Sisäministeriön tekemän tuoreen selvityksen mukaan nuohouspalveluja on ollut saatavilla riittävästi ja rakennusten omistajat käyttävät palveluja entiseen tapaan. Omakotiliiton vuoden 2021 kyselytuloksien mukaan nuohouksen toteutuminen on vuoden 2019 tasolla. Lisäksi nuohouspalvelujen käyttäjät ovat olleet yleensä tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Nuohouksen hinta on ollut nousussa, mutta muutokset ovat olleet maltillisia. Hinnat ovat säilyneet kohtuullisena myös taajamien ulkopuolella. Toimialalle on tullut myös uusia yrityksiä ja nuohoojien koulutusmäärät ovat kasvussa.
Säädösmuutosten jälkeen rakennusten nuohoaminen on arvioiden mukaan hieman vähentynyt ja nuohousvälit ovat joissain tapauksissa pidentyneet. Nuohousyritysten toiminnassa on puutteita nuohouspalvelujen markkinoinnissa ja hintojen ilmoittamisessa. Omakotiliiton kyselytulosten mukaan nuohouksen tilaaminen on koettu syksyllä 2021 hieman vaikeammaksi kuin aikaisemmin.
Myös nuohouksen dokumentointia asiakkaalle tulee edelleen parantaa. Omakotiliiton vuoden 2021 kyselyn vastaajista 39 % kertoi saaneensa nuohoojalta palautetta suullisesti. Suurin osa palautteesta oli tulisijan käyttöön liittyvää ohjeistusta. Joka neljäs vastaaja ei ollut saanut nuohoojalta nuohoustodistusta.
Vikailmoitukset ovat tärkeitä paloturvallisuuden kannalta
Nuohousyritykset ilmoittavat aikaisempaa harvemmin tulisijoissa ja savuhormeissa havaitsemistaan tulipalovaaraa aiheuttavista vioista pelastuslaitoksille. Ilmoitusvelvoite on saatava toteutumaan paremmin.
Nuohouksesta on viestittävä aktiivisesti, jotta nuohouspalvelujen käyttäjät muistavat tilata nuohouksen säännöllisesti, varmistua nuohouksen hinnasta jo ennen palvelun tilaamista ja edellyttää nuohoustodistusta laskun lisäksi. Nuohousalan tulisi ottaa nykyistä suurempi rooli toimialan kehittämisessä ja nuohouksen toteutumisen edistämisessä, jotta toimialalla toimittaisiin nykyistä yhdenmukaisemmin.
Säädösmuutosten toimeenpano on vielä osittain kesken, koska nuohousyrittäjät ja kiinteistöjen omistajat eivät ole täysin omaksuneet uudenlaisia toimintatapoja piirinuohouksen päätyttyä. Lisäksi nuohousuudistuksen pitkän aikavälin vaikutukset eivät ole vielä nähtävissä.
Selvitys perustuu sisäministeriön asettaman nuohousuudistuksen seurantaryhmän havaintoihin, ministeriön Itä-Suomen yliopistolta tilaamaan selvitykseen ja Omakotiliiton jäsenistölleen toteuttamiin kyselyihin. Seurantaryhmään kuuluu myös Suomen Kiinteistöliitto.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään