Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksujen korotuksia muuallekin kuin verkkoinvestointeihin

Yle kertoo, että Suomen Omakotiliitto uskoo osan sähköyhtiöistä ohjaavan sähkönsiirtomaksujen korotuksista tulevia tuloja muuallekin kuin verkkoinvestointeihin.

Sähköverkkoa kehitetään säävarmemmaksi esimerkiksi siirtymällä maakaapeleihin ja siirtämällä ilmajohtoja huollon kannalta helpompiin sijainteihin teiden varsille. Kehitys aiheuttaa sähkön siirtohintoihin jopa kymmenen prosentin nostopaineita. Muutostöiden taustalla on sähkölaki, jossa määrätään, että sähkönsaantiin ei saa syntyä pitkiä katkoksia.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen kertoo, että liitossa on havaittu merkkejä siitä, että siirtomaksut eivät aina kohdistu vain verkon ylläpitoon. Osa saattaa siirtyä omistajille pääomatuottoina, Savolainen otaksuu. Hänen mukaansa sähköyhtiöissä korotuksilla kerättäviä rahoja saatetaan käyttää yhtiöiden sisäisiin lainajärjestelyihin. Ilmiö on Savolaisen mukaan todettu ainakin suuremmissa, monikansallisissa yhtiöissä.

Keminmaan Energian toimitusjohtaja Jukka Järnström on samoilla linjoilla. Hänen mielestään kaupallisissa yhtiöissä hinnat nousevat kunnallisia yhtiöitä nopeammin ja suuremmalla volyymillä.

Sähköverkon kehitys vaatii Keminmaan Energialtakin siirtohinnan nostoa, joka on 43 prosenttia nykyisestä seuraavan reilun vuosikymmenen aikana. Hinnannousu olisi yli kymmmenen prosenttiyksikköä jyrkempää, jos uusimiset toteutettaisiin maakaapeloinneilla ilmalinjojen uudelleen sijoittamisten sijaan, Järnström huomauttaa.

Linkki lähteeseen

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sähkön riittävyyden

30.3.2023

Säästötoimet takasivat sähkön riittävyyden talvella

Leuto talvi, tuontisähkön hyvä saatavuus, kotimaisen tuotannon luotettava toiminta ja sähkön säästäminen varmistivat sähkön riittävyyden kuluneena talvena. Niukin tilanne oli joulukuussa ja kulutushuippu saavutettiin vasta maaliskuussa.

sähkönsäästötalkoisiin

21.12.2022

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiö mukaan Euroopan sähkönsäästötalkoisiin?

Pitkäikäinen valokuituverkko on viisas valinta niin kuluttajan kuin koko maailman energiansäästön kannalta. Kiinteä yhteys kuluttaa nimittäin huomattavasti vähemmän sähköä kuin mobiiliverkko.

Valokuitunen

sähkökatkot

27.10.2022

Näin varaudut sähkökatkoihin

Sähköpulan takia voidaan tulevana talvena joutua tekemään lyhyitä sähkökatkoja. Niihin on hyvä varautua etukäteen esimerkiksi 72 tunnin kotivaralla ja säästämällä sähköä. Tärkeintä on pysyä rauhallisena.

sähköpula

14.11.2022

Sähkökatkoihin kannattaa varautua

Taloyhtiöissäkin on syytä varautua sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin. Tärkeintä on viestiä asukkaille toimista sähkökatkon aikana. Sähköpulaa voi torjua säästämällä sähköä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti