Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys

puhdas vesi

Vedenkäytön mittaaminen ja optimointi auttaa säästämään rahaa ja suojelemaan sinistä planeettaamme.

Tieto on valttia, kun pyritään pienentämään vedenkulutusta. Ymmärrys omasta vedenkäytöstä ja konkreettisten lukujen seuraaminen ovat parhaita kannustimia muuttamaan omia vedenkäyttötottumuksia.

Suomessa veden saatavuus saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta maailmalla miljoonat ihmiset kärsivät veden puutteesta päivittäin. Vesipula onkin totta lähes puolelle maailman väestöstä jo vuoteen 2030 mennessä.

Suomalaislähtöinen ja Euroopan laajuiseksi kasvanut vesitehokkuusyhtiö Smartvatten auttaa asiakkaitaan ymmärtämään vesidataansa ja optimoimaan toimintaansa.

Kun vedenkulutusta hallitaan ja vähennetään, säästyy veden lisäksi myös energiaa, aikaa ja rahaa, joita tarvitaan esimerkiksi suihkun lämmittämiseen ja veden käsittelyyn sen jälkeen, kun vesi on valunut viemäriin.

Kiinteistöala voi auttaa ratkaisemaan vesipulan

Liiallinen ja turha vedenkulutus on keskeinen ongelma useimmille kiinteistöjen omistajille. Vedenkulutustietojen ymmärtäminen auttaa säästämään satoja miljoonia litroja vettä kiinteistöalalla, jonka osuus maailman vedenkulutuksesta on merkittävä.

puhdas vesi

Kiinteistöalalla onkin kansainvälisesti merkittävät mahdollisuudet vaikuttaa vedensäästöön. Siksi Smartvatten keskittyy ratkaisemaan vesipulaa läpi koko vesisyklin yhteistyössä kiinteistöalan kanssa, vesilaitoksen puhtaasta vedestä aina rakennuksiin ja jätevetenä takaisin vesilaitokselle asti.

Smartvattenin palvelujen avulla vedenkulutusta pystytään seuraamaan ja analysoimaan päävesimittareista ja huoneistokohtaisista mittareista monenlaisissa kiinteistöissä, kuten toimistorakennuksissa, asuinhuoneistoissa ja hotelleissa.

Kokemuksella ja asiantuntemuksella

Smartvatten on vuonna 2013 perustettu johtava vesitehokkuusteknologian tarjoaja Pohjois-Euroopassa. Kymmenen vuoden aikana yritys kasvanut pienestä suomalaisesta energiasertifikaattien tuottajasta yli 12o henkeä työllistäväksi vesitehokkuuden edelläkävijäksi.

Viime vuonna Smartvatten osti sekä suomalaisen vedenmittausjärjestelmiä valmistavan VertoNordicin että vesilaitosten jätevesiverkostojen hallintaan erikoistuneen ohjelmistoyhtiö Neurofluxin. Toimipisteitä on jo ympäri Euroopan, ja yritys tarjoaa palveluja maailmanlaajuisesti.

puhdas vesi

Yritysostoilla kasvanut Smartvatten pystyy tarjoamaan entistä laajemman työkaluvalikoiman maailmanlaajuisiin vesitalkoisiin ja koko vesisyklin tarpeisiin. Sekä yrityksen työntekijät että osakkeenomistajat ovat sitoutuneet auttamaan globaalin vesikriisin ratkaisemisessa innokkuuden, asiantuntemuksen, yhteistyön ja vastuullisuuden keinoin.

Lue lisää palveluistamme osoitteesta www.smartvatten.com ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Smartvatten

Smartvatten on kasvava vuonna 2013 perustettu Pohjois-Euroopan johtava vesitehokkuusteknologian toimittaja. Kehitämme, valmistamme ja myymme kiinteistöalalle ja vesilaitossektorille tuotteita ja palveluita, jotka kattavat veden koko kiertokulun. Luomme vesitehokkaan tulevaisuuden, jossa puhdasta vettä arvostetaan ja sen vastuulliseen käyttöön pyritään jatkuvasti ja kaikkialla maailmassa. Meillä on yli 110 työntekijää kahdeksassa eri maassa ja toimitilat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Saksassa. Olemme yritys, jossa niin työntekijät kuin sidosryhmämme ovat sitoutuneita auttamaan globaalin vesikriisin ratkaisemisessa yhdessä innostuen, asiantuntevasti, yhteistyöllä ja vastuullisesti.

Tutustu yritykseen

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vesimittarit

19.4.2023

Vesimittari näyttää väärin – tarkista nämä asiat

Helsinkiläinen taloyhtiö huomasi joidenkin asukkaiden vesilaskujen olevan poikkeuksellisen pieniä. Syynä oli vika lämpimän veden mittareissa. Asiantuntijan mukaan vesimittarit asennetaan usein väärin.

vesimaksut

31.10.2022

Miten puuttua maksamattomiin vesimaksuihin?

Osakkeenomistaja on velvollinen maksamaan vesimaksua yhtiöjärjestykseen kirjatun vastikeperusteen mukaisesti. Vedestä aiheutuneet kustannukset voidaan kattaa myös hoitovastikkeella. Jos osakas ei maksa vesimaksuja, taloyhtiö voi puuttua asiaan.

Tilaajille

ilma-vesilämpöpumppu

14.10.2022

Ilma-vesilämpöpumput yleistyvät vauhdilla

Kerrostalot etsivät nyt vaihtoehtoa kaukolämmölle. Erilaiset lämpöpumput ovat taloudellisesti järkevä ratkaisu. Vesi-ilmalämpöpumppu sopii myös suurempien asuintalojen lämmönlähteeksi.

12.7.2023

Kaupallinen yhteistyö

Vedensäästöpalvelu maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa

Vedenkulutus muodostaa yhden kiinteistöjen suurimmista kulueristä. Vanhat vesikalusteet ja liian suuri vedenpaine saattavat aiheuttaa jopa satoja litroja vedenhukkaa päivittäin. Yksinkertaisilla toimenpiteillä vettä on kuitenkin mahdollista säästää jopa 20 prosenttia.

Smartvatten

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti