Taloyhtiöillä voi olla useita sopimuskumppaneita, mikä tarkoittaa myös sitä, että joskus voidaan joutua miettimään sopimuksen päättämistä. Olkoon kyse mistä tahansa sopimuksesta, tulee ensin tarkastaa, mitä sopimuksessa on määrätty sopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta.
Päättämisessä tulee noudattaa sopimuksen mukaisia menettelyjä, jotta päättävälle osapuolelle ei tule mahdollista vahingonkorvausvelvollisuutta ja että päättäminen tulee tehtyä pätevästi. Irtisanottaessa sopimus tulee noudattaa siinä määrättyä irtisanomisaikaa. Mikäli sopimus puretaan, lähtökohtana on, että se päättyy välittömästi.
Esimerkiksi huoltosopimuksessa ja isännöintisopimuksessa samoin kuin urakkasopimuksissa käytetään usein sopimuksen liitteenä ns. yleisiä sopimusehtoja, joissa purkamismenettelystä on omat määräyksensä. Purkaminen edellyttää yleensä aina ensin kirjallista huomautusta, jolla sopimuskumppanille annetaan mahdollisuus oikaista menettelynsä. Muun muassa ISE 2007 ehtojen mukaisesti sopimus voidaan purkaa ilman kirjallista huomatustakin, jos toinen sopijapuoli on törkeästi laiminlyönyt sopimuksen mukaiset velvoitteensa tai on muutoin sopimustehtäviä hoitaessaan menetellyt erittäin moitittavalla tavalla.
Artikkeli on tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään