Osaa Suomen kiinteistönvälitysliikkeistä uhkaa rekisteristä poisto

Laillistettujen kiinteistönvälittäjien osuus koko välittäjäkunnasta on nyt 10,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Tästä huolimatta noin 70 välitystoimipistettä ympäri Suomen on tilanteessa, jossa ilman parannuksia niitä uhkaa poisto välitysliikerekisteristä.

Vuosikatsaus

Asuntojenmyynti.fi -palvelun mukaan suomalainen kiinteistönvälitysala on onnistunut viimeisen vuoden aikana parantamaan ammattipätevyyttään merkittävästi. Syyskuun alussa 2016 laillistettujen kiinteistönvälittäjien osuus koko välittäjäkunnasta oli 71%. Vuosi sitten vastaava LKV-pätevien osuus oli 60,5%.

Eniten kiinteistönvälittäjiä suhteessa koko kaupungin välittäjäkuntaan on tällä hetkellä suurista kaupungeista Porissa, jossa LKV-taso on 81%. Heikointa tasoa suurista kaupungeista edustaa vastaavasti Helsinki, jossa 65,6% kaikista kaupungin asuntokaupan myyntitöissä toimivista henkilöistä on LKV-kokeen hyväksytysti suorittaneita.

Taustaa

  • Ennen vuotta 2016 riitti, että ainoastaan kiinteistönvälitysyrityksen vastaavalla hoitajalla oli välittäjäkokeessa osoitettu ammattipätevyys. Lisäksi vastaavan hoitajan oli tullut varmistaa, että jokaisessa yrityksen myyntiä tekevässä välitystoimipisteessä oli vastaavan hoitajan pätevyyden omaava toimihenkilö, joka niin ikään osallistui aktiivisesti välitystoimintaan.
  • Vuonna 2001 voimaan tullut laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä (1074/2000; välityslaki, VälitysL) muuttui huhtikuussa 2013 siten, että 50%:lla välitystoimipisteiden myyntiä tekevistä toimihenkilöistä oli oltava LKV- tutkinto suoritettuna. Lakiin kirjattiin kuitenkin siirtymäsäännös, jonka mukaan se astui pätevyysvaatimusten osalta voimaan vasta 1.1.2016.
  • Aluehallintovirasto katsoi välitysliikkeiden puutteita läpi sormien koko kevään 2016, mutta aloitti tehovalvonnan huhtikuussa järjestetyn kokeen jälkeen.
  • Lain noudattamatta jättäminen on tämän jälkeen johtanut ainakin yhteen väliaikaisena langetettuun toimintakieltoon*

Asuntojenmyynti.fi– palvelusta on löydettävissä ajantasaisesti asunto-osakkeiden ja kiinteistönvälityksen arvonlisäverolliset välityspalkkioprosentit, minipalkkiot, perus- ja mahdolliset asiakirjakulut sekä kiinteistönvälitystoimipisteiden myyntihenkilöstön määrät sekä niiden LKV- pätevyyden omaavien välittäjien prosentuaaliset osuudet.

Asuntojenmyynti.fi on Effortia Oy:n ylläpitämä puhtaasti suomalainen kiinteistönvälityksen maksuton tietopalvelu. Palvelu seuraa välitysyritysten lain hintamerkintäasetuksen mukaan ilmoittamia välityshintoja sekä välitysliikelain välitystoimipisteiltä edellyttämiä ammattipätevyystasoja.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

myönteisiä muutoksia

17.10.2022

Nykyaikainen ilmanvaihto mukautuu asukkaiden tarpeisiin

Hyvä ilmanvaihto takaa terveellisen sisäilman. Nykyaikainen ilmanvaihto mukautuu asukkaiden tarpeisiin ja vaihtelevaan henkilömäärään. Ilman poistoilmaventtiilien säännöllistä puhdistusta ei sisäilma kuitenkaan pysy raikkaana.

uusi lämmitysjärjestelmä

10.10.2022

Uusi lämmitysjärjestelmä tuo säästöjä

Helsinkiläinen As Oy Katajaharjuntie 15 vaihtoi kaukolämmön usean energialähteen yhdistelmään. Poistoilman lämmön talteenotosta, maalämmöstä ja aurinkoenergiasta koostuva yhdistelmä on ollut huoleton ratkaisu ja tuonut säästöjä.

15.9.2023

Poistoilmalämpöpumppua voi hyödyntää asunto-osakeyhtiössäkin

PILP on lämpöpumppu, joka ottaa koneellisen poistoilmanvaihdon mukana kulkeutuvasta lämpöenergiasta lämpöä talteen ja siirtää lämmön sen hetkisen tarpeen mukaan lämpimään käyttöveteen ja lämmitysjärjestelmään.

energiaosaamisessa

2.11.2022

Taloyhtiöiden energiaosaamisessa puutteita

Taloyhtiöt pitävät energiatehokkuuden parantamista tärkeänä, mutta energia-asioihin liittyvässä osaamisessa nähdään parantamisen varaa, selviää Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä. Monet kokevat, ettei heillä ole riittävästi tietoa energia- ja ilmastoasioista.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti