Lähes kaikissa vanhemmissa taloissa puutteellinen salaojitus

Suomessa on yli puoli miljoonaa omakotitaloa, jotka ovat vailla toimivaa salaojitusta. Ongelma koskee erityisesti ennen 90-lukua rakennettuja omakotitaloja.

Salaoja suojaa talon perustuksia kosteudelta. Kosteat perustukset rappeutuvat ja aiheuttavat homeongelmia.

– Salaojan ongelmat huomaa esimerkiksi kellarin hajusta. Tunkkainen ja kostea ilma kielivät kosteista perustuksista, kertoo salaojituksiin erikoistuneen yrityksen Molarum Salaojat Oy:n asiantuntija Joonas Kumpula.

Myös sokkelin hilseily ja värimuutokset perustuksissa voivat olla merkkejä toimimattomasta salaojasta. Lumien sulaessa kannattaa myös kiinnittää huomiota pihan muotoihin. Vesi ei saisi kerääntyä mihinkään tiettyyn paikkaan lähellä taloa vaan aina valua poispäin talosta.

Salaojiin herättiin vasta 2000-luvulla

Ympäristöministeriön alaisuudessa toimiva Hometalkoot-projektin mukaan ennen 2000-lukua asennetuissa salaojissa on usein puutteita. Kumpula vahvistaa väittämän.

– Vasta 2000-luvulla salaojia alettiin tehdä kunnolla, kun talonrakennuksen kosteusmääräyksiä tiukennettiin.

Nykyisten säädösten mukaan tehty salaojitus kestää jopa 40–50 vuotta. Salaojaverkosto on syytä puhdistuttaa ammattilaisen toimesta 10 vuoden välein. Keväisin kannattaa tehdä vuotuinen tarkistus.

Näin tarkistat talosi salaojituksen

  • Käy läpi taloa ympäröivät salaojien tarkastuskaivot. Muista, että salaojakaivot ja sadevesikaivot ovat aina erillään. Älä siis sekoita niitä keskenään.
  • Veden pinta kaivossa saa olla korkeintaan alimman salaojaputken alareunan korkeudella. Jos vedenpinta on tätä korkeammalla, putkistossa on jokin vialla.
  • Tyhjennä kaivojen lietepesät, jos ne ovat täynnä.
  • Tarkista samalla, että sadevesi ohjautuu oikeaan paikkaan joko syöksytorvia pitkin sadevesikaivoon tai pintakouruja pitkin vähintää kolmen metrin etäisyydelle talosta.

Molarum Salaojat Oy on omakotitalojen ja taloyhtiöiden salaoja- sekä sadevesiremontteihin keskittynyt yritys, joka toimii Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.4.2026

Puutteellinen ilmanvaihto? Selvitä korvausilmaventtiilien kunto

Suomessa arviolta miljoonassa asunnossa on puutteellinen ilmanvaihto. Jos taloyhtiö tekee muutenkin remonttia, sen kannattaa selvittää, tarvittaisiinko asuntoihin uusia korvausilmareittejä. Turkulaisissa taloyhtiöissä uusittiin korvausilmaventtiilit osana isoa remonttia.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

15.4.2026

Kuukauden kasvo: Hyvästä sisäilmasta ei kannata tinkiä

Sisäilman laatuun vaikuttavat kosteus, ilmanvaihto, lämpöolosuhteet ja tilojen puhtaus. Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän säännöllisistä huolloista ja säätöjen tarkistuksista ei kannata tinkiä, muistuttaa sisäilmaprofessori Ulla Haverinen-Shaughnessy.

kompostori

17.9.2025

Kompostoritarkastusten tulos: Joka kymmenes sai korjauspyynnön

Etelä-Suomessa tehtiin viime kesänä asuinkiinteistöjen kompostoritarkastuksia, joiden tulokset olivat pääosin hyviä. Kuitenkin joka kymmenes sai korjauspyynnön Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:ltä. Yleisin hylkäämisen syy oli kompostorin puuttuminen kiinteistöltä.

7.5.2025

Talouden epävarmuus heikentää korjausrakentamisen näkymiä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti