Espoolainen taloyhtiö joutui ongelmiin sähköautojen latausjärjestelmän hankintaprosessissa, koska latauslaitteet eivät olleet vaatimusten mukaisia. Aikaa ja reklamaatioita tarvittiin siihenkin, että urakoitsija ja latureiden toimittaja saivat laitteet toimimaan suunnitellusti.

25.3.2025

Mitä taloyhtiön tulee huomioida sähköautojen latauspisteiden hankinnassa?

Kun taloyhtiö päättää toteuttaa sähköautojen latauspistehankkeen, sen kannattaa selvittää yhtiön sähköjärjestelmän kunto ja kapasiteetti sekä se, ovatko autopaikat yhtiön hallinnassa vai osakkeilla hallittavia.

23.4.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti kääntyi kasvuun

Kiinteistöihin asennettavia sähköauton latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 9,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin samalla jaksolla. Ladattavien autojen määrä on kasvanut noin 31 prosenttia ja täyssähköisten autojen noin 41 prosenttia vuoden 2024 alkuun verrattuna.

sähköautojen latauspisteet

25.2.2025

Viisi kysymystä sähköautojen latauspisteistä taloyhtiössä

Sähköautojen latauspisteet voidaan toteuttaa taloyhtiössä monella eri tavalla. Kysyimme Suomen Kiinteistöliitosta latausinfran eri vaihtoehdoista, kunnossapidosta ja kustannusten jakamisesta. Latausinfran toteutusta on syytä suunnitella jo ennen kuin tarve on akuutti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti