Oma etu kaavoituksessa helposti yhteisen hyvän edelle

Helsingin yliopiston väitöstutkimus paljastaa, että poliittisessa osallistumisessa yksilöt perustelevat vaatimuksiaan usein vetoamalla suoraan omaan etuun.

VTM, FM Veikko Erannin sosiologian alan väitöskirjassa tutkittiin niin sanotuissa nimby-kiistoissa (not in my backyard = ei minun takapihalleni) sitä, miten rakentamista vastustavat asukkaat perustelivat mielipiteitään. Aineistona käytettiin satoja helsinkiläisten kaupunkisuunnitteluvirastolle lähettämiä kaavoitusta koskevia kommenttikirjeitä, joista valtaosa suhtautui muutokseen kielteisesti.

Penseyttään perusteli yhteisellä hyvällä 73 prosenttia palautteista, mutta myös oman edun ajaminen mainittiin vastustamisen syyksi 46 prosentissa tapauksista. Tarkemmat tulokset julkaistaan arvostetussa brittiläisessä The Sociological Review -tiedejulkaisussa.

– Paikallisissa kiistoissa kaavamuutoksia vastustetaan usein vain sanomalla, että en halua tätä tähän. Kaupunkilaisten mielestä siis myös tällaisen osallistumisen pitäisi olla vaikuttavaa, Eranti sanoo.

Kaavoitukseen osallistuminen on tutkijan mukaan helppo tapa yrittää vaikuttaa oman lähiympäristönsä kehitykseen ja muutokseen.

– Paikallisissa nimby-kiistoissa on usein kyse oman edun ja yhteisen hyvän yhteensovittamisen vaikeudesta: monet asukkaat tunnustavat tarpeen rakentaa kaupunkiin lisää asuntoja, mutta nämä asunnot pitäisi mielellään rakentaa jonnekin muualle, Eranti kertoo.

Erannin väitöskirja etsii poliittisen osallistumisen nykytapoja. Väitöskirjassa keskitytään paikalliseen kiistoihin tilasta eli nimby-kiistoihin sekä sosiaalisen median käyttämiseen politiikassa.

 

 

Artikkeli: Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

20.7.2022

Omatoimi-isännöitsijä on paljon vartija

Omatoimi-isännöitsijällä eli oto-isännöitsijällä on paljon vastuuta. Hänen täytyy tuntea asunto-osakeyhtiölaki ja ymmärtää hallintoa, taloutta ja kiinteistön ylläpitoa. Oto-isännöitsijän tehtävään ei pidä lähteä kylmiltään.

1.4.2022

Kiinteistön kunto ja lämmitysmuoto kiinnostavat omakotitalojen ostajia

Viime vuonna vanhoja omakotitaloja ostettiin 17 443 kappaletta, mikä oli 9,5 % enemmän kuin vuonna 2020. Vanhoja omakotitaloja ovat kaikki muut paitsi juuri valmistuneet. – Omakotitalojen kysyntä on kasvussa, ja samaan aikaan useilla alueilla ostajia kiinnostavia omakotitaloja on liian vähän myynnissä.

7.12.2021

Kaupallinen yhteistyö

Parempaa tietoturvaa ja sujuvuutta kotiverkkoon – pistä kodin WiFi kuntoon helpoilla nikseillä

Sinullakin on kodissasi varmasti useita eri laitteita, joihin on tallennettuna henkilökohtaisia tietojasi: maksukorttitietoja, henkilötietoja ja tietenkin salasanat ja tunnukset, joilla pääset sisään käyttämiisi palveluihin. Jos kotiverkko ja siihen kytkettyjen laitteiden tietoturva ei ole ajan tasalla, saattaa pääsy näihin tietoihin aueta netissä liikkuville hämäräveijareille. Onneksi jo muutamalla suhteellisen yksinkertaisella keinolla digikonnien metkuja voi huomattavasti hankaloittaa.

DNA

16.5.2022

Suorituskyvyttömyysvakuus – todellista turvaa vai sanahelinää?

Miten ratkesi vaasalaisen pientaloyhtiön vuosia kestänyt taisto vakuutusyhtiötä vastaan? Entä miten ratkaisu selkeytti RS-virhevastuujärjestelmää?

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti