Näin valitset saunaan oikeanlaisen kiukaan

Olipa kyse uuden saunan suunnittelusta tai vanhan kiukaan vaihdosta, kiukaan valinnassa kannattaa huomioida muutama perusasia. Näin pääsee nauttimaan parhaista löylyistä. Saunan tilavuus, lasipintojen määrä, kiukaan teho ja ilmanvaihto vaikuttavat olennaisesti kokonaisuuteen. Puu- ja sähkökiukaita valmistava Tulikivi kokosi muistilistan seikoista, jotka vaikuttavat siihen, millainen kiuas saunaan sopii. Vinkit antoi Tulikiven saunatuotteiden tuotepäällikkö Markku Näsänen.

1. Kiukaan teho

Saunan tilavuus määrittää, kuinka tehokas kiuas voi olla. Tilavuus lasketaan kertomalla huoneen korkeus sen leveydellä ja pituudella. Sähkökiukaista on yleensä saatavana eritehoisia malleja, joille kullekin on määritetty saunan minimi- ja maksimikoko. Valmistajat ilmoittavat tehon myös puulämmitteisille kiukaille. Esimerkiksi Tulikiven puulämmitteisten kiukaiden teho on 20 kW, ja ne sopivat tilavuudeltaan 8–20 m3 saunoihin. Vastaavasti sähkölämmitteinen 6,8 kW kiuas on tarkoitettu 5–9 m3 kokoisiin saunoihin.

2. Kylmien pintojen määrä

Lasiseinät ja -ovet tuovat valoa ja tilan tuntua saunaan. Ne lisäävät kuitenkin energian kulutusta. Mitä paremmin saunan seinät ja katto on eristetty, sitä pienempi energian tarve on. Eristämättömät pinnat, kuten lasi ja kaakeli, lisäävät kiukaan tehon tarvetta. Nyrkkisääntö on, että yksi neliömetri eristämätöntä pintaa vastaa 1,2–1,5 m3 saunan tilavuuden lisäystä, kun kiukaan sopivaa tehoa lasketaan. Jos saunassa on lasiseinä tai -ovi tai laattapintaa eristetyllä alustalla, käytetään kerrointa 1,2. Hormien ja muurien vaikutus lasketaan kertoimella 1,5. Keraamiset laatat saunan lattiassa eivät vaikuta tilavuuden laskentaan. Siksi saunan pintamateriaaleista kannattaa kertoa myyjälle kiuasta ostettaessa.

Näin lasket kiukaan tehon: 2,5 x 2 metrin kokoinen sauna, jonka korkeus on 2,3 metriä ja jossa on 3 m2 lasipintaa:

2,5 x 2 x 2,3 = saunan todellinen tilavuus 11,5 m3.

Tähän lisätään lasipinnan vaikutus 3 m2 x 1,2 = 3,6 m3.

Kiukaan tehon valinnassa huomioidaan: 11,5 + 3,6 =  15,1 m3 tilavuus.

Saunan todellinen tilavuus määrää aina kiukaan maksimitehon. Todelliselta tilavuudeltaan 11,5 m3 saunaan sopisi joko 9 kW kiuas (8–13 m3) tai 10,5 kW kiuas (9–15 m3). Lasipinnan vuoksi parempi vaihtoehto on tässä tapauksessa 10,5 kW kiuas. Ilman lasipintaa saunaan riittäisi 9 kW kiuas. Tarkastaja voi vaihdattaa tilaan nähden liian tehokkaan kiukaan.

3. Kiukaan ulkonäkö ja asennustapa

Monille tärkein valintaperuste on kiukaan mieluinen ulkonäkö. Kiukaiden muotoiluun ja estetiikkaan on panostettu viime vuosina paljon. Sähkökiukaissa on tarjolla seinäkiukaita sekä lattialla vapaasti seisovia ja lauteisiin integroitavia malleja. Tulikiven sähkökiukaissa pintalämpötilat ovat niin matalia, että kiukaat voi upottaa lauteisiin sellaisenaan ilman asennuskaulusta. Pienet suojaetäisyydet antavat vapautta kiukaan sijoitteluun, kun suojakaiteita ei tarvita. Kiuas, jonka pinta ei kuumene polttavaksi, on turvallinen valinta myös lapsiperheen saunahetkiin.

4. Mekaaninen vai elektroninen ohjaus

Sähkökiukaisiin voi usein valita joko mekaaniset kellokytkimet tai elektronisen ohjauksen. Kiukaat, joissa on elektroninen ohjaus, pystyy tavallisesti liittämään taloautomaatiojärjestelmään. Elektroninen ohjaus mahdollistaa saunan lämpötilan tarkan säädön, jolla voidaan vähentää sähkönkulutusta. Siksi on tärkeää, että saunan lämpötilaa mittaava anturi on sijoitettu asennusohjeiden mukaan. Anturin tulisi sijaita kiukaan yläpuolella, riittävän kaukana ilmanvaihdon tuloilmaventtiilistä.

5. Kivitilan koko ja lämpötila

Hyvät löylyt syntyvät riittävän suuresta kiuaskivimassasta ja kivitilan sopivasta lämpötilasta. Uusissa elektronisesti ohjattavissa sähkökiukaissa myös kivitilan lämpötilaa voi säätää erikseen omien mieltymysten mukaan. Kivitilan lämmön ohjaaminen pitää kivet tasaisen lämpiminä ja antaa miellyttävän kosteat löylyt jo saunan matalammissakin lämpötiloissa. Löylyistä saa säädettyä niin kipakat tai pehmeät kuin haluaa.

6. Saunan ilmanvaihto

Saunan ilmanvaihto vaikuttaa merkittävästi kiukaan toimintaan ja löylyjen laatuun. Sähkölämmitteisissä saunoissa raitisilmaventtiili kannattaa sijoittaa kiukaan lähelle kiuaskivien yläpuolelle, riittävän etäälle termostaatista tai lämpöanturista. Silloin viileä tuloilma lämpenee, eikä painu kylmällä ilmalla alas, jolloin jalat palelevat saunoessa. Poistoilmaventtiilin oikea sijoituspaikka on lauteiden alla kiukaan vastakkaisella seinällä, noin 30 senttimetrin korkeudella lattianrajasta. Näin saunan lämpö jakautuu miellyttävän tasaisesti. Ihannetapauksessa saunasta löytyy lisäksi suljettava poistoilmaventtiili lauteiden yläpuolelta tuuletusta varten.

Puusaunassa ilmanvaihto toimii eri tavalla. Kiukaan korvausilma johdetaan puusaunoissa yleensä alas kiukaan viereen. Kiuas kuluttaa palaessaan paljon ilmaa, joten poistoilmanvaihdon tarve on pienempi kuin sähkösaunassa. Jos puusauna muutetaan myöhemmin sähkösaunaksi, myös ilmanvaihto on syytä tarkistaa.

(Vinkkien lähde: Tulikivi Oyj)

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vastuunjako

8.6.2023

Vastuunjako vaatii pykälätuntemusta

Taloyhtiön ja osakkaiden kunnossapidon vastuunjaosta säädetään asunto-osakeyhtiölaissa. Sen mukaan osakas vastaa huoneistonsa sisäpuolisten osien kunnossapidosta, yhtiö puolestaan rakenteista, ulko-ovista, ikkunoista, eristeistä sekä perusjärjestelmistä.

patteriverkosto

19.10.2022

Pidä patteriverkosto kunnossa

Taloyhtiössä kannattaa sopia yksi lämpötila, johon kaikki huoneistot säädetään. Jos lämpötila silti vaihtelee, vika voi olla ilmanvaihdossa. Myös patteriverkosto voi tarvita säätöä.

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

29.9.2022

Näin säästät energiaa terveydestä tinkimättä

Energiansäästö kannattaa, mutta väärissä paikoissa säästäminen voi koitua haitaksi terveydelle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat kokosivat yhteen energiansäästövinkit, joiden avulla energiankulutusta voi pienentää ilman, että asukkaiden terveys tai kiinteistön kunto kärsii.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti