
Huoneisto tyhjänä? Huomioi nämä seikat
Taloyhtiön osakkeenomistaja on vastuussa huoneistostaan myös pitkän poissaolon aikana. Kun varkaisiin ja sähkökatkoihin varautuu etukäteen, kesälomallekin voi lähteä keveämmin mielin.

Joka kolmas suomalainen stressaa, jäikö kahvinkeitin tai muu sähkölaite päälle loman aikana.
Suomalaiset ovat melko tarkkoja erityisesti paloturvallisuuteen ja vesivuotoihin liittyvistä turvallisuusriskeistä. Selvästi yli puolet, noin 60 prosenttia, suomalaisista kertoo sulkevansa astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen vesikytkimet vuodon estämiseksi sekä irrottaa sähkölaitteiden töpselit seinästä, kun koti jää tyhjilleen useammaksi päiväksi.
– Yllättävän monia kodin turvallisuusasiat myös stressaavat loman aikana, sillä yli puolet suomalaisista jää miettimään, jäikö jokin turvallisuusasia tekemättä, kun he ovat poistuneet kotoaan, sanoo Verisuren turvallisuusasiantuntija Tommi Heinimo.
Yleisin stressin aihe on kahvinkeitin tai jokin muu sähkölaite: lähes joka kolmas suomalainen jää pohtimaan, jäikö kahvinkeitin tai jokin muu sähkölaite päälle. Toiseksi eniten mietityttää, jäikö ulko-ovi lukitsematta ja kolmanneksi, unohtuiko liesi päälle.
Kyselyn mukaan vesivuoto on tyypillisin vahinko, joka on suomalaisille sattunut heidän ollessaan poissa kotoa.
– Ollessani poissa kotitaloni putkistoon oli tullut jonkinlainen tukos, mikä aiheutti sen, että vettä tulvi asuntoni tiskialtaaseen ja sen kautta keittiön kaappeihin ja lattialle. Siitä seurasi kosteusvaurio keittiöön, kertoo eräs kyselyyn vastannut.
– Astianpesukoneen tiiviste oli hapertunut niin huonoon kuntoon, että se oli vuotanut altaan alle jo hyvän aikaa ja aiheutti vesivahingon, kertoo toinen.
Osa kertoo kohdanneensa myös asuntomurron jäljet saapuessaan loman jälkeen kotiin.
– Mökkiviikonlopun aikana takaovesta oli rikottu lasi ja saatu näin ovi auki. Perintökorut oli viety. Miehen työkone varastettiin. Kaikki vaatekaapit oli myllätty. Vuodetekstiilit ja vaatteet olivat lattialla, kertoo murron kohdannut kokemuksestaan.
Testaa, millainen lomallelähtijä sinä olet: lähdetkö matkaan sen kummemmin stressaamatta, vai valmisteletko kotisi huolettomaan lomamoodiin? Testin voit tehdä Verisuren nettisivuilla.
Tutkimuksen toteutti Verisuren toimeksiannosta YouGov Finland. Tiedot kerättiin web-kyselynä 9.4.–12.4.2018 YouGovin kuluttajapaneelissa. Kyselyyn vastasi 1513 suomalaista ja lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.

Taloyhtiön osakkeenomistaja on vastuussa huoneistostaan myös pitkän poissaolon aikana. Kun varkaisiin ja sähkökatkoihin varautuu etukäteen, kesälomallekin voi lähteä keveämmin mielin.

Kaikki osakkaan vaatimat asiat tulee ottaa käsiteltäväksi, jos ne ovat yhtiökokousasioita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi korjaushankkeisiin, yhtiön yhteisten tilojen käyttöön tai yhtiön taloudelliseen tilanteeseen liittyvät asiat.
Tilaajille

Yhtiökokouksen kokouskutsussa on oltava selkeästi mainittuna, mitä asioita kokouksessa käsitellään. Jos halutaan tehdä olennaisia muutoksia, esimerkiksi muuttaa budjettia tai toteuttamistapaa radikaalisti, asia tulee käsitellä uudessa kokouksessa.
Tilaajille

Isännöintiyrityksen tulee järjestää toimintansa siten, että taloyhtiön välttämättömät tehtävät tulevat hoidetuiksi myös kohdeisännöitsijän ollessa lomalla tai sairaana. Kun taloyhtiön asioiden hoitamiseen osallistuu useampia henkilöitä, poissaolojen paikkaaminenkin on helpompaa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään