Muraalit elävöittävät 12 kaupunkia syyskuussa

Tikkurila on mukana valtakunnallisessa UPEA18-taidefestivaalissa, joka luo ainutlaatuisia julkisia taideteoksia 12 suomalaiskaupunkiin syyskuussa. Tikkurilan kestävillä pintakäsittelytuotteilla toteutetaan ainakin viisitoista isoa seinämaalausta, muraalia, ilahduttamaan suomalaisten arkiympäristöjä.

Suomen suurinpaan julkisen tilan UPEA-taidetapahtumaan osallistuvat tänä vuonna Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Kemi, Kotka, Oulu, Salo, Seinäjoki ja Tampere. Kolmatta kertaa järjestettävään festivaalissa on mukana tuttuun tapaan kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita, jotka valitsevat myös vaikuttavien teostensa aiheet.

– Tikkurila on ollut meidän tärkeä yhteistyökumppani jo ensimmäisestä vuodesta lähtien. Tikkurilan korkeatasoiset pinnoitteet ja kaupunkiympäristöön sopivat värit on keskeisessä osassa UPEA18-taidefestivaalin onnistumisessa. Tikkurilan tekninen valmius ja tuki on ollut meille korvaamatonta vuodesta toiseen, toteaa Jorgos Fanaris, festivaalin taiteellinen johtaja.

– UPEA-taidefestivaaliin osallistuminen on osa Tikkurilan sosiaalisen vastuun Kestävää kauneutta -ohjelmaa. Urbaanitaide on loistava tapa elävöittää kaupunkejamme ja siten lisätä ihmisten viihtyisyyttä. Tikkurila tuo maaleilla ja väreillä kestävää kauneutta erilaisiin ympäristöihin ja vaikuttaa samalla kaupunkilaisten hyvinvointiin, kertoo Päivi Kivilä, Tikkurilan yritysvastuupäällikkö.

Vuodesta 2012 Tikkurila on osallistunut yli 200 Kestävää kauneutta -projektiin 12 toimintamaassaan. UPEA18-kaupunkitaidefestivaalin järjestää Upeart-taidekollektiivi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

osakeasuntojen

28.10.2022

Osakeasuntojen kauppa vaimeni heinä–syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat samalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Hinnat laskivat kuluvan vuoden edellisestä neljänneksestä 1,7 prosenttia. Uusien asuntojen kauppoja tehtiin lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin.

syyskasvit

5.9.2022

Syyskasvit ovat juuri nyt parhaimmillaan

Piha ei kuole saman tien kesän päätyttyä, vaan monet kasvit kukoistavat vielä syksylläkin. Kasvien lehtien vihreä vaihtuu ruskan väreihin ja joissakin on vielä kukkiakin syksyllä. Syksy on myös hyvää istutusaikaa.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

12.9.2022

Taloyhtiöiden energiakustannukset jyrkässä nousussa

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna jyrkästi. Eniten on noussut sähkön hinta. Kustannusten muutoksissa on suuria eroja kuntien välillä.

3.10.2022

Isot työkalut käyttöön lainaamalla

Kymmenen helsinkiläistä taloyhtiötä kokeilee yhteistä tavaralainaamoa, josta voi noutaa tarvitsemansa laitteen lainaan sovelluksen avulla. Muun muassa höyrypuhdistimen ja tekstiilipesurin lainausmahdollisuus on kiinnostanut asukkaita.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti