Mika Lemberg on palokatkojen asiantuntija

palokatko

Saumalaakso Oy Länsi-Suomessa projektipäällikkönä toimiva Mika Lemberg on palokatkoasennusten asiantuntija. Saumalaaksolla hän on ollut vasta puoli vuotta, mutta kokemusta alalta on kertynyt jo 23 vuotta. Säädökset muuttuvat koko ajan, joten ajan hermoilla on pysyttävä. Vahva kiinnostus palosuojausta ja palokatkoja kohtaan on edellytys sille, että asiantuntijuus syntyy ja säilyy. Ja niitä Mikalla riittää.

Mika Lemberg päätyi alalle hieman sattuman kautta. Hän oli aikoinaan töissä sementtitehtaalla kymmenen vuoden ajan ja kuvailee silloista työnkuvaansa yleismies jantuseksi.

– Tein vähän kaikkea: ajoin isoja koneita, hoidin polttouunia ja sementtimyllyä ja kaikkea sellaista, hän muistelee.

Jatkuva kolmivuorotyö ja pienet lapset oli kuitenkin yhdistelmä, joka sai harkitsemaan alanvaihtoa. Samaan aikaan Mikan ystävän isoveljellä oli palokatkoalan yritys, joka haki työntekijöitä.

– Menin työhaastatteluun ja kuinka ollakaan, mut palkattiin koeajalle. Sillä tiellä olen vieläkin.

Saumalaaksolla Mika on ollut nyt puolisen vuotta. Yritys oli hänelle tuttu jo aiemmin, ja Saumalaakso Oy Länsi-Suomen aluejohtaja Pasi Virtanen vanha liiketuttava. Mika selvitti hieman tarkemmin muun muassa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstöä ja muita tärkeitä asioita. Siitä hänelle heräsi ajatus hakeutua Saumalaaksolle töihin. Pasi Virtanen ja projektipäällikkö Henrik Hömppi olivat myönteisiä.

– Olen erittäin tyytyväinen, että pääsin taloon töihin. Ja he (Pasi ja Henrik) ovat ilmeisesti myös tyytyväisiä, että olen taloon tullut, Mika kertoo.

Mikan työnkuvaan kuuluu asiakkaiden paloteknisten ongelmien ratkomista, palokatkokohteiden tarjouslaskenta ja tiivis yhteistyö asiakkaiden, rakennus- ja palokatkosuunnittelijoiden sekä palokonsulttien kanssa. Itse työ ei ole Saumalaaksolle siirtymisen jälkeen muuttunut, mutta työympäristö on parempi kuin aiemmin.

– Työympäristö on tosi miellyttävä. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, niin työnjohto kuin työntekijät. Ilmapiiri on tosi hyvä ja töitä on riittävästi, hän kehuu.

Myös Saumalaakson hyvä maine asiakkaiden ja yhteistyöyritysten keskuudessa saa kiitosta.

– Tämä on erittäin tunnettu yritys ja hyvässä maineessa. Muut tuntevat meidän luotettavuuden ja toimintatavat, joita me harjoitetaan kentällä. Se on pelkästään positiivista.

Mikan tavoitteena onkin, että jonain päivänä hän pääsee eläkkeelle nimenomaan Saumalaaksosta.

Ota yhteyttä!

puh: 010 209 7500

urakointi@saumalaakso.fi

Hinta soittaessa 0102 – alkuiseen numeroon on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min

www.saumalaakso.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Katso myös nämä

kaukokylmän avulla

25.5.2022

Kerrostaloja jäähdytetään kaukokylmän avulla

Vanhat kerrostalot kuumenevat kesällä ison rakennusmassan vuoksi uudempia enemmän. Niitä on kuitenkin mahdollista viilentää kaukokylmän avulla. Mutta milloin kaukokylmä kannattaa asentaa taloon?

huomio vintille

28.11.2022

Paloturvallisuudessa huomio vintille

Rakennuksen päästä päähän ulottuva ullakkotila on vanhojen rivitalojen tyypillinen paloturvallisuusongelma. Huoneistossa syttyneen tulipalon savut nousevat ullakolle ja sytyttävät sen ja koko rakennuksen. Ullakkopalojen riskiä voi pienentää estämällä huoneistopaloja.

maalämpö

12.10.2022

Espoon Aurinkokaari vaihtoi maalämpöön

Suomessa arvioidaan olevan jo yli tuhat maalämmöllä lämpiävää asuinkerrostaloa. Yksi näistä on Asunto Oy Espoon Aurinkokaari, jossa vuosittaiset lämmityskulut puolittuivat lämmitysmuodon vaihtamisen jälkeen.

keittiöremontti

20.5.2022

Suunnittelu ja pohjatyöt takaavat onnistuneen keittiöremontin

Espoon Kivenlahdessa remontoidaan 72-neliösen kerrostaloasunnon keittiötä. Remontin toteuttaja, osakas Pekka Vass kertoo, että parhaiten keittiöremontista selviää kun suunnittelee sen hyvin ja tekee pohjatyöt huolella. "Kannattaa ehdottomasti palkata suunnittelija", hän sanoo.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti